Lapsi- ja nuorisosoittimet eivät ole uusi asia. Jo klassisista jousisoittimista ja kitaroista on tehty pitkään pienen aloittelijan mittoihin sopivia versioita.
Myös archtop-tyylisiä sähkökitaroita on saatu 3/4-osa versioina esimerkiksi Gibson Guitarsilta jo 1940-luvun loppumetreillä.
Fenderiltäkin oli saatavilla muutama “student”-mallinen lapsteel-kitara ja vahvistin samoihin aikoihin. Niissä tapauksissa vahvistin oli hyvin kompakti kombomalli – esimerkiksi Champion 600- tai Champ-mallit – ja lapsteel mahdollisimman yksinkertaista designia.
Lankkukitarasarakkeella Fenderin piti ensin saada muusikoita hyväksymään koko konsepti, ennen kun opiskelijamallien valmistukseen on voitu ryhtyä. Vasta Esquierin, Telecasterin, Precision-basson ja Stratocasterin jälkeen oli tullut lyhytskaalaisten lankkukitaroiden aika.
Musicmaster ja Duo-Sonic (1956)
Vuonna 1956 ilmestyivät Fender Guitarsin ensimmäiset nuorisolle suunnatut mallit – Fender Musicmaster, jolla oli vain kaulamikrofoni (asennettu hieman viistosti), sekä Fender Duo-Sonic, joka lisäsi vielä tallamikin (asennettu suoraan) ja kolmiasentoisen vipukytkimen diskanttisarvessa.
Molempien mallien mensuuri oli 22,5 tuumaa (tai 57,1 cm) ja kaula vahteraa ilman erillistä otelautaa. Tallasta löytyi kolme tallapalaa ja plektrasuoja oli kullanväriseksi anodisoitu alumiinilevy. Samaa materiaalia käytettiin seuraavana vuonna myös ensimmäisiin Jazzmaster-kitaroihin, mutta alumiiniplekseistä luovuttiin kuitenkin pian, koska ohuen ohut kullanvärinen kerros ei kestänyt käyttöä.
Vuonna 1959 sekä Musicmaster että Duo-Sonic saivat otelautoja ruusupuusta, sekä valkoisia muovipleksejä.
Näiden kitaroiden suosio oppilas-, aloittelija- ja musiikkiluokan soittimina kertoi Fenderin johdolle, että oltiin Student-malleissa oikealla tiellä.
Mustang ja Mustang Bass (1964)
Vuonna 1964 oppilassoittimien valikoima laajentui yhdellä uudella kitaralla ja yhdellä lyhytskaalaisella bassolla – Fender Mustang ja Fender Mustang Bass.
Molemmissa Mustang-malleissa rungon ulkomuoto oli muutettu hieman Fenderin “offset body” -periaatteella, jossa rungon vyötärö on epäsymmetrinen. Bassonpuoleinen kaarre oli nyt lähempänä bassopuoleista sarvea, kun taas diskanttipuolen kurvi oli vedetty aavistuksen verran kaulalta poispäin. Offset-rungon tarkoitus on olla mukavampi etenkin istuessa. Uutta runkoa käytettiin siitä lähtien myös Musicmasterissa ja Duo-Sonicissa. Vuonna 1969 runkoihin lisättiin vielä etu- ja takapuolen viistoukset, jotka tekivät kitaroista mukavammat.
Kitaroiden värivalikoima oli tästä lähtien huomattavasti laajempi ja hauskempi.
Kaikissa Student-malleissa – myös Musicmasterissa ja Duo-Sonicissa – oli nyt helmiäismuovista tehty kolmikerroksinen plektrasuoja, sekä erillinen metallinen levy säätimille (niin kuin esimerkiksi Jazz-bassossa).
Sekä Mustang-kitarassa että Duosonicissa molemmat mikit olivat asennettu viistosti, ja kolmiasenteinen mikkikytkin vaihtoi kahteen kolmiasentoiseen liukukytkimeen basso-E:n vieressä. Kummankin kytkimen vaihtoehdot ovat mikrofoni päälle/mikrofoni pois päältä/ mikrofoni päälle ja käännetty vaihe. Tämän järjestelmän ansiosta saatiin mukaan yksi uusi ohut soundivaihtoehto, kun molemmat mikit ovat päälle, mutta yhden mikrofonin vaihe on käännetty.
Upouusi Mustang erosi Duo-Sonicista uuden vibratojärjestelmänsä ansiosta. Koko vibra (“Dynamic Tremolo”) on asennettu edestäpäin runkoon, ja se toimii kahdella jousilla. Mustangin talla on hyvin samankaltainen kuin Jaguar-kitaran talla, ja se liikkuu vibrakammen käytössä tahallaan hieman edestakaisin.
Kaikki kolme opiskelijakitaraa saattiin tästä lähtien sekä “lyhyellä” mensuurilla (22,5 tuumaa) ja 21 nauhalla tai uudella “pitkällä” kaulalla, jossa oli 22 nauhaa ja 24 tuuman mensuuri (61 cm). Pidempi kaula oli suuri hitti ja “pitkiä” Mustangeita tehtiin “lyhyitä” huomattavasti enemmän.
Mustang-basson mensuuri oli 30 tuuman (76,2 cm) mensuuri, sekä yksi splitattu mikrofoni. Tallassa oli neljä tallapalaa ja kielet vedettiin rungon läpi. Mustang Bass -mallista tuli hyvin suosittu, etenkin sellaisten muusikoiden keskuudessa, jotka soittivat bändissä välillä kitaraa ja välillä bassoa.
Bronco (1967) ja Musicmaster Bass (1971)
Fenderin Bronco-kitara ja Musicmaster-basso ovat myöhempiä lisäyksiä firman Student-mallistoon.
Bronco oli 24-tuumainen Mustang-johdannainen, jolla oli pelkästään tallamikrofoni, sekä (jälleen) uusi, edestä asennettu vibrato. Broncossa oli uudelleen muotoiltu valkoinen pleksi ilman erillistä säädinpaneelia.
Myös Musicmaster-bassossa oli uudelleen muotoiltu yksiosainen muovipleksi, johon oli asennettu keskelle yksi Mustang-kitaran (!) mikeistä. Tallassa oli vain kaksi palaa, eikä kieliä viedä rungon läpi.
Sekä Bronco-kitara että Musicmaster-basso myytiin välillä myös setteinä, jossa oli mukana samaa nimeä kantava edullinen kombovahvistin. Kummankin mallin suosio jäi kuitenkin suhteellisen vaatimattomaksi.
Toisen oppilaskitara on toisen vaihtoehtosoitin
1970-luvun loppupuolelta lähtien Fenderin oppilaille suunnatut mallit alkoivat löytää tiensä punk-, new wave-, grunge- ja alternative-genreiden muusikkojen käsiin.
Syyt tähän löytyy sekä muusikoiden kukkaroista että imagon vuoksi. Keskivertokitaristi halusi soittaa “tutuilla ja turvallisilla” malleilla, ja nämä olivat Fenderin tapauksessa Telecaster ja Stratocaster.
Viiskyt- ja kuuskytluvuilla hyvin suositut oppilassoittimet löytyivä 1970-luvun lopussa hyvin edullisina käytettyinä. Nuori new wave -lupaus sai Mustangin, Duo-Sonicin tai Musicmasterin myötä aitoa Fender-laatua hyvin edullisella hinnalla, ja koska nämä soittimet eivät olleet – ainakaan silloin – keräilytavaraa niiden modifiointi omiin käyttötarpeisiin oli hyvin suosittu.
Monet uusien genrien kitaristit – mm. Talking Headsin David Byrne, Sonic Youthin Thurston Moore ja Nirvanan Kurt Cobain – lisäsivät omaan Duo-Soniciin tai Mustangiin tehokkaammat mikrofonit, jotka sopivat paremmin omaan soundiin.
Näin syntyivät omaleimaiset kitarat, jotka poikkesivat ratkaisevasti “isin kantrikitarasta”.
Testissä Squier Sonic Mustang SS
Viime vuonna Fenderin tytärbrändi Squier Guitars on vaihtanut edullisimman mallistonsa nimen Affinitysta Soniciin ja laajentanut samalla sarjan soitinvalikoimaa.
Sonic-sarjasta löytyy nyt kaksi eri Mustang-kitaraa, joista Mustang HH tarjoaa kaksi humbuckermikrofonia, kun taas Mustang SS tulee alkuperäisen Fenderin tavoin kahdella yksikelaisella varustettuna. Kummastakin mallista saa kaksi eriväristä vaihtoehtoa vakiona, jotka ovat Mustang SS -mallin tapauksessa sunburst-väristä, sekä Torino Red -punaista. Mustan HH -kitaraa tarjotaan vaaleansinisenä ja pinkkinä. Sonic Bronco -basso on nyt saatavilla kolmella eri värillä – valkoinen, punainen ja musta.
Sama perusresepti muutamalla päivityksellä
Vintage-intoilija huomauttaisi ensimmäisenä, että vanhan terminologian mukaan Squier Sonic Mustang SS ei olekaan Mustang, vaan Duo-Sonic, koska mallissa on kiinteä talla ja kolmiasentoinen mikkivalitsin. Veikkaisin, että Fenderillä ja Squierilla on päätetty että Mustang on nimenä yksinkertaisesti coolimpi kuin Duo-Sonic, minkä vuoksi heillä kaikki lyhytskaalaiset mallit samalla rungon muodolla kutsutaan tällä hetkellä Mustangeiksi, mikkikytkennöstä ja tallasta huolimatta.
Tuttu perusresepti pätee kuitenkin edelleen:
Squier Mustang SS on 24-tuumaisella mensuurilla varustettu säkhökitara. Ruuvatulla vaahterakaulalla on vaahteraotelauta, johon on asennettu siististi 22 vintage-tyylistä nauhaa.
Mustang SS:n offset-runko on tasakanttinen pyöristetyillä reunoilla, mutta ilman minkäänlaisia viistoutuksia.
Paksu yksikerroksinen muovipleksi on tyypillinen Sonic-sarjan soittimille. Pleksiin on asennettu Mustangin kaksi yksikelaista mikrofonia – suljetuilla mustilla muovikansilla – sekä kolmipykäläinen mikkivalitsin.
Squier-kitaran volume- ja tone-säätimet, sekä lähtöjakki, on sijoitettu kromatulle metallilevylle.
Mustangin nykyaikaiset suljetut virittimet toimivat hyvin, samoin kuin Sonic-mallin kiinteä talla kuudella tallapalalla.
Selvästi Fender, muttei Strato
Suoraan paketista vedettynä testikitara on lähes soittovalmis – ainoastaan kielten korkeudet ja intonaatio piti hienosäätää. Kitarassa ei ole esimerkiksi otelaudan reunan yli törröttäviä nauhojen päitä tai muita “halpiskitaran” ongelmia, vaan laatu ja työnjälki vaikuttavat olevat kohdillaan.
Uutuus-Squierin paino on pikkasen isompi kuin 60-luvun alkuperäisessä painoksessa, mutta Mustangin erittäin edullisen hinnan valossa tämä on odotettavissa ja täysin ookoo.
Tehdasasennuskielinä on Squier Sonic Mustang SS -mallissa peruslaadukas 009-satsi, joka on varmaan hyvä valinta kitaran kohderyhmälle (lapset ja nuoret). Soittotuntuma on erittäin vaivaton ja kevyt, ja Mustangin ääni suloisen heleä. Soitin kaikki demovideon kitararaidat Squierin ensiasennuskielillä.
Itselleni 009-kielisetin tuntuma 61 cm mensuurilla on kuitenkin liian löysä, minkä takia vaihdoin Squier Sonic Mustang SS -kitaralle samat 010-052 kielet, joita käytän kaikissa minun sähkökitaroissa. Näillä kielillä Mustangilla on heti selvästi ryhdikkäämpi soittotuntuma, joka ei ole kovinkaan kaukana esim. Gibson SG:stä.
Vaikka Sonic Mustangin mensuuri on niin paljon lyhyempi kuin Telecastereissa tai Stratoissa, on kitaran soundissa selkeä annos “Fenderiä”, yksikelaisten mikrofonien ansiosta. Koska Mustangin mikrofonit on sijoitettu mensuuriin nähden relatiivisesti eri paikkoihin kuin vaikkapa Telecasterissa, malli soi aina omalla tunnistettavilla äänellä. Soundi on kellomaisen heleä, muttei koskaan yhtä pureva tai naksahteleva kuin esimerkiksi Stratocasterissa.
Kirjoittaja: Martin Berka
Lue myös: Fender Stratocasterin tarina
Lue myös: Squier Guitars 40 vuotta – ensimmäinen virallinen kopiobrändi
