Mitä aloittelevan kitaristin kannattaa harjoitella? – Samulin blog

Monen uuden kitaristin harrastus alkaa jouluna lahjaksi saadun kitaran takia. Kun soitin on vihdoin käsissä tulee pian eteen kysymys: että mistä aloittaa harjoittelu ja voiko sitä tehdä itsenäisesti? Kitaralla alkuun pääseminen oman päättelyn kautta voi olla haastavaa ja tarjoan tämän kirjoituksen kautta vinkkejä, mitä voi ensiaskeleitaan kitaran kanssa ottava harjoitella.

Mikäli vielä harkitset kitaran ostamista, tutustu ostovinkkeihin tästä kirjoituksesta: Kitaran osto-opas.

Itse alotin kitaransoiton noin 10 vuotiaana ja harjoittelin perusteet yksin, ilman opettajaa. Apuvälineenä oli vain isältäni saatu Näin Opit Soittamaan Kitaraa-kirja. Siinä opetettiin kolmelle ensimmäiselle nauhalle saakka kitaran sävelet jokaiselta kieleltä. Teoksessa ei varsinaisesti opeteltu yksittäisiä kappaleita, vaan tarkoituksena oli oppia tuntemaan kitaran otelauta ja siitä löytyvät sävelet. Tämä tieto ja taito onkin ollut minulle korvaamatonta myös jatkossa. Teorian sijaan monella on kuitenkin halu alkaa heti soittamaan kappaleita. Eikä se ole todellakaan väärin!

Otelaudan opiskeluun löydät vinkkejä tämän kirjoituksen kautta.

Tabulatuurien, eli tabien luku

On hyvä muistaa muistaa, että kappaleita ei voi soittaa ilman tietynlaisia teknisiä taitoja. Näitä taitoja voi harjoitella erikseen omina harjoituksinaan tai kappaleiden kautta. Nykyään kappaleiden opiskelu tapahtuu etenkin kevyen musiikin puolella pitkälti tab-nuotituksen kautta. Oheisesta linkistä voit tutustua siihen, miten tabeja luetaan. Se on helppoa ja moni oppii sen hyvin lyhyessä ajassa. Lue lisää tabien lukemisesta.

Kun osaat lukea tabeja, voidaan lähteä tutustumaan, mistä eri elementeistä kitaran soittaminen koostuu. Kitara on hyvin monipuolinen soitin ja sillä voi säestää, soittaa melodioita ja sooloja. Kitaraa toimii loistavasti niin soolo- kuin säestyssoittimena ja sillä voi soittaa mitä tahansa musiikin tyyliä. Jotta kitaralla pääsee vauhtiin musiikin kanssa mahdollisimman nopeasti on hyvä tutustua sointujen soittamiseen, melodian soittamiseen sekä esimerkiksi johonkin tuttuun riffiin, joka on usein jonkin kappaleen tunnusomainen teema.

Tässä kokonaisuus, minkä avulla voit tutustua kätevästi kitaransoiton alkeisiin ilmaisen kokeilun kautta.

Kitaran soinnut

Sointuja käytetään kappaleiden säestämiseen ja lähes minkä tahansa kappaleen voi soittaa käyttämällä sointuja. Käytännössä soinnuissa soitetaan useampi kieli yhtäaikaa käyttämällä useampaa sormea otelaudalla. Kappaleet koostuvat useamman eri soinnun sointukierroista, jotka kertautuvat kappaleen osan aikana useamman kerran. Ns. perussointuja on laskutavasta riippuen 10-20 ja niillä voit soittaa jo tuhansia eri kappaleita. Kannattaa siis käyttää aikaa niiden opiskeluun niin pääset soittamaan kappaleiden mukana nopeasti.

Täältä löydät lisää tietoa soinnuista ja eri otteista.

Ja tästä kirjoituksesta löydät vinkit kolmeen kappaleeseen, jotka sopivat aloittelijalle.

Nykyään tiettyjen kappaleiden nuotteja ja sointuja löytää melko helposti internetin ansiosta. Myös Rockwaylla on todella laaja kattaus eri kappaleita, myös aloittelijoille, joihin kannattaa tutustua rohkeasti. Samalla opettaja näyttää tarkasti, miten ne soitetaan oikein ja vaivatta.

Komppaus kitaralla

Kun itse soinnut ovat hallussa niin seuraavaksi tutustutaan siihen, miten soinnuilla säestetään. Tähän on olemassa monia eri tekniikoita kuten sorminäppäily tai plektralla tehty harjakomppaus.

Tällä kurssilla käydään läpi sointuja ja niillä komppaamista: Säestäminen akustisella kitaralla

Sorminäppäily kitaralla

Sorminäppäily tarkoittaa soittamista, jossa kieliä näppäillään usein useammalla eri sormella plektran sijaan. Usein nylonkielistä kitaraa soitetaan sorminäppäilytekniikalla. Näppäilyssä soi kerrallaan vain yksi ääni, joiden annetaan soida toistensa päälle. Jo itsestään sormista syntyy erilainen saundi kuin muovisesta plektrasta ja saundi onkin syy käyttää eri tilanteissa jompaa kumpaa soittotekniikkaa. Myös soitettava materiaali usein vaatii tiettyä soittotapaa ja se usein määrittääkin tekniikan tarkemmin. Esimerkiksi Stairway To Heaven kappaleen ensimmäinen osa soitetaan sormilla näppäillen. Siinä muodostetaan sointuote, jota näppäillään tietyllä kuviolla neljää sormea käyttämällä.

Tutustu tähän tekniikkaan tarkemmin tältä kurssilta: Akustisen kitaran näppäilykurssi

Harjakomppaus tai “leirinuotiokomppi”

Harjakomppaamisella tarkoitetaan säestämistä plektraa käyttäen. Se on hyvin tyypillinen soittotapa etenkin teräskieliselle sekä sähkökitaralle. Siinäkin muodostetaan sointuotteita otelaudalla joita vaihdellaan kappaleen sointukierron mukaisesti. Sen sijaan toisella kädellä soitetaan plektraa käyttämällä kaikki kielet kerralla käden alas- ja ylös suuntaisilla liikkeillä. Siinä missä näppäillessä soi vain yksi sävel kerrallaan niin harjakomppauksessa soitetaan kaikki kielet kerrallaan. Tämä synnyttää suuremman saundin ja tämän vuoksi se on suosittua pop- ja rock musiikissa.

Harjakomppaustakin haroitellaan Rockwayn alkeikurssilla kitaralle.


Melodian soittaminen kitaralla

Monissa kappaleissa soitetaan kitaralla melodiaa tai sooloa. Näiden soittaminen on teknisesti hieman erilaista kuin säestäminen eli komppaus. Melodiasoitossa soitetaan vain yksi sävel kerrallaan otelaudalla siinä missä säestämisessä muodostetaan sointuotteita useammalla sormella samanaikaisesti. Tunnettuja kitaramelodioita ovat mm. Still Got The Blues-kappaleen tunnusmelodia, Sweet Child O Mine-intro tai vaikkapa James Bond-elokuvien tunnuskappaleen alku.

Teknisesti melodiat soitetaan usein plektraa käyttämällä. Melodisessa soitossa käden asento ja sen käyttäminen on erilaista kuin harjakomppauksessa. Siinä missä kompatessa liikkuu koko käsivarsi pyritään melodiasoitossa minimoimaan käden liike käyttämällä pelkkää rannetta. Moni kitaristi pitää rannetta kitaran tallan päällä lepäämässä ja kieltä soitetaan plektran alas- ja ylös lyönneillä.

Tällä kurssilla käsitellään melodiasoiton alkeita.

Monelle tulee mieleen sanasta kitara suuret kitarasoolot. Niissä kitaristi pääsee esiin ja ne ovat usein syy tarttua kitaraan uuden harrastuksen merkeissä. Soolonsoitossa pätee pitkälti samantyylinen soittotekniikka kuin melodiasoitossa mutta siinä saattaa esiintyä useampiakin lisäyksiä, joita voi harjoitella erikseen. Näitä ovat ovat mm. legatotekniikka, liu’ut ja kielen venytys. Voit tutustua näihin tekniikoihin sekä melodioihin, joissa niitä käytetään tällä kurssilla: https://app.rockway.fi/content/course/656

Riffit kitaralla

Viimeisenä teemana esittelen riffien soittamisen. Riffit ovat melodisia tunnusomaisia teemoja, jotka usein esiintyvät kappaleen alussa. Niissä pätee hyvin samantyyliset tekniset soittotavat kuin melodiasoitossa mutta riffit ovat yleensä enemmän alakielillä käytettyjä siinä missä melodioita soitetaan ylemmästä rekisteristä. Kuuluisia kitarariffejä ovat mm. Smoke On The Water-intro, Sweet Home Alabama-intro tai Walk This Way-intro.

Osassa edellä esitetyistä esimerkeistä soitetaan kaksi kieltä samanaikaisti, toisessa käytetään sointuotteita sekä yksiäänistä soittoa ja viimeisessä soitetaan yksi sävel kerrallaan alakielillä. Ne ovat kaikki yksinkertaisia ja niitä toistetaan kappaleen aikana monia kertoja, joka tekee niistä muistettavia.

Usein soittajat haluavat osata soittaa helppoja ja tunnettuja musiikillisia otteita, jotka monesti ovat kappaleiden riffejä. Kun on saanut sen haltuun voi halutessaan jatkaa kappaleen opiskelua eteenpäin.

Tällä kurssilla voit opiskella itseksesi mainioita kitarariffejä sekä niiden soittoon tarvittavia tekniikoita.

Hyviä treenihetkiä!

-Samuli

Ktiaravideot