Kesämusiikkia kitaralle – Paratiisi (Badding)

Suomalaiseen kesään kuuluu erottamattomasti monet hitit, joista on muodostunut osa suomalaista äänimaisemaa. Monet ikivihreät klassikot kaikuvat kesäilloissa siinä missä modernimmatkin hitit. Yksi vahvasti kotimaista sielunmaisemaa kuvaa Rauli Badding Somerjoen kappale Paratiisi, joka onkin suurimmalle osalle suomalaisista tuttu kappale.

Tällä kurssilla voit tutustua Paratiisin soittamiseen ukulelella

Teoston raporttien mukaan Paratiisi on ollut useana vuotena soitetuin kotimainen kappale niin livesoitossakin kuin digitaalisessakin mediassa. Kappaleen kitarasoolon soittaa legendaatinen Jukka Tolonen, joka on tunnettu myös yhtyeestä Tasavallan Presidentti. Hän on yksi Suomi-historian maineikkaimpia ja taitavimpia kitaristeja ja myös Paratiisissa kuullaan erittäin tyylikästä soittoa häneltä.

Kappaleen on myöhemmin uudelleenäänittäneet monet kotimaiset artistit kuten mm. Ville Valo, Paula Koivuniemi ja Jani Wickholm. Esittelen tässä kirjoituksessa kappaleen rakenteen sointuineen sekä Tolosen soittaman introsoolon.

Kuuntele kappale alta:

Soinnut ja rakenne

Kappale kulkee Am-sävellajissa ja se on melko yksinkertainen soittaa. Voit säestää kappaleen niin akustisella kuin sähkökitarallakin. Levytyksessä alun introsoolo on soitettu sähkökitaralla mutta se taipuu myös akustisellekin kitaralle.

Paratiisi koostuu yhteensä viidestä soinnusta, jotka on esitetty alla:

Kappaleessa on kaksi osiota, jotka ovat säkeistö ja kertosäkeistö. Soolo soitetaan kertosäkeistön sointukierron päälle.

Säkeistön soinnut ovat seuraavat:

Am | Am | C | E7 | Am | C | E7 | Am

Kertosäkeistö puolestaan soitetaan seuraavasti:

G7 | C | B7 | E7 | Am | C | E7 | Am

Kappaleen rakenne on esitetty alla:

Introsoolo

Säkeistö x 2

Kertosäkeistö

Kitarasoolo (kertosäkeistö)

Säkeistö

Kertosäkeistö

Säestys

Voit säestää eli kompata kappaleen soinnut seuraavalla tyylillä:

Voit säestää kappaleen käyttämällä plektraa tai harjaamalla kieliä plektrakäden sormia käyttäen. Kuvan alasviiva esittää plektrakäden alaslyöntiä ja ylösviiva puolestaan ylöslyöntiä. Käsi liikkuu ikäänkuin samassa tahdissa kappaleen tempon kanssa tehden tasaista ylös-alaista liikettä. Soita aina alaslyönti tahdin iskulle ja ylöslyönnit tulevat niiden väleihin.

Soita ensimmäiselle tahdin iskulle alaslyönti ja sitä seuraava ylöslyönti ohilyöntinä. Tahdin toiselle iskulle soitetaan niin alas- kuin ylöslyöntikin, jonka jälkeen sama kuvio toistetaan tahdin 3. ja 4. iskuilla. Voit harjoitella kuvion aluksi käyttäen vain Am-sointua ja myöhemmin soveltaa sitä koko sointukiertoon. Kuvio kuulostaa soitettuna tältä:

Voit tutustua komppaamiseen tarkemmin tällä kurssilla: https://app.rockway.fi/content/course/370/1390

Introsoolo

Soolo on soitettu puhtaalla kitarasaundilla ja melodian sävelet myötäilevät taustan sointukiertoa, joka on merkitty nuottikuvan yläpuolelle.

Soolo koostuu pienistä sointuotteista, joissa sävelet näppäillään yksitellen oikeassa rytmissä.

Soita ensimmäisen tahdin kummatkin 5. nauhan sävelet painaen ne joko kahdella eri sormella tai vain etusormen barreotteella.

Toisessa tahdissa voit soittaa 8. nauhan etusormella ja 9. nauhan keskisormella. Pidä kummatkin sormet pohjaan painettuina koko tahdin ajan.

Sama ote jatkuu kolmanteen tahtiin saakka, jonka loppupuolella vaihdetaan seuraavaan otteeseen, jossa soitetaan kummallakin kielellä 12. nauhan sävelet. Voit soittaa ne joko etusormen barreotteella tai kahdella eri sormella.

Viidennessä tahdissa voit soittaa 13. nauhan sävelen keskisormella ja 12. nauhan sävelen etusormella kuten toisessakin tahdissakin.

Kahdessa viimeisessä tahdissa soitetaan ns. double-stopeja, joissa painetaan kaksi säveltä samanaikaisesti kahdella eri sormella. Ne myös näpätään samanaikaisesti niin, että ne syttyvät samaan aikaan. Ensimmäisessä otteessa voit soittaa 12. nauhan sävelen etusormella ja 13. nauhan keskisormella. Toisessa otteessa voit soittaa 13. nauhan etusormella ja 15. nauhan nimettömällä.

Tutustu lisää double-stopien soittoon tässä kirjoituksessa

Hyviä treenihetkiä ja mukavaa kesää!
-Samuli