Ukulele koulun musiikinopetuksessa

Tässä blogitekstissä kerron ukulelesta koulusoittimena omien kokemusteni perusteella. Olen käyttänyt ukuleleja muiden soitinten ohella alakoululaisten ja yläkoululaisten opetuksessa jo seitsemän vuoden ajan. Opetukseni keskittyy bändisoittoon, ja opetan luokkia 1-9. Olen myös Rockwaylla ukuleleopettajana, ja olen ollut mukana tekemässä kirjaa Ukulele – Kaikki soittaa.

Kun menin kymmenisen vuotta sitten ensimmäiselle luokanopettajien bändisoittokurssilleni, kaikkien opettajien päällimmäinen ongelma oli se, miten saada kaikki oppilaat soittamaan, ja 25 oppilasta yhtaikaa työskentelemään tunnilla. Soittimia kun ei riittänyt kaikille. Ukulelet ratkaisevat mainiosti tämän ongelman. Kun lisäät koulusoitinvalikoimaan tai luokkabändiin tarvittavan määrän ukuleleja, saat isonkin ryhmän soittamaan yhdessä. Ukulelejen ääni on myös sen verran hiljainen, että iso ryhmä voi soittaa kerralla. Ukulele sopii myös mainiosti melodiasoittoon.

Ukulelejen hankinta


Koulut harvoin kylpevät rahassa, ja useimmiten soittimia hankkiessa opettaja joutuu katsomaan hintaa. Hyvälle 80 euron soittimelle ei kuitenkaan jää paljoa hintaa, kun siitä napataan musiikkiliikkeen yleensä antama alennus ja alv pois. Ukulelet kannattaa hakea kivijalkakaupasta, jotta saa heti katsottua, että kaula on suora, nauhojen päät eivät ole terävät, ja kielet eivät särise. Kielet eivät myöskään saisi olla liian korkealla. Halvat 40 euron ukulelet ajavat jollain tavalla asiansa pienten oppilaiden kanssa, mutta eipä niiden hankintaa oikein voi suositella. Paras hintalaatusuhde on Ortegan ukuleleissa (esim. Ortega RU-5), ja Makalan delfiinit ovat myös kelvollisia koulukäyttöön. Laatu paranee heti, jos jaksat vaihtaa ukuleleen paremmat kielet, esim. Aquila-merkkiset. Osta ehdottomasti itsellesi opekäyttöön astetta parempi ukulele!

Ukulelen Koko

Yleisimmät ukulelen koot koulussa ovat sopraano (pieni) ja concert (keskikokoinen). Periaatteessa molemmat koot käyvät kaikille, mutta isommille oppilaille concert on parempi, ja pienillekin se käy suunnilleen tokaluokasta ylöspäin.


Monipuolisuus


Ukulelella voi säestää omaa lauluaan soinnuilla, soittaa sointuja bändissä, soittaa sooloa ja melodiaa joko tabulatuurista tai nuoteista lukemalla. Ukulele sopii klassiseen soitantaan, rokkiin ja kaikkeen siltä väliltä. Ukulelella voi soittaa parin kanssa niin, että toinen soittaa melodiaa ja toinen sointuja. Ukulelen kanssa on myös helppo keksiä itse melodia/ sointukulku ja kirjoittaa se ylös. Ukulelea voi soittaa jo ekaluokalla, ja silti sen kanssa riittää haastetta vielä yläkoulussakin. Onko monipuolisempaa koulusoitinta olemassakaan?


Tabulatuurit ukulelelle


Käytän opetuksessa todella paljon tabulatuureja. Opetan yhden kielen tabulatuurin jo ekaluokkalaisille (esim. Tuiki tuiki tähtönen millä tahansa kielellä: 0077997 5544220…), ja siitä etenemällä suurin osa oppilaista näppäilee melodiaa melko sujuvasti 4.-6.-luokkalaisena. Melodianäppäily on lapselle motorisesti helpompaa kuin sointujen soittaminen, sillä kieltä voi näpätä pelkällä peukalolla, ja tukea muut sormet ukulelen alareunaan. Kun soitamme kappaleita bändisoittona, kirjoitan yleensä kappaleen kertosäkeen tabulatuuriksi, ja oppilaat voivat harjoitella sen soittoa esim. käytävässä. Kaikilla näppäily ei suju tarpeeksi nopeasti, mutta periaatteen ymmärtävät kaikki. Yläkoulussa tai jo aiemmin on helppo siirtyä soittamaan myös kitaramelodioita/sooloja. Kun minulle tulee uusi oppilas esim. yläkouluun, olen huomannut, että helpon tabulatuurin oppii lukemaan jopa yhdeltä istumalta. Nuotinlukuun verrattuna tabulatuuri on todella helppo systeemi, kannustan kokeilemaan! Helppoja uke-tabulatuureja olen löytänyt netistä esim. capotastomusic-sivustolta.


Bändisoitto ja ukulele


Käytän ukuleleja joka tunti mukana bändisoitossa. Kappaleiden sävellajeja joutuu usein pohtimaan, toki myös laulamisen kannalta. Soitamme useimmiten kappaleita, joissa pyöritellään C-, G-, Am-, F- ja Em- sointuja. Kitaralla ehkä toimivampaa olisi D-duurissa menevät kappaleet, sillä erityisesti kitaran F-duuri on hankala. Käytämmekin kitaralla lähinnä helpotettuja 3 kielen sointuja. D-duuri on ukulelella monelle vaikea, samoin Hm. Barresointuihin asti harvoin päästään musiikintunneilla, eivätkä ne halvoilla ukuleleilla oikein onnistukaan, kun kielet ovat korkealla.

Sointujen soittoa varten oppilaille opetetaan sointukaavion lukeminen, ja sointukaaviot kannattaa laittaa isosti esille luokassa. Olen lisäksi kiinnittänyt koulun ukuleleihin väritarrat otelautaan, eli yksi väri on C-duurin paikalla, toinen väri on F-duurin asemissa, ja kolmas väri G-duurin paikoilla. Ilman tarroja olisi kyllä paljon hankalampaa!



Kotiharjoittelu


Olen hankkinut koululle suht edullisia ukuleleja, joita voi huoletta antaa oppilaille kotiin lainaksi. Lisäksi olen joinain vuosina tehnyt kimppatilauksen, ja oppilaille on hankittu vanhempien kustannuksella omia soittimia. Haasteena on silloin virittäminen kotioloissa, eli viritysmittari on melkeinpä pakollinen lisähankinta. Kotisoitteluun sopii erityisesti melodiasoitto, toki siellä reippaimmat laulavat ja soittavat soinnuillakin.


Oppimateriaaleja


Rockwaylta löydät runsaasti opetusvideoita ukulelen joka tasolle. Oma alkeiskurssini Rockwaylla on tehty koululaisia varten, ja sen kanssa voi suoraan lähteä opettelemaan soittoa, vaikka opettaja yhdessä oppilaiden kanssa. Lisäksi valikoimassa on oma kurssinsa D-vireisille ukuleleille, jos haluat yhdistää ukulelet ja kanteleet. Opettajalle löytyy todella paljon täydennyskoulutusmateriaalia eli jatkokursseja.

Youtubesta suosin ukulele play along -videoita, joista löytyy uusimpia pop-kappaleita nuorison makuun. Kannattaa tsekata ainakin Riptide, Imagine Dragons -bändin Believer ja Musication-kanavalta Pirates of the Caribbian. Play alongeja soittaessa vaikeimmat soinnut voi jättää väliin.

Ukulele- Kaikki soittaa kirja on tehty koululaisia varten. Se on osoittautunut todella toimivaksi myös kansalaisopiston aikuisten alkeiskurssilla. Kaikki kirjan laulut löytyvät Rockwaylta video-oppitunteina. Kirjaan on saatavana myös pieni opettajanopas kustantajan eli Aviadorin valikoimista. Kirja löytyy myös Kirjavälityksen kautta. Samalla kustantajalla on useita muitakin ukulelekirjoja, kannattaa tutustua!


Vastaan mielelläni kysymyksiin ukulelejen koulukäytöstä ja niiden hankinnasta. Minulta voi tilata myös opetusta omalle koululle, niin oppilaille kuin opettajillekin. Toivotan paljon hauskoja hetkiä ukulelen parissa!

outi.koivuniemi@rockway.fi

Lisää kommentti