Vuoden 1952 Gibson Les Paul Goldtop (silloin virallisesti ”Les Paul Model” tai ”Les Paul Regular”) osoitti firmalle, että markinnoilla oli todellakin kysyntää perinnefirman lankkukitaralle. Tämä taas avasi ovet Les Paul -nimikkosoittimien perheen kasvulle.
Vuonna 1954 lisättiin mallistolle edullinen Les Paul Junior -malli, sekä perus-LP:tä kalliimpi Les Paul Custom.
Alkuperäisen vuoden 1954 Customin rakenne poikkesi monissa yksityiskohdissa Goldtop-mallista:
Uuden mallin ulkomuoto oli samanlainen, mutta Customin runko veistettiin kokonaan mahongista, ilman perusmallin vaahterakantta. Tämän muutoksen vuoksi johtojen kanavia ei voitu tehdä edestä jyrsimällä, vaan kaulataskun ja etumikin kolon kautta poraamalla.
LP Customin otelauta veistettiin sysimustasta eebenpuusta ja nauhamateriaaliksi valittiin hyvin matalaa, mutta leveätä nauhalaatua, jonka ansiosta malli sai lempinimen ”the fretless wonder” (nauhaton ihme). Perinnejazzin kitaristille matalat nauhat olivat tervetullut muutos, koska kaulasta tuli sen ansiosta ”nopeampi”, mutta kielten venyttäminen voi olla niiden takia hieman hankalampaa.
Tallamikrofonina toimi Goldtopista tuttu P-90-yksikelainen, mutta kaulamikrofoniksi Gibson kehitti uuden mikrofonin, jota alettiin kutsua Gibson Alnico V -mikrofoniksi. Alnico V -mikin juju olivat sen pikkuruuvarilla säädettävät suorakulmaiset napapalat/magneetit. Gibson halusi päästä lähelle DeArmond-mikrofonin vahvaa ja lämpimää jazzsoundia.
Uuden mikrofonin soundi oli todella hyvä ja sitä alettiin käyttää myös joissakin muissa huippumalleissa – esim. Super 400 -jazzkitarassa – ongelmana olivat kuitenkin sen vahvat magneetit. Kun kitaristi sääti Alnico V -mikin liian lähelle kitaran kieliä, lopputulos oli usein epävireisesti soiva kitara, koska magneettikenttä jarrutti kielten liikettä. Tämän takia Gibson Alnico V -malli oli vain lyhyesti käytössä.
Tähän väliin on hyvä huomauttaa, että lähes kaikki sähkökitaramikit 1950-luvusta 1970-lukuun käyttävät alnico-magneetteja. Alnico on lyhenne metalliseoksessa käytetyistä metalleista – alumiini, nikkeli ja koboltti (engl. cobalt). Roomalaiset numerot taas kertovat magneetin vahvuudesta. Sähkökitaroissa käytetään yleisesti vahvuuksia II, III ja V.
Koska Les Paul Custom oli tarkoitettu malliston huippumalliksi, uutuusmallissa oli runsaasti reunalisoituksia, isompi viritinlapa helmiäisupotuksilla, isot helmiäisotemerkit, sekä kultaisia metalliosia. Custom oli myös ensimmäinen lankkukitara Gibsonin mallistossa, joka sai firman uuden, täysin säädettävän tune-o-matic-tallan.
Vaikka Les Paulille ja Mary Fordille tehtiin myös muutama valkoinen LP Custom -kitara, mallin ainoa virallinen väri 1957 ja 1960 välillä oli musta, mistä kitara sai toisen lempinimensä ”Black Beauty” (musta kaunotar).
Kun Gibson esitteli vuonna 1957 uuden PAF-humbuckerinsa, firman johto päätti varustaa Les Paul Customit peräti kolmella humbuckerilla. Lisäjujuna keskimikin magneetti oli käännetty tallamikrofoniin nähden; keski- ja tallamikin vaihevirheestä syntyvät soundit oli tarkoitettu ohuiksi efektisoundeiksi. Kolmas mikrofoni yhdessä kolmiasentoisen vipukytkimen kanssa tarkoitti kuitenkin, että kaula- ja tallamikkiä ei voitu enää käyttää yhdessä, minkä takia monissa näissä Customeissa säätimet on muutettu jälkikäteen niin, että kahden volumen ja kahden tonen sijaan kitarassa on kolme erillistä volumea ja yhteinen tone-säädin, ja kytkimen keskiasennossa kaikki kolme humbuckeria on päällä.
Jo silloin jotkut soittajat eivät pitäneet keskimikistä, koska se oli heidän mielestään plektran tiellä. Tämän takia Gibson sai joitakin erikoistilauksia Customeista kahdella mikrofonilla.
Vuonna 1961 koko Les Paul -mallistoa uudistettiin. Me tunnemme nämä vuoden 1961 LP-kitarat nykyään nimellä SG – nimimuutos tapahtui vuonna 1963, kun Les Paulin endorserisopimusta ei uusittu.
Uudessa vuoden 1961 LP Customissa oli sama kaula ja otelauta kuin vanhassa mallissa, mutta vanhan mallin paksu mahonkirunko vaihtui ohueksi mahonkiseksi SG-rungoksi.
Uudistetun Customin väri oli valkoinen, kun taas mikitys ja metalliosien värit pysyivät muuttumattomia.
Vuonna 1968 Les Paul otti yhteyttä Gibsoniin ja uusi endorserisopimuksen, jonka seurauksena firma alkoi valmistaa kahta ”uutta” Les Paul -mallia. Ensimmäinen oli Les Paul Goldtop vuoden 1957 tyylissä, joka muutettiin kuitenkin muutaman kuukauden kuluttua uudeksi LP Deluxeksi, jossa oli P-90-mikkien sijaan minihumbuckereita. Toinen malli oli kahdella humbuckerilla varustettu Les Paul Custom.
”Uusi” vuoden 1968 LP Custom näytti samalta kuin 50-luvun versio, mutta uutuudessa oli kaksi ratkaisevaa eroa – nauhat olivat nyt tavallisia mediumkokoisia nauhoja ja rungossa oli nyt mustan viimeistelyn alle piilotettu vaahterakansi. Vaahterakansi lisättiin kustannus- ja tuotantosyistä, koska se mahdollisti monien Deluxen ja Customin tuotantoprosessien yhtenäistämistä.
1970- ja 80-luvulla LP Custom -mallissa tehtiin kaikkia samoja detaljimuutoksia kuin Deluxe-mallissa, kuten esimerkiksi kolmiosaisia vaahterakauloja ja kahdesta päällekkäisestä palasta liimattuja mahonkialustoja runkoon.
LP Custom -kitaralle lisättiin myös kaksi uutta värivaihtoehtoa – lumivalkoinen ja viininpunainen. 1970-luvun loppupuolella aloitettiin myös valmistaa Custom-malleja loimuvaahterakannella ja Standard-tyylisellä sunburst-viimeistelyllä.
Gibson Les Paul Custom elää ja voi hyvin myös nykypäivänä, minkä näkee myös siitä että mallista on olemassa monta edullista kopiota.
Kaksi ja ”puoli” edullista LP Custom -tyylistä kitaraa
Tähän pienimuotoiseen katsaukseen oli tarkoitus esitellä kolme Custom-tyylista sähkökitaraa, mutta järjestelyissä tapahtui yksi kömmähdys:
Green Guitarsin kiinalainen tehdas oli päättänyt muuttaa Silverburst-mallin omatoimisesti LP Custom kopiosta LP Standardiin, kertomatta asiasta ruotsalaiselle päämajalle tai suomalaiselle maahantuojalle. Päätin kuitenkin aikataulusyistä ottaa tämän Greenin mukaan katsauksen, koska firman Custom-mallin erot ovat ainoastaan kosmeettisia.
Edetään aakkosjärjestyksessä…
GrassRoots LP-60C
(559 €; Musamaailma)
GrassRoots LP-60C on hyvin uskollisesti toteutettu kopio nyky-Gibsoneista, joilla on Standardin kaltainen runko mahongista kaarevalla vaahterakannella. Runkoon liimattu kaula on mahonkia ja reunalistoitettu otelauta aitoa eebenpuuta.
LP-60C:llä on kaikki LP Custom -mallille omaiset tunnusmerkit:
Viritinlapa on Standardia isompi ja sillä on monikerroksinen reunalistoitus, sekä kaunis helmiäismuovilla toteutettu upotus. Otelaudan otemerkit ovat isoja suorakulmia. Rungossa on etupuolella monikerroksinen reunalistoitus ja takapuolella taas – esikuvan mukaisesti – ainoastaan yksi kerros valkoista muovia.
Sysimusta kiiltävä viimeistely on erittäin kaunis, tai niin kuin Albert Lee sanoisi: ”Tämä kitara on kuin Steinway-flyygeli kitarahihnalla!” LP-60C-mallia saa myös valkoisena.
GrassRoots LP-60C:n metalliosat ovat asianmukaisesti kullanvärisiä. Virittimet ovat nykyaikaiset suljetut mallit Grover-tyylisillä metallinupeilla. Tune-o-matic-tyylinen talla on vintage-tyylinen malli, jossa tallapalat pidetään paikoillaan pitkällä metallijousella.
Myös GrassRootsin elektroniikka on esikuvalle uskollinen. LP-60C:hen on asennettu kaksi omaa vintage-tyylistä humbuckeria (GH-1G), kolmiasentoinen vipukytkin, sekä kummallekin mikille omat volume- ja tone-säätimet.
Painonsa suhteen GrassRoots asettuu Customien keskikastiin – se ei ole höyhenenkevyt soitin, mutta ei missään nimessäkään sellainen myllykivi kuin monet aidot 1970-luvun Gibsonit.
LP-60C:n kaulaprofiili on hyvin autenttinen täyteläinen C-profiili, joka täyttää mukavasti otekäden. GrassRootsin nauhatyö on erinomainen, mutta se sai vielä lisäsilauksen Musamaailman oman kitararakentajan toimesta. Kitaran medium-jumbo-kokoiset nauhat on kiillotettu huippukuntoon ja nauhojen päitä on pyöristetty niin, että soittotuntuma on ensiluokkaista. Sopivan matala kielten korkeus ja hyvinkin sileä eebenpuinen otelauta tekevät testikitaran kaulasta ”huippunopean”.
Myös GrassRootsin omissa mikrofoneissa laadukas linja vain jatkuu. Näitä humbuckereita ei ole pilattu liian isolla teholla, vaan niiden maltillinen teho tuo sointiin runsaasti dynamiikka ja vivahteita. Gainia kun voi aina lisätä tarvittaessa vahvistimesta tai säröpedaalista, jos vain kitaran lähtösoundi on terve.
Green LP Standard Silverburst
(428 €; Nordsound)
Vaikka odotinkin Silverburst-viimeisteltyä Custom-mallia täytyy myöntää, että LP Custom -kitaroiden klassinen 1980-luvun värivaihtoehto istuu erittäin hyvin myös Standard-tyyliseen soittimeen. Silverburst on liukuväritys, jossa kannen keskialue on viimeistelty hopeisella metallivärillä, kun taas reunoille on vedetty kiiltävä musta lakka. Green LP:ssä rungon takapuoli ja myös kitaran kaula saivat ylleen mustan viimeistelyn.
Green LP Silverburstin runko on mahonkia kaarevalla vaahterakannella, kun taas runkoon liimattu kaula on veistetty mahongista ja sen reunalistoitettu otelauta on kestovärjättyä vaahteraa. Koska kyseessä on Standard-tyylinen malli, otelaudasta löytyy crown-muotoisia otemerkkejä ja rungossa löytyy ainoastaan kannella yksikerroksinen kermanvaalea reunalistoitus.
Greenin metalliosat on kromattu – virittimet ovat nykyaikaisia suljettuja malleja Kluson-tyylisillä metallinupeilla, kun taas kitaran tune-o-matic-talla on nykyaikainen versio suljetulla rungolla.
Lähes kaikki Green Guitarsin mallit voi tilata Nordsoundilta joko firman omilla Destiny-mikrofoneilla (niin kuin testikitara) tai valmiiksi kustomoituna Tesla- tai Lundgren-mikeillä. Kitaran perinteinen passiivielektroniikka koostuu perinteisestä kolmiasentoisesta vipukytkimestä, sekä neljästä säätimestä (kaksi volumea, kaksi tonea).
Painonsa suhteen Greenin Silverburst asettuu samaan riviin katsauksen kahden muiden kitaroiden kanssa – se ei ole erityisen kevyt, mutta ei myöskään epämiellyttävän raskas soitin.
Green käyttää käytännössä kaikissa Gibson-tyylisissä malleissa ’59-profiilia huomattavasti maltillisempaa vuoden 1960 profiilia. Se on yhä hyvin pyöreä, mutta kuitenkin selvästi ohuempi vaihtoehto. Sain LP Silverburst -mallin suoraan Ruotsin päävarastosta, mutta kitara oli säädetty jo tehtaalta soittovalmiiksi laatubrändin kielillä, mikä kertoo että kiinalaisessa tehtaassa laadunvalvonta pelaa hyvin.
En tiedä miten he tekevät sen, mutta Greenin omat Destiny-humbuckerit soivat todella raikkaasti ja dynaamisesti, vaikka niiden lähtötaso on selkeästi vintage-tasoa korkeampi. Lopputulos on ehkä hieman modernimpi LP-soundi pienellä boostilla sekä basso- että diskanttirekisterissä.
Tokai ALC-62
(519 €; Musamaailma)
Tokai ALC-62 on firman kiinalaisen malliston LP Custom -tyylinen soitin. ALC-62:n runko tehdään mahonkisesta takaosasta ja kaarevasta vaahterakannesta. Runkoon liimattu kaula on tässä vaahteraa – niin kuin monissa 1970-luvun Gibsoneissa – ja reunalistoitettu otelauta tehdään jatoba-nimisestä jalopuulajista. Ulkonäöltään ja lujuudeltaan jatoba sijoittuu ruusupuun ja eebenpuun välille.
Kiiltävän mustaksi lakatusta Tokaista löytyy kaikki LP Customin tunnusmerkit, niin kuin mustat muoviosat, monikerroksiset reunalistat isossa viritinlavassa ja rungon kannessa, sekä yksikerroksinen reunalista rungon takapuolella ja näyttävät upotukset otelaudassa ja viritinlavassa.
Niin kuin tähän malliin kuuluu, ovat Tokai ALC-62:n metalliosat kullanvärisiä. Tune-o-matic-talla on vintage-tyylinen ja tallapalat pidetään paikoillaan metallilangalla. Nykyaikaisissa virittimissä on Kluson-tyyliset metallinupit.
ALC-62:ssa käytetään Tokain omia PAF Vintage MK4 -humbuckereita. Mikrofonit on kytketty kolmiasentoiseen vipukytkimeen, ja kummalle mikille löytyy omat volyymi- ja sävysäätimet.
Painonsa suhteen tämä kitara sijoittuu samaan keskikastiin kuin tämän katsauksen muut mallit.
Tokai ALC-62:n kaulaprofiili on hyvin samantyyppinen kuin GrassRootsissa, paitsi että Tokain kaulassa on aavistuksen verran enemmän hartioita. Myös Tokain hyvin laadukasta nauhatyötä on Musamaailman kitararakentajan toimesta jalostettu lähelle custom shop -tasoa. Kevyt ja nopea soittotatsi ei todellakaan jätä mitään toivomiseen varaa.
Tokain PAF Vintage MK4 -mikrofoni kuulostavat todella hyvältä. Humbuckereissa löytyy vintage-tyylistä maltillista tehoa, lämmintä muttei liian muhkeaa bassoa, sekä mukavan selkeätä yläpäätä.
Kirjoittaja: Martin Berka
Lue lisää: Kolme Burst-tyylistä kitaraa (Les Paul)
Lue lisää: Kitaristin oma kulta – katsauksessa kolme Goldtop-tyylistä kitaraa (Les Paul)
Lue lisää: Kielten vaihto-opas: Les Paul -tyylinen kitara
Lue lisää: Burstin taikaa (Les Paul)
