Ajanhallinta apuna innostavaan ja tehokkaaseen harjoitteluun lähtötasosta riippumatta – Jassen blog

Viitisentoista vuotta sitten osallistuin Espoon Hanasaaressa pidettyyn kirjoituskurssiin, sillä tekstin tuottaminen on ollut yksi kiinnostuksen kohteistani. Erityisesti eräs yksityiskohta, joka muutti omaa pianonsoiton harjoitteluani pysyvästi, jäi kurssilta mieleeni. 

Eräs luennoitsijoista kertoi (vuonna 2007 edesmenneen ruotsalaisen elokuvaohjaajan) Ingmar Bergmanin työskentelytavoista. Kyseisen ohjaajan elämäntyö on todellakin valtavan laaja ja yksi syy tähän on, että hän käytti työskennellessään tarkkaa ja järjestelmällistä ajanhallintametodia (Time Management).

Bergman kirjoitti kuulemma tasan neljä tuntia päivässä eikä minuuttiakaan yli. Mestariohjaaja jätti vaikka kirjoittamansa virkkeen kesken ja laski kynän kädestään ajan tullessa täyteen. Mutta tietysti tuon neljän tunnin ajan, hänen keskittymisensä oli täydellistä ja huomio ainoastaan ja vain kirjoittamisessa.

Muistan vieläkin hyvin selvästi, kuinka tuon työskentelytavan tehokkuus ja suoranainen nerokkuus sai minut innostumaan ja ryhdyin tietoisesti soveltamaan sitä omaan työskentelyyni mutta tietysti muokaten sitä sopivaksi instrumenttiharjoitteluuni, olenhan itse pianisti.

Olin rehellisesti sanoen joskus huomannut pianon äärellä istuessani, että pyrin korvaamaan laatua määrällä ja ajatukseni saattoivat harhailla jossain muualla kuin harjoittelemassani kappaleessa tai muussa harjoituksessa. 

Tällainen tilanne on varmasti tuttu kaikille, jotka kehittävät keskittymistä vaativia uusia taitoja. Time Management-metodia voidaan kokemukseni mukaan käyttää kaikessa uuden oppimisessa ja myös luovassa työssä, kuten pianon- tai kitaransoitossa.

Avainsanat ovat siis keskittyminen ja ajanhallinta ja harjoittelussa panostetaan nimenomaan laatuun, ei määrään.

Itse olen kuvannut Rockwaylle kourallisen pianokursseja, uusimpina kattava alkeiskurssien kokonaisuus. Olen suunnitellut kokonaisuudet nimenomaan tehokkuuden ja selkeyden kautta. Lunasta ilmainen kokeilu Rockway-palveluun ja tutustu rohkeasti materiaaleihin. 


Teemoja harjoitteluun pianolla

Seuraavat asiat eivät ole tärkeysjärjestyksessä vaan tukevat toinen toisiaan ja ”kokonaisuus on todellakin suurempi kuin osiensa summa”. Tämä järjestys on samalla myös henkilökohtainen ohjelmani eli harjoittelen itse kyseessä olevia musiikillisia kokonaisuuksia juuri tuossa järjestyksessä.

Tulevissa blogeissa avaan näitä aiheita ja harjoituksia huomattavasti seikkaperäisemmin ja käsittelen ne tässä ainoastaan lyhyesti ja luettelomaisesti. 

Asteikot pianolla

Asteikkojen soittaminen on pianistille perusharjoittelua, jota voitaisiin verrata urheilijan verryttelyyn ja lihasten lämmittelyyn ennen suoritusta. Asteikkosoitto ei suinkaan ole tylsää tai puuduttavaa ja mielenkiintoisia asteikkoja on olemassa todella paljon (esim. blues- asteikko).

Soinnut pianonsoitossa

Sointujen hallinta on pianon soittajalle todella tärkeä taito. Ilman sointujen (ja niiden käännösten) hallintaa ei kappaleiden säestäminen onnistu. Kolmisoinnuilla päästään alkuun mutta vasta nelisointujen hallinta avaa oven harmonian rikkaaseen maailmaan.

Erilaiset kompit tai säestyskuviot pianolla

Erilaiset säestyskuviot (kompit) ovat myös todella tärkeitä ja ilman niitä ei kappaleiden säestäminen onnistu tai vähintäänkin kuulostaa puutteelliselta. Jos nuotissa lukee esimerkiksi ”Ballad”, niin pianistin päässä pitäisi heti raksuttaa erilaisia säestysvaihtoehtoja. Sointujen ja komppien hallinta muodostavatkin yhdessä säestämisen tärkeimmät peruspilarit pianolla.

Ohjelmisto (sekä perinteinen pianokirjallisuus että pop/rock-materiaali)

Harjoiteltavat kappaleet kannattaa valita mahdollisimman monesta tyylisuunnasta. Yhdessä tyylissä opittuja asioita voidaan hyödyntää myös muissa tyylisuunnissa. Perinteistä klassista pianomateriaalia ei kannata väheksyä.

Improvisointi

Sanan ”improvisointi” käyttö saa usein ihmiset epäröivän näköisiksi mutta sitäkin voi harjoitella ja niin kannattaakin tehdä. Kurssillamme lähdemme liikkeelle blues- improvisoinnista, jossa ei niinkään tarvita huikeaa teknistä osaamista vaan innokasta mieltä ja motivaatiota asiaan!

Tarkemmin harjoitusten sisällöistä tulevissa blogeissa.

Ajanhallintaa käyttäen pystytään kaikkia edellä mainittuja osa-alueita harjoittelemaan, vaikka harjoitteluaika olisi ainoastaan kaksikymmentä minuuttia. Avainsanat ovat aloittaminen, keskittyminen ja kaikkien osa-alueiden harjoittelu. Tuloksia ja kehitystä syntyy varmasti!

– Jasse Varpama