Tutustu myös: In the Style of Jimmy Page
Kitaristilegenda Jimmy Page aloitti soittajauransa kysyttynä lontoolaisena studiomuusikkona vuoden 1964 aikoina. Silloin Page käytti pääsoittimena Gibson Les Paul Custom -kitaran kolmella humbuckereilla. Tällä kitaralla hän soitti mm. Tom Jonesin ensimmäisellä hitillä “It’s Not Unusual”.
Nykyään Jimmy Page omistaa satoja kitaroita – vintagesoittimien lisäksi hänellä on esimerkiksi laaja valikoima erilaisia Les Paul -malleja, joista osa on hänelle käsin tehtyjä varasoittimia ja erikoismalleja, ja muut virallisten nimikkomallien prototyyppejä ja tuotantokappaleita.
Led Zeppelinin aktiiviaikoina Page käytti kuitenkin yllättävän pientä valikoimaa luottosoittimia studiossa ja lavalla.
1959 Fender Telecaster “The Dragon”
Kun Jimmy Page vaihtoi vuonna 1966 studiomuusikon uraa Yardbirds-bändin jäsenyyteen, hän sai tervetuliaislahjana Jeff Beckiltä valkoisen Telecasterin.
Kitara oli tavallinen vuoden 1959 Tele ruusupuisella otelaudalla, sekä ns. top-loader-tallalla. Page koristi kitaransa muutamalla pienellä pyöreällä peilillä – ilmeisesti Pink Floydin Syd Barrettin innoittamana.
1970-luvulla Pagen Telecaster oli ensin lyhyen ajan luonnonvärinen, mutta sai tämän jälkeen sen punaisen ja vihreän lohikäärmemaalauksen runkoon, josta soitin on siitä lähtien tullut kuuluisa.
Page käytti tätä Fenderiä Led Zeppelin I -levyn tekoon, mutta sillä on soitettu myös myöhemmin monia tärkeitä osia, mm. “Stairway to Heaven” -kappaleen soolo.
1961 Danelectro Double Cut
Vaikka Danelectro-kitarat olivat 1950- ja 60-luvun “halpakitaroita”, joiden rungot tehtiin kokopuuraameihin liimatuista puukuitulevyistä (ns. masoniitti tai kovalevy), firman kitaroissa oli hyvin omintakeinen soundi. Monilla studiokitaristeilla Danelectro oli aina sessioissa mukana “salaisena aseena” – myös Jimmy Pagella.
Koska Danelectron heleä ja pureva soundi muistutti Pagen mielestä dulcimeria ja sitaria, hän piti kitaraa tavallisesti DADgad-vireessä, jolla on kieman kelttiläinen soundi.
Jimmy Page käytti Double Cut -kitaransa mm. “White Summer/Black Mountain Side” -medleyssä livenä, ja hän kirjoitti tällä kitaralla myös yhden Led Zeppelinin isoimmista klassikoista – “Kashmir”.
Gibson Les Paul Standard – Number One ja Number Two
US-kiertueella vuonna 1969 Page osti sen kitaran, josta tuli hänen tunnetuin soitin – Gibson Les Paul Standard (kutsumanimi “Number One”).
Siihen aikaan Les Paul Standard- ja Custom-mallit olivat erittäin haluttuja, mutta vaikeasti saatavia; niiden soundi sopii täydellisesti uuteen Blues Rock -genreen, mutta niiden valmistus oli lopetettu jo vuonna ’61.
Pagen oma LP Custom lähti varkaan mukaan samoihin aikoihin, kun kitaristi aloitti Yardbirdsissa, ja Page janosi Les Paul -kitaroiden paksua soundia.
Nuorella amerikkalaiskitaristilla Joe Walshilla oli yksi “ylimääräinen” Les Paul Standard -malli (vuosimalli luultavasti 1959). Jimmy Page otti Walshiin yhteyttä ja Walsh oli halukas myydä kitaransa Pagelle.
Walsh oli saanut kyseisen kitaran jossain toisessa diilissä, mutta ei tykännyt kitaran kummallisesta kaulaprofiilista. Aikaisempi omistaja oli yrittänyt ohentaa tee-se-itse-periaatteella kitaran alun perin suhteellisen paksua kaulaa. Lopputulos oli kaulaprofiili, joka oli kaulan keskellä ohuempi kuin lavan ja rungon kohdalla.
Jostain syystä tämä kaula sopi kuitenkin täydellisesti Pagen kouraan. Hän osti kitaran Walshilta, ja “loppu on historiaa”.
Number One -kitarasta on tullut Jimmy Pagen tärkein sähkökitara, niin kuin nimestäkin voi päättää. Joskus 1970-luvulla soittimeen on vaihdettu tallamikki rikki menneen tilalle. Lisäksi Page asensi tallamikrofonin volume-potikkaan nostokytkimen, jolla kummankin mikrofonin sisäinen kytkentä saadaan vaihdettu sarjasta rinnakkaiskytkentään.
Vuonna 1973 Jimmy Page osti toisen Gibson Les Paul Standardin (vuosimalli 1959) varakitaraksi – sen nimi on nykyään “Number Two”.
Page teetti tähän kitaraan samankaltaisen kaulan ohennuksen kuin Number One -maliin. Kitaristi myös valitsi Number Two -kitaransa modattavaksi. Kaikissa säätimissä on nostopotikoita, joilla voi puolittaa humbuckerit ja/tai muuttaa niiden sisäinen kytkentä (kun ne on valittu mikkikytkimellä). Plektrasuojan alta löytyy vielä kaksi painonappia, joilla voidaan vaihtaa yhden mikin vaihetta ja molempien mikrofonien sisäinen kytkentä, silloin kun molemmat humbuckerit on valittu mikkikytkimellä.
Kummastakin lempikitarasta on tehty vuosien mittaan virallisia Gibson nimikkomalleja.
1971 Gibson EDS-1275
Vuoden 1970 syksyllä Jimmy Page tiesi, että hänellä tulisi vaikeuksia toteuttaa “Stairway to Heaven” -kappalleen soundeja livenä lavalla. Led Zeppelin IV -albumin mestariteos alkoi akustisella kitaralla ja kasvoi biisin mittaan suoranaiseen rokkikitara-klimaksiin. Biisin kitarasoundit olivat laajasoundiset ja monikerroksiset. Millä tavalla saisi biisin toimimaan myös konserteissa? Vastaus tähän oli kaksikaulainen Gibson-kitara.
Gibson oli aloittanut kaksikaulaisten soittimien pienimuotoisen tuotannon jo 1950-luvulla, jolloin nämä soittimet oli tehty ohuella puoliakustisella rungoilla. 1960-luvun alussa vaihdettiin sitten Gibson SG -tyyliseen lankkurunkoon. Kaikissa niissä soittimissa alempi kaula oli tavallinen kuusikielinen kitara, mutta ylemmäksi “soittimeksi” on voitu valita tilausvaiheessa lyhytskaalaisen basson, kuusikielisen minikitaran, kahdeksankielisen mandoliinin tai 12-kielisen kitaran välillä.
Jimmy Page valitsi vaihtoehdoista – luonnollisesti – “Double Twelveksi” kutsutun Gibson EDS-1275, joka yhdistää kuusikielisen ja 12-kielisen kaulan.
Eagles-yhtyeen Don Felder valitsi muutaman vuoden myöhemmin samoista syystä myös Gibson EDS-1275:n, kun piti saada “Hotel California” -biisin kaikki soundit lavalle. Felderin kitara oli kermanvaalea, kun taas Pagen Gibson oli kirsikanpunainen. Felderistä ja Pagesta tuli tuplakaula-Gibsonien tunnetuimmat käyttäjät.
Gibson SJ-200
Jimmy Pagella ei ollut riittävän laadukas akustinen kitara, kun Led Zeppelin alkoi äänittää ensimmäisen albuminsa. Hän lainasi Led Zeppelin I -sessioita varten studiokitaristin “Big” Jim Sullivanin Gibson SJ-200 -jumboa. Page tykkäsi kitarasta niin, että hän osti joskus 1970-luvulla oman SJ-200:n.
Martin D-28
Jimmy Pagen pääasiallinen akustinen kitara konserteissa oli Martin Guitarsin D-28 – maailman tunnetuin Dreadnought-kitara. Hän käytti D-28-kitaransa aluksi lavalla dynaamisen mikrofonin kanssa, mutta vaihtoi pian feedback-ongelmien vuoksi kitarakanteen liimattavaan Barcus-Berry-kontaktimikrofoniin ja saman firman etuvahvistimeen.
Harmony Sovereign H-1260
Harmony Guitars oli 1950-luvulta 1970-luvun alkuun suuri chicagolainen kielisoittimien valmistaja, joka teki laajan valikoiman soittimia edullisista postimyyntikitaroista ammattitason soittimiin.
Jimmy Page osti Harmony Sovereign -teräskielisensä bändin ensimmäisellä US-kiertueella ja käytti sitä laajasti Led Zeppelin III -albumin äänityksissä. Jotkut Zep-tietäjät väittävät myös, että Harmony-kitaraa on käytetty myös “Stairway to Heaven” -kappaleen akustisissa osissa.
Harmony Sovereign on mielenkiintoinen kitaramalli, koska se yhdistää Martin-kitaran kosmetiikka Gibson SJ-200 -mallin koppakokoon, minkä ansiosta kitaralla on ihan omaleimainen soundi.
Kirjoittaja: Martin Berka
