Viimeistään Ed Sheeranin suuren suosion myötä ovat monet kitaristit alkaneet ottamaan akustisia matkakitaroita soittimina vakavammin. Viime aikoina on myös matkakitaroiden tarjonta laajentunut huomattavasti siihen pisteeseen, että lähes kaikilla kitarabrändeillä on nyt oma mallinsa tarjolla.
Matkakitaran perusidea on simppeli – tarvitaan kompakti ja kevyt soitin, joka kulkee tarvittaessa myös käsimatkatavarana mukaan lentokoneeseen. Lajityypin ääritapaukset ovat C. F. Martinin vuonna 1991 ilmestynyt Backpacker, jolla on vain minimaalinen runko, sekä tšekkiläisen Furch Guitarsin Little Jane, jossa kaula irrotetaan kaikukopasta (ja lapa kaulasta) kuljetusta varten.
Suurilta osin nykypäivän matkakitarat perustuvat laajalti Martin Guitarsin Little Martin LX1 -malliin, jolla on 23 tuumainen mensuuri ja Size 2 -kokoon pienennetty dreadnought-tyylinen runko. Monissa reissukitaroissa on myös vanerista tehty kaikukoppa, eikä kyse ole ainoastaan kustannussyistä, vaan myös siitä, että vaneri on runkona tien päällä kestävämpi kuin kokopuu.
Kun soittelu kiinnostaa ja pitää saada pakolliset kesäbiisit haltuun, kannattaa tutustua leirinuotiokitara-kurssiin:
Saimme tätä juttua varten viisi matkakitaramallia eri valmistajilta. Edetään aakkosjärjestyksessä.
Cort AD Mini OP (160 €; Into-Luthman)
Indonesiassa valmistettu Cort AD Mini OP on AD810 OP -mallin (katso aikaisempi: “Akustiset kitarat testissä”) AD Minin kaula on veistetty mahongista. Merbaupuusta tehtyyn otelautaan on asennettu siististi 19 nauhaa, ja kitaran mensuuri on 57,8 cm. Pikku-Cortilla on vanerikoppa, jossa sivut ja pohja on tehty mahongista, kun taas kansi on kuusivaneria.
Mallitunnuksen OP-lyhenne viittaa Cortin kauniiseen mattaviimeistelyyn (ns. open-pore finish). Kopan musta “reunalistoitus” on todellisuudessa tarkkaan rajattu mustaa väriä.
Cort AD Minin satula ja merbautallaan asennettu kompensoitu tallaluu ovat keinotekoista norsunluuta (Graph Tech TUSQ). Kitaran minivirittimet ovat laadukkaita nykyaikaisia suljettuja koneistoja.
Mukaan kuuluvassa topatusta pussista löytyy kaularaudan avaimen lisäksi toinen tallaluu, sekä musta varatappi kielten kiinnitykseen.
AD Mini -mallin kaulaprofiili on hyvin mukava ovaali D, joka ei ole liian paksu tai liian ohut. Kiitettävän nauhatyön ja hyvän trimmin ansiosta (kieltenkorkeus 12 nauhalla; basso-E: 2,2 mm/diskantti-e: 2,0) AD Minillä on vaivaton soittotuntuma, ja kitara soi rämisemättä.
Cort AD Mini OP soi kauniisti tasaisella ja selkeällä äänellä.
Martin Guitars Little Martin LX1 (495 €; Kitarapaja)
Martinin LX1 on juuri se kitara, jolla Ed Sheeran soitti itsensä pop-listojen ykköseksi, ja johon kaikki hänen nimikkomallinsa perustuvat.
Se että Little Martin -malli on tämän katsauksen “kallein” soitin, ei varsinaisesti johdu mistään brändilisäyksestä, vaan siitä, että LX1:ssä on laadukas kokopuinen kuusikansi, ja että se on peräisin Martin Guitarsin omasta tehtaasta Meksikossa (eikä Itä-Aasiasta).
Minusta on ilahduttavaa, kuinka pelottomasti ja kekseliäästi perinteikäs Martin Guitars käyttää uusia materiaaleja ja menetelmiä firman edullisissa X-sarjan soittimissa:
Vaikka LX1:n kansi on kokopuuta (sitkakuusi), sekä rungon sivut että pohja on tehty korkeapainelaminaatista (= HPL). HPL on erittäin kestävä yhdistelmä voimapaperista ja hartsista, joka on LX1:n tapauksessa saanut mahonkikuvioisen pinnan.
Little Martinin kaula on veistetty korkealaatuisesta, ruskeaksi petsatusta koivuvanerista. Soittimen otelauta ja talla taas tehdään tässä keinotekoisesta eebenpuusta, Richlitesta, joka valmistetaan FSC-sertifioiduista paperista ja mustasta hartsista. Otelautaan on asennettu hyvin siististi 20 nauhaa. Kitaran mensuuri on 58,4 cm (= 23 tuumaa).
LX1:ssä käytetään laadukkaita suljettuja virittimiä, sekä TUSQ-materiaalista veistetty satula ja (kompensoitu) tallaluu.
Pikku-Martinin erittäin laadukas topattu pussi kuuluu hintaan.
Martin LX1 -kitaran kaulaprofiiliksi on valittu täyteläisen pyöreä D, jolla on maltillinen paksuus. Little Martinin työnjälki on tämän katsauksen siistein, ja soitin saapui testiin loistavassa trimmissä (E: 1,9 mm/e: 1,2 mm).
LX1 soi yllättävän isolla ja muhkealla äänellä. Bassotoisto ei luonnollisesti vedä vertaa vaikkapa dreadnought-kitaralle, mutta pikku-Martinilla on tämän katsauksen vahvin ja lämpimin soundi, varmasti kokopuisesta kannesta johtuen.
Stagg SW201 3/4 (159 €; Millbrook)
Tämän katsauksen edullisin soitin – Stagg SW201 3/4 – on 3/4-kokoinen dreadnought. Saimme testiin kiiltävän mustaksi lakatun version.
Staggin kaula on tehty natopuusta. Sekä kitaran reunalistoitettu otelauta että Martin-tyylinen talla taas on veistetty ebonoidusta vaahterasta. Otelaudasta löytyy 20 kullanväristä nauhaa. Staggin nauhatyö on sinänsä pätevä, mutta viimeinen kiillotus on jätetty (varmasti kustannussyistä) tekemättä. Tämä on kuitenkin pikkuseikka, joka korjautuu itsestään säännöllisen soittamisen myötä. Tämänkin mallin mensuuri on 58,4 cm.
SW201 3/4:n reunalistoitettu koppa on tehty kokonaan lehmusvanerista. Työnjälki on tässäkin siisti, sekä ulko- että sisäpuolelta.
Pikku-Staggissa käytetään edullisia koteloituja virityskoneistoja, jotka toimivat kuitenkin täysin moitteettomasti. Yläsatula ja tallaluu ovat kermanvalkeaa ABS-muovia.
Staggin 3/4-dreadnoughtilla on mukavantuntuinen kaula D-profiililla. Testiyksilössä oli tehtaassa valitettavasti jäänyt diskanttikielten kieliurat satulassa liian pinnalisiksi, minkä takia avoimet perussoinnut soivat selvästi epävireisesti. Jos tarvittava tietotaito ja oikeat työkalut löytyy, vika on hyvin helppoa korjata itse (niin teinkin). Muutoin tällainen hienosäätö jää myyjän vastuulle. Syvimmillä kieliurilla SW201 3/4 soi puhtaasti ja rämisemättä. Soittimen trimmikin on sopivan kevyt (E: 2,2 mm/e: 1,8 mm).
Vaikka Staggin pikku-D soi hieman hiljaisemmalla äänellä kuin Martin LX1, on tämän edullisen soittimen ääni yllättävän täyteläinen ja dreadnought-kaltainen, (suhteellisen) muhkealla bassolla ja kirkkaalla diskantilla.
Tanglewood Roadster TWR-T (236 €; Musamaailma)
Tanglewoodin TWR-T-matkakitara kuuluu brittibrändin Roadster-sarjaan, joka tarjoaa suoraviivaisia laatusoittimia äärimmäisen pelkistetyllä kosmetiikalla.
TWR-T:n kaula tehdään mahongista, kun taas otelauta on veistetty ruusupuusta. Roadster-malli tarjoaa 20 vintage-kokoista nauhaa, ja sen mensuuri on 58 cm pitkä. Nauhatyö on kiitettävällä tasolla.
Tanglewoodin kaikukoppa on vaneripohjainen – sivut ja pohja ovat mahonkivanerista, kun taas kitaran kanteen käytetään seetriä. Reunalistoitukset ja ääniaukon rosetti on jätetty tässä mallissa tahallaan pois. Kitara on viimeistelty satiinipintaisella mattalakkauksella.
Nykyaikaiset virittimet ovat Gotoh-tyylisiä. Roadsterin satula ja kompensoitu tallaluu on tehty kermanvärisestä muovista.
Tanglewoodin sinapinkeltaisesta topatusta gigbägistä löytyy kaularaudan avain. Musamaailma lisää pakettiin vielä oivan kostuttimen Suomen talvisääolosuhteita varten!
Roadster TWR-T:n kaulaprofiiliksi on valittu mukavan pyöreä C. Kitara saapui testiin todella hyvässä trimmissä (E: 2,2 mm/e: 2,0 mm).
Tanglewoodin matkakitarasta lähtee mainio blueshenkinen ääni, jolla on erittäin vahva keskirekisteri ja jäntevät, kuivahkot bassot.
Yamaha APXT-2 (269 €; F-Musiikki)
Yamaha APXT-2 on legendaarisen APX-sarjan reissuversio, ja näin ollen pikku-Yamahan ulkomuoto poikkea selvästi katsauksen muista soittimista. Koska täysikokoiset APX-kitarat ovat kaikki mikitettyjä malleja tarjoaa myös APXT-2 piezomikrofonin, sekä etuvahvistimen viritysmittarilla.
Kaulassa (mahonki) ja rungossa (mahonkivaneri) on viinipunainen mattaviimeistely, kun taas kuusivanerista tehty kansi on viimeistelty kiiltävällä sunburst-lakkauksella.
Ruusupuinen otelauta tarjoaa 20 vintage-kokoista nauhaa. Yamahan nauhatyö on laadukasta.
APXT-2:n virittimet ovat laadukkaita Kluson-kopioita. Sekä satula että tallaluu ovat valkoista muovia.
Yamahan kevyestä pussista löytyvät kaularaudan avain, kitaran käyttöohje, sekä kaksi AA-paristoa kitaran etuvahvistinta varten.
Helppokäyttöinen etuvahvistin tarjoaa kaksi säädintä – volume ja tone – sekä kromaattisen viritysmittarin.
Yamahan indonesialaisessa tehtaassa laadunvalvonta näyttää todellakin pelaavan – suoraan avaamattomasta kuljetuslaatikosta vedetty testiyksilö on kaunis ja säädetty heti soittovalmiiksi (E: 2,6 mm/e: 1,6 mm).
APXT-2:n akustinen ääni on suhteellisen hiljainen, mutta kitara soi kauniisti ja tasaisesti varsin kypsällä äänellä. Vaikka kyse on edullisesta matkakitarasta, on Yamahan mikrofonijärjestelmä mielestäni todella laadukas ja isoääninen tapaus.
Muista ottaa leirinuotikitara haltuun:
Kirjoittaja: Martin Berka
