Legendaariset levyt: Joe Satriani – The Extremist 30 vuotta

Legendaarisen amerikkalais-kitaristin Joe Satrianin The Extremist levy täyttää tänä vuonna (2022) 30 vuotta. Satriani on yksi kaikkien aikojen merkittävimpiä kitaristeja ja kyseinen levy on yksi hänen merkkipaaluistaan.

Joe Satriani on syntynyt vuonna 1956 ja hän on menestynyt loistavasti hyvin haastavalla instrumentaalisen kitaramusiikin saralla. Hän on saanut 15 Grammy-ehdokkuutta ja myynyt yli 10 miljoonaa levyä. Joe on tunnettu myös kitaransoiton opettajana ja hänellä onkin ollut erittäin nimekkäitä oppilaita kuten Kirk Hammet (Metallica), Steve Vai ja Tom Morello (Rage Against The Machine).

Satrianin musiikkia on kuultu myös elokuvien soundtrackeilla ja hän on myös hetken soittanut legendaarisessa Deep Purplessa. Hän on niin ikään perustanut maineikkaan G3:n, jossa alkujaan soitti hänen lisäkseen Steve Vai ja Eric Johnson. Kyseessä ei ole yhtye vaan kiertue, jolla esiintyy kolme huippukitaristia, joista kukin esittää oman shownsa ja lopuksi kokoontuu yhteen soittamaan muutaman coverkappaleen jammailuhengessä. G3:ssa on nähty Satrianin lisäksi mm. Yngwie Malmsteen, John Petrucci ja Paul Gilbert.

The Extremist

The Extremist on Joe Satrianin vuonna 1992 julkaisema studioalbumi. Se täyttää siis tänä vuonna 30 vuotta, jonka vuoksi halusin nostaa esiin tämän levyn ja tarjota siltä muutaman otteen tabien muodossa. Omasta melestäni kyseinen levy on yksi Satrianin parhaimpia eikä sisällä yhtäkään heikkoa raitaa. Se tarjoaa täydellisen läpileikkauksen Joen monipuolisuudesta säveltäjänä sekä kitaristina.

Levyltä löytyy niin virtuoottista soittoa kuin vahvoja melodioitakin. Myös niin teräs- kuin nylonkielinen akustinen kitara on vahvasti edustettuna levyllä kuten myös madoliini sekä huuliharppukin. Levyn tuotanto on huipputasoa ja se kuulostaa edelleenkin varsin tuoreelta.

Satrianilla on ollut aina kyky luoda helposti lähestyttävää musiikkia, josta löytyy useita tasoja ja koukkuja pitkäänkin kuunteluun. Hänen kappaleitaan voi soittaa kitaransoitossa melko alussakin olevat soittajat sekä aivan ammattilaisetkin musiikin moniulotteisuuden ansiosta.

War

War on yksi levyn energisimmistä kappaleista ja sisältää paljon hienoja erilaisia riffejä sekä melodioita. Vaikka kappale on näennäisen suoraviivainen esittelee se tehokkaasti Satrianin taidon käyttää erilaisia harmonisia sävyjä (moodeja) melodioiden pohjalla. Joe ei useinkaan pitäydy yhdessä moodissa vaan käyttelee rikkaasti musiikin eri sävyjä tunnelmien rakenteluun.

Tutustu tällä kurssilla moodeihin, niin ymmärrät Satrianin musiikkia syvällisemmin.

War-kappaleen pääriffi kulkee fryygisessä moodissa, joka tarkoittaa molliasteikkoa, jossa on toinen sävel alennettu. Kappaleen kitarat on viritetty puoli sävelaskelta alaspäin mutta sen voi soittaa myös tavallisesti viritetyllä kitaralla.

Kappaleen tempo on 120bpm ja siinä käytetään paljon 16-pohjaista soittoa, joten vuoropikkaustaidoista on hyötyä tämän kappaleen soittamisessa.

Voit harjoitella plektralla pikkaamista tämän kurssin opeilla.

Kuuntele riffin rytmi tarkoin yllä olevasta linkistä. Käytä sen soittamiseen edestakaista plektran liikettä eli vuoropikkausta. Aloita harjoittelu hitaalla tempolla ja lisää nopeutta sitä mukaa kun taidot antavat siihen myöten.

Lue myös: Vuoropikkaus eli “Alternate picking” ja harjoitukset

Tears In The Rain

Toisena kappaleena esittelen hyvin erilaisen teoksen verrattuna edelliseen. Kyseessä on sorminäppäilytekniikalla soitettu kappale, jossa käytetään nylonkielistä akustista kitaraa. Tears In The Rain on soitettu yksin kitaralla eikä sisällä muita bändi-instrumentteja.

Kappale on kaunis ja melankolinen tarjoten kitaristille oivallisen harjoituksen näppäilytekniikkaa varten.

Voit aloittaa tutustumalla Rockwayn näppäilykurssiin.

Liitän oheen kappaleen aloitusteeman, joka näppäillään neljällä plektrakäden sormella, jotka ovat peukalo, etusormi, keskisormi ja nimetön.

Soita d-kieli peukalolla näpäten, g-kieli etusormella, b-kieli keskisormella ja ohuin e-kieli nimettömällä.

Ensimmäisessä sointuotteessa soita 7. nauha pikkurillillä, 5. nauha keskisormella ja 3. nauha etusormella. Toisessa otteessa voit soittaa alimman 3. nauhan etusormella, 4. nauhan nimettömällä ja b-kielen 3. nauhan keskisormella. Kolmannessa käytä samaa sointuotetta viemällä ote 6. nauhalle. Neljännessä tahdissa soitetaan sama ote kuin ensimmäisessäkin. Tämän jälkeen koko sointukierto kerrataan uudelleen.

Lue myös: Sorminäppäilyyn hallintaa

Tutustu tämän levyn jokaiseen kappaleeseen sillä jokainen niistä tarjoaa oman maailmansa luoden upean kokonaisuuden. Onnea Joe tämän merkkipaalun johdosta!

-Samuli

Kitaravideot