Tässä blogissa esitän yksinkertaisesti miten sävellajit toimivat ja miten niihin kuuluvat soinnut rakentuvat. Tämä tieto on erityisen hyödyllistä mikä haluat säveltää omia kappaleita tai ylipäätään ymmärtää musiikkia syvällisemmin, jolloin voit saada musiikin kokemisesta enemmän irti.
Omassa opetustyössäni kitaransoiton parissa ovat oppilaani usein kysyneet, millä perusteella kappaleen soinnut valitaan? Ovatko ne sattumanvaraisia päätöksiä sävellystä tehdessä vai onko kyseessä jokin kaava, jolla soinnut muodostetaan?
Pääset nopeasti paremmin perille sävelien salasta kun tsekkaat opettajamme Perttu Pölösen oppitunnin, jossa hän käy läpi kaikki sävelet ja niiden nimet! Video on osa Musiikinteorian perusteet -kurssiamme.
Musiikin teoriaa
Periaatteessa musiikissa ei tarvitse olla sääntöjä ja sävellyksen voi tehdä miltä pohjalta tahansa. Lopullisen ratkaisun tekee aina se miltä kappale kuulostaa. Mikäli se kuulostaa hyvältä ei keinoilla ole merkitystä. Toki hyvältä kuulostaminen on täysin subjektiivinen käsite ja onkin muodostunut joitain yleisesti hyväksyttyjä määreitä, joiden mukaisesti asiat kuulostavat “oikeilta”. Näiden määreiden perusteella muodostuu musiikin teoria. Teorian tehtävä on selittää käytännön tapahtumia eikä niinkään sanella käytäntöä.
Musiikinteorian perusteet -kurssi
Musiikki on abstrakti käsite ja sitä on ylipäätään haastava konkretisoida. Musiikin ilmiöitä on tutkittu pitkään ja on havaittu, että joillain toimiksi havaituilla ilmiöillä on kaava, josta voidaan muodostaa teoria. Musiikin ilmiöt vaihtelevat valtavasti kuulttuureittain ja niillä jokaisella on omat teoriansa. Tässä kirjoituksessa keskitytään länsimaisen musiikin teoriaan, jota lähinnä kuulemme radiossa ja soittolistoilla.
Musiikin tonaalisuus
Länsimainen musiikki on hyvin pitkälti tonaalista, jossa kappaleen aikana pitäydytään tietyn viitekehyksen sisällä. Yleensä tonaalisuudella viitataan länsimaisessa musiikissa yleisimpiin duuri– ja molliasteikkoihin, joissa sävelet ovat tarkasti määritellyissä suhteissa toonikaan eli perusääneen. Laajemmin tonaalisuudella voidaan tarkoittaa diatoniseen asteikkoon perustuvaa musiikkia yleensä.
Sävellajin sävelet
Tonaalisuus voidaan käsittää myös sävellajeina. Sävellaji on sävelasteikkoon perustuva säveljärjestelmä, jonka perussäveleksi on valittu jokin 12-sävelasteikon sävel. Tietyssä sävellajissa olevassa musiikkiteoksessa käytetään pääosin kyseiseen sävellajiin kuuluvia säveliä. Sävellajeihin perustuvaa musiikkia sanotaan tonaaliseksi vastakohtana atonaaliselle ja modaaliselle musiikille. Sävellaji voi vaihtua kesken musiikkiteoksen, mitä kutsutaan modulaatioksi tai sävellajinvaihdokseksi.
Yleisesti ottaen sävellajissa ei soiteta kaikkia länsimaisen musiikin 12:sta säveltä vaan seitsemän tiettyä säveltä. Sävellajit jaetaan karkeasti molli- sekä duurisävellajeihin. Otetaan tässä tarkastetuun A-molli eli Am-sävellaji.
Sävelaji alkaa perussävelestä, joka tässä tapauksessa on a ja jatkuu seuraavaan a:han saalla. Pianolla Am-sävellaijt sävelet ovat kaikki valkoiset koskettimet soitettuna a:sta a:han. Tällöin ne ovat a, b, c, d, e, f ja g.
Tutustu säveliin tarkemmin kurssillamme, joka on tehty yhteistyössä Perttu Pölösen kanssa ohesta. Kurssilla käydään perusteoria läpi todella helpoin menetelmin.
Musiikinteorian perusteet -kurssi
A-molliasteikko
Yhdessä nämä sävelet muodostavat asteikon, jota kutsutaan Am-asteikoksi. Asteikko on luettelo kunkin sävellajin sävelistä. Kitaralla nämä asteikot muodostavat omanlaisensa patternin, jota käytetään hyväksi mm. improvisoinnissa ja melodioiden soittamisessa. Asteikko voidaan soittaa oktaavin mittaisena eli mistä tahansa a:sta seuraavaan a:han.
Usein ne myös soitetaan kaikki kuusi kieltä kattavana sormituksena, jossa pysytellään yhdessä asemassa niin, ettei käden tarvitse liikkua sivuttaissuunnassa.
Näitä säveliä käytetään muodostamaan kappaleen laulun melodia. Toisinaan säveliä saatetaan lainailla muista sävellajeista mutta kokonaisuuden muodostavat sävellajin omat sävelet.
Sävellajin soinnut
Asteikon lisäksi sävellaji sisältää myös omat sointunsa, jotka muodostuvat kyseisen sävellajin sävelten perusteella. Yleisimpiä sointuja kutsutaan kolmisoinnuiksi koska ne sisältävät kolme eri säveltä. Soinnut jaetaan karkeasti sävellajien tapaan molli- ja duurisoinnuiksi. Yksi sävellaji sisältää niin monta sointua kuin siinä on säveliäkin eli Am-sävellajin tapauksessa seitsemän sointua.
Kolmisointu
Normaali kolmisointu sisältää siis kolme säveltä, jotka ovat soinnun perussävel (ensimmäinen sävel), terssi (kolmas sävel) sekä kvintti (viides sävel).
A-mollisoinnun tapauksessa perussävel on a, terssi c ja kvintti e. Kolmisoinnun kaavaa voidaan kutsua numeroyhdistelmällä 1-3-5. Tällä kaavalla voimme laskea minkä tahansa sävellajin soinnun sävelet. Mikäli sijoitamme tämän kaavan alkamaan c-sävelestä saamme säveliksi c:n, e:n sekä g:n. Nämä on C-duurisoinnun sävelet.
Duuri- vai mollisointu?
Sävellajin asteikon sävelet ovat tietyn matkan päässä toisistaan. Kahden sävelen välistä matkaa kutsutaan intervalliksi. Sävelet ovat kitaran otelaudalla joko vierekkäisillä nauhoilla tai niin, että niiden väliin jää yksi tyhjä nauha. Mikäli sävelet ovat vierekkäisillä nauhoilla, kutsutaan niiden välistä matkaa puolisävelaskeleeksi. Jos ne sen sijaan sijoittuvat niin, että niiden väliin jää yksi tyhjä nauha on niiden välinen matka nimeltään kokosävelaskel.
Kun tarkastelemme Am-asteikon sävelten välisiä matkoja, saamme siitäkin muodostettua teoreettisen kaavan. Esitän alla asteikon sävelet ja merkitsen niiden väliin sävelten välisen matkan joko termeillä puoli tai koko, viitaten sävelaskeliin.
a – koko – b – puoli – c – koko – d – koko – e – puoli – f – koko – g – koko – a
Soinnun tyypin eli sen onko se duuri vai molli määrittää soinnun kolmas sävel eli terssi. Mikäli soinnun perusäänen sekä terssin välinen matka on puolitoista sävelaskelta on sointu tällöin molli. Mikäli perusäänen sekä terssin välinen matka on kaksi kokosävelaskelta on sointu duuri.
Esimerkiksi a:n ja c:n välinen matka on puolitoista sävelaskelta, joten kyseessä on Am-sointu. Mikäli muodostamme f-soinnun on sen 1. sävel f, 3. sävel a ja 5. sävel c. 1. sekä 3. sävelen välinen matka on kaksi kokosävelta, joten kyseessä on F-duurisointu.
Am-sävellajin soinnut
Kun muodostamme edellä esitetyllä kaavalla jokaisesta Am-sävellajin sävelestä soinnut, jolloin saamme aikaiseksi seuraavat soinnut:
Am, Bm-5, C, Dm, Em, F ja G.
Noin 90% kappaleista, jotka kulkevat Am-sävellajissa käyttävät näitä sointuja. Säveltäjä käyttää näitä sointuja yhdessä melodian kanssa rakentaakseen erilaisia tunnelmia. Kussakin soinnussa ja sointuvaihdossa on oma sävynsä, joita voi opetella käytämään hyväkseen. Usein kappaleen säkeistö ja kertosäkeistö käyttää yksinkertaista sointukiertoa, joka soitetaan kappaleen osion aikana useamman kerran. Hyvin yleinen sointukierto on esimerkiksi Am, F, C ja G. Lukemattomat kappaleet käyttävät tätä sointukiertoa hyväkseen koska se kuulostaa hyvältä.
Kun jokin asia kuulostaa hyvältä siitä muodostetaan teoria, joka auttaa sen ymmärtämisessä. Musiikin teoria siis sanoittaa musiikkia ja auttaa sen hahmottmaisessa. Sillä ei ole kahlitsevaa vaikutusta vaan päinvastoin vapauttava teho. Kun tiedät mitä teet, on tekeminen huomattavasti tehokkaampaa kun sen ei tarvitse perustua arvailuun eikä niin paljon kokeiluun. Toisinaan on hyvä taas päästää irti teoreettisesta ajattelusta ja perustaa esimerkiksi säveltäminen intuitiviseen kokemiseen. Teoria onkin oivallinen työkalu, jonka voi ottaa käyttöön halutessaan.
Musiikinteorian perusteet -kurssi
-Samuli
Lisää kommentti