Oi Jouluyö, näppäilyversio kitaralla – Samulin blog

Joulu on ovella ja haluan tarjota tässä kirjoituksessa kitaristeille helpohkon näppäilykappaleen kitaralle nostattamaan tunnelmia. Kyseessä on sovitus kappaleesta Oi Jouluyö, josta löytyy lukemattomia eri versioita eri musiikintyyleillä. Tämä versio on teknisesti melko helppo, jossa pärjätään kahdella sormella.

Jos näppäily on sinulle tuntematon soittotekniikka, voit ottaa sen haltuun täältä:

Näppäilyn alkeet akustisella kitaralla

Jokaisessa tahdissa soitetaan yksi bassosävel matalilta kieliltä ja ne näppäillään plektrakäden peukalolla. Tämän päälle soitetaan laulumelodiaa, jota näppäillään joko etu- tai keskisormella. Kappaleeseen voi soveltaa ja kokeilla rohkeasti myös omia näppäilyvariaatioita. Pidä bassosävel pohjaan painettuna koko tahdin ajan, jonka lisäksi soitetaan melodia muita sormia käyttäen.

Otelaudalla pyritään siihen, kuten yleensä näppäilykappaleissa, että tahdin aikana sävelet soivat mahdollisimman pitkään päällekkäin. Tämä tarkoittaa sitä, että sormitetaan sävelet niin, että sävelet voisivat soida mahdollisimman kauan ja tilanteen mukaan toistensa päälle. Tämä tuo sointiin sujuvuutta ja saadaan karsittua ylimääräiset tauot pois soitosta.

Nuottikuva on esitetty tabina sekä perinteisellä nuotinnoksella. Nuottiviivaston päälle on merkitty sointumerkit, joihin tahdin harmonia perustuu mutta siitä huolimatta kappale soitetaan niin kuin on merkitty eikä soinnut juurikaan vaikuta kappaleen soittamiseen. Voit hyödyntää sointumerkkejä mikäli toinen soittaja säestää soittoasi tai käytät niitä laulua kompataksesi.

Oi Jouluyö – Ensimmäinen osa


Soita ensimmäisen tahdin alimman kielen 3. nauha otelautakäden keskisormella. Näppää se peukalolla avoin b-kieli esim. keskisormella. Toisessa tahdissa soita a-kielen 2. nauha etusormella ja b. kielen 3. nauha nimettömällä ja näppäile samoilla sormille kuin ensimmäinen tahti. Kolmannessa tahdissa soita a-kielen 3. nauha nimettömällä b-kielen 1. nauha etusormella.

Voit näppäillä e- ja b-kielet joko samalla sormella tai etu- ja keskisormella. Neljännen tahdin voit soittaa käyttämällä a-kielellä etusormea ja e-kielellä nimetöntä. Viidennessä tahdissa soita alin e-kieli keskisormella ja b-kielen 3. nauha nimettömällä. G-kielen 2. nauhan saat soitettua etusormella. Käytä viimeisessä tahdissa edelleen keskisormea e-kielellä ja b-kielen 1. nauhan saat soitettua etusormella. Pidä tempo rauhallisena ja pyri näppäilemään kukin kieli samalla äänenvoimakkuudella.

Oi Jouluyö – Toinen osa

Soita ensimmäisen tahdin alimman e-kielen 2. nauha keskisormella. Saat soitettua nimettömällä b-kielen 3. nauhan, etusormella 1. nauhan ja keskisormella g-kielen 2. nauhan. Toisen tahdin e-kielen 3. nauhan voit soittaa joko etu- tai keskisormella ja annan tämän sävelen kolmenteen tahtiin saakka. Pidä samainen sävel edelleen pohjaan painettuna samalla sormella neljännessäkin tahdissa, jossa soitetaan sen lisäksi avoin b-kieli. Viidennessä tahdissa voit soittaa a-kielen 2. nauhan etusormella ja ja b-kielen 3. nauhan nimettömällä. Kuudennessa tahdissa soita a-kielen 3. nauha nimettömällä ja b-kielen 1. nauha etusormella. Seitsemännessä tahdissa voit soittaa a-kielen 2. nauhan keskisormella ja ohuimman e-kielen 3. nauhan pikkurillillä. Viimeisessä tahdissa soita alimman e-kielen 3. nauha keskisormella ja b-kielen 3. nauha nimettömällä ja 2. nauha etusormella. Näillä sormituksilla saat soiton sujuvaksi ja harjoittele tahtien taitteet myös huolellisesti.


Oi Jouluyö – Kolmas osa

Soita ensimmäisessä tahdissa a-kielen 2. nauha etusormella ja e-kielen 2. nauha keskisormella. B-kielen 3. nauhan saat soitettua nimettömällä ja anna bassosävelen soida koko tahdin ajan niin kuin muissakin tahdeissa. Toisessa tahdissa soita etusormella a-kielen 1. nauha ja nimettömällä e-kielen 2. ja pikkurillillä 3. nauhat. Kolmannessa tahdissa voit soittaa etusormella a-kielen 2. nauhan. Pidä sama sormi pohjaan painettuna neljännessäkin tahdissa ja soita nimettömällä b-kielen 3. nauha. Pidä nimetön pohjassa samalla kun vaihdat etusormen a-kieleltä e-kielen 2. nauhaan viidennessä tahdissa. Viimeisessä tahdissa soita etusormella g-kielen 2. nauha ja nimettömällä b-kielen 3. nauha.

Oi Jouluyö Neljäs osa

Soita ensimmäisessä ja toisessa tahdissa paksuimman e-kielen 3. nauha keskisormella. Soita sen lisäksi b-kielen 3. nauha nimettömällä ja ohuimman e-kielen 3. nauha pikkurillillä. Kolmannessa tahdissa soita e-kielen 2. nauha etusormella ja b-kielen 3. nauha nimettömällä. Pidä etusormi pohjaan painettuna myös neljännessä tahdissa, jonka lisäksi soita etusormella g-kielen 2. nauha ja nimettömällä b-kielen 3. nauha.

Soita kaksi viimeistä tahtia samoin kuin kaksi ensimmäistäkin eli paina keskisormella alimman e-kielen 3. nauha ja nimettömällä sekä pikkurillillä kahden ohuimman kielen 3. nauhat.

Voit halutessasi varioidakin sormitusta jonkun verran mutta pyri siihen, että tahdin sisällä kaikki sävelet soivat päällekkäin, joka edellyttää sen, että soitat ne eri sormia käyttäen.

Mukavia treenihetkiä!
-Samuli

Ktiaravideot