Rockwayn uuden In the Style of David Gilmour -kitarakurssin myötä on hyvä sukeltaa syvälle Another Brick In The Wall (Part 2) -kappaleen tarinaan ja anatomiaan. Kurssilla käydään läpi soundia ja kitarasooloa, mutta nyt avataan koko kappale.
Pink Floyd -yhtiön monumentaalinen rock-ooppera “The Wall” ilmestyi tupla-LP:nä vuonna 1979, ja siitä tuli bändin tunnetuin albumi bändin ensimmäisen top-kymppi-listan sinkun ansiosta. Biisin nimi on “Another Brick In The Wall (Part 2)”, ja sen piti alun perin olla vain yksi pieni osa Pink Floydin tummanpuhuvassa mestariteoksessa.
“The Wallin” äänityssessiot olivat bändin jäsenille raastavia. Basisti (ja toinen bändin laulajista) Roger Waters oli ottanut puoliväkisin bändin johtajan ohjukset tiukasti haltuunsa, ja veti sessiot läpi ei-niin-lempeän diktaattorin otteella. Albumin konsepti ja kaikki biisit ovat Watersin kirjoittamia.
Kosketinsoittaja Richard Wright sai heti alkuunsa potkut bändijäsenenä, koska hän ei, Watersin mukaan, panostanut riittävästi bändityöhön. Hän jatkoi kuitenkin levyn teossa – ja albumin kiertueella – palkallisena sessiomuusikkona.
Rumpali Nick Mason sai Watersilta vakavan varoituksen “epätarkan” soittonsa vuoksi, mutta sai lopulta soittaa koko levyllä.
Kitaristia (ja bändin toista keulahahmoa) David Gilmouria Waters yritti sietää, koska hänen soittonsa ja soundinsa oli bändille elintärkeä ainesosa. Waters oli kuitenkin koko ajan hieman epäluuloinen Gilmourin ideoitten suhteen.
Epäkiitollisessa roolissa oli myös “The Wallin” kanadalainen tuottaja Bob Ezrin. Ezrin oli ansioitunut tuottamalla mm. Alice Cooperin, Peter Gabrielin ja Kiss-yhtiön levyjä, mutta Roger Watersin mielestä Ezrinin oli parasta toimia studiossa vain äänityslaadun tarkkailijana, omat ideat eivät olleet kovin toivottuja. Waters jopa teetti itselleen t-paitoja, joissa luki isoin kirjaimin NOPE, mikä oli lyhenne sanoista No points Ezrin (siis: Ei Gramex-pisteitä sinulle, Ezrin).
Bob Ezrinilla oli kuitenkin ratkaiseva rooli hittisinglen syntytarinassa!
Ezrin yksi – Waters nolla
“Another Brick In The Wall (Part 2)” on protestilaulu silloista englantilaista koulujärjestelmää vastaan, joka teki, Watersin mielestä, luovista lapsista aivottomia aikuisia.
Jostain kumman syystä Bob Ezrin kuuli biisissä, vakavasta aihepiiristä huolimatta, suuren hitin potentiaalia. Eletiin disco-musiikin kulta-aikaa ja Ezrinin päässä soi disco-painotteinen sovitus folk-tyylisestä raakileesta.
Ezrin sai kuin saikin lopulta bändin jäsenet suostumaan siihen, että kyseisestä biisistä äänitettiin pohjaraidat disco-tyylisillä komppikitaroilla ja rumpukuvioilla. Kun he kuulivat ensimmäisen raakamiksauksen laulun instrumentaaliraidoista, Pink Floyd -jäsenille valkeni, että tuottajan sovitusidea voisi kuitenkin toimia. Gilmour äänitti monumentaalisen kitarasoolonsa, ja biisi meni bändin mielestä hyllylle odottamaan Watersin lauluosuuksia ja lopullista miksausta.
Bob Ezrin halusi kuitenkin “Another Brick In The Wall” -biisistä sinkun, ja siihen tämä versio oli selkeästi liian lyhyt. Alkuperäisessä versiossa oli ainoastaan yksi säkeistö ja yksi kertosäe, sekä kitarasoolosta vain sen alku. Bändi vastusti kuitenkin yhä tuottajan ideaa sinkkujulkaisusta, mikä sai Ezrinin toimimaan muusikoilta salaa.
Tuottaja editoi lyhyestä perusversiosta pidennetyn vastineen. Koska laulun sanat kertoivat koulusta, Ezrin lähetti sessioiden äänittäjän, Nick Griffithsin, studion lähelle olevalle koululle. Griffithsin oli määrä äänittää pari-kolmea koululaista, mutta hän päätti äänittää koulun koko oppilaskuoroa.
Roger Waters suuttui Ezrinille, että hän oli muuttanut biisiä ilman hänen lupaa, mutta kun Roger kuuli biisin uuden version ensimmäistä kertaa, suuttumus muuttui nopeasti innostukseen. Ja loppu on historiaa…
Another Brick In The Wall (Part 2) –biisin anatomia
Vaikka “Another Brick In The Wallista” on olemassa ainakin kolme, eri pituuksiin editoitua versiota, pysyy biisin selkäranka kuitenkin aina samana.
Hitin perustana toimivat hyvin suoraviivaisesti soitetut disco-rummut, sekä manuaalisesti tuplatut, funkahtavat komppikitarat.
David Gilmour itse ei muista tarkkaan, mitä kitaroita hän on käyttänyt näihin raitoihin. Oma veikkaukseni on, että kyseessä on joko Fender Stratocaster tai Gibsonin yksikelaisilla P-90-mikrofoneilla varustettu Les Paul Goldtop. Kitarat on äänitetty melko kuivana ja pienellä ripauksella chorus- tai phaser-efektiä. Soundia analysoidaan lisää Rockwayn In the Style of David Gilmour -kurssilla.
Roger Waters soittaa bassoaan (Fender Precision?) drop-D-virityksessä (D-A-d-g). Säkeistöissä ja soolossa kuullaan samaa erittäin hyvin toimivaa bassoriffiä.
Säkeistöissä Gilmour tuplaa särökitaroilla laulun melodiaa, kun taas esi-kertsissä ja kertsissä hän käyttää pitkiä voimasointuja. Levyn särösoundi kuulostaa vahvasti Electro-Harmonixin Big Muff Pi -fuzzilta. Voi hyvin olla, että vasemmassa särökitarassa on mukana myös hitaasti toimiva flanger-efekti.
Komppiraitojen kitaravalinnoista Gilmour ei ole niin varma, mutta hän on aina sanonut, että biisin soolo on soitettu P-90-mikrofoneilla varustetulla Gibson Les Paul Goldtopilla. Kitaran soundi on kevyesti, mutta muhkeasti säröllä ja siinä on mukana ripaus delaytä, sekä kaikua.
Richard Wrightin urut astuvat nekin kuvaan vasta kitarasoolon alussa, periaatteella “vähemmän on enemmän”.
Audiopätkien laitelista:
• Basso: Rickenbacker 4003 (drop-D-viritys); SansAmp Bass Driver DI
• Puhtaat komppikitarat: Fender Telecaster (vasen) + Stratocaster (oikea); Blackstar HT-1R + chorus-pedaali
• Särökitarat: Fender Stratocaster (vasen) + Arvo Guitars 2-P90 (oikea); Blackstar HT-1R + Electro-Harmonix Nano Big Muff Pi
• Kitarasoolo: Arvo 2-P90; Blackstar HT-1R + Electro-Harmonix Nano Big Muff Pi; delay ja kaiku tulevat audiosekvensserista
• Urut ja syna: Apple Garageband
Kirjoittaja: Martin Berka
