Muusikko, soitinrakentaja ja keksijä Mario Maccaferri syntyi vuonna 1900 Italiassa. Jo 11-vuotiaana hän aloitti soitinrakentajan opinnot Luigi Mozannin verstaassa. Nuorena aikuisena Maccaferrilla oli oma soitinverstas, mutta samalla hän tuli myös tunnetuksi Etelä-Euroopassa konserttikitaristina.
Vuonna 1927 mies muutti ensin Pariisiin, ja vuosi myöhemmin Lontooseen, ja hänen mielenkiinto siirtyi yhä enemmän soittamisesta soittimien rakentamiseen. Muutamalla tuoreella idealla, sekä ensimmäisellä patentilla, Maccaferri meni Selmer London -yrityksen pomon, Ben Davisin, puheille, ja kysyi haluaisiko Selmer myydä Maccaferri-kitaroita. Ben Davis otti yhteyttä Henri Selmeriin Pariisissa, joka suostui antamaan Maccaferrille oman nurkan firman soitintehtaassa.
Se oli täällä, missä Mario Maccaferri keksi uuden kitaratyypin, jota kutsutaan nykyään Gypsy- tai Manouche Jazz -kitaraksi. Django Reinhardt ja hänen Hot Club de France -yhtyeensä tekivät Selmer-Maccaferri-kitaroista maailmankuuluja.
Henri Selmerin ja Maccaferrin välillä syntyi kuitenkin riitaa, ja Maccaferri lähti ovet paukkuen Selmer Paris -yrityksestä vuonna 1933. Samana vuonna hän mursi ranteensa, mikä lopetti miehen uran kitaravirtuoosina.
Maccaferri uskoi kuitenkin tulevaisuuteen ja uusien menetelmien ja materiaalien kautta syntyviin mahdollisuuksiin. Vaimonsa Marian kanssa hän perusti vuonna 1939 Pariisissa oman firmansa, nimeltään French American Reeds Manufacturing. Idea oli valmistaa puupuhaltimien lehtiä ruo’on sijaan muoveista. Toinen maailmansotaa tuli kuitenkin väliin. Maccaferri onnistui viime tipassa pakenemaan perheensä kanssa New Yorkiin.
Mario Maccaferrin uuden Mastro Industries -yhtiön iso läpimurto oli kuitenkin täysin epämusikaalinen. Toisen maailmansodan aikana hän keksi uudenlaisen, muovista ruiskuvaletun pyykkipojan, josta tuli USA:ssa suuri hittituote.
Pyykkipojan suosio mahdollisti myös musiikkituotteiden kehittämisen. Maccaferrin muoviset puhallinlehdet alkoivat myydä tasaiseen tahtiin, ja keksijän seuraava mielenkiinnon kohde oli muoviset kielisoittimet. Dow-yhtiön Styron-polystyreeni osoittautui hyväksi materiaaliksi Maccaferrin kokeiluille.
Vuonna 1949 tuli jälleen yksi käänteentekevä läpimurto, kun Mastro julkaisi Styronista ruiskuvaletun Islander-ukulelemallinsa. Silloinen radio- ja TV-tähti Arthur Godfrey, joka oli suuri ukulelefani, mainosti Islandereita omissa ohjelmissaan, minkä seurauksena Maccaferri möi 1950- ja 60-luvuilla eri Islander- ja (vielä edullisempaa) TV Pal -ukuleleja yhdeksän miljoonan kappaleen verran.
Kermanvaalean Islander-ukulelen juju oli – hyvän soundin lisäksi – sen kaunis takapuoli. Soittimen kaula ja runko tehtiin nimittäin värillisestä Styronista niin, että väristä syntyivät marmorin tai helmiäisen kaltaisia kuvioita, mikä teki jokaisesta ukulelesta yksilöllisen.
Viiskytluvulla Maccaferri lanseerasi myös muutaman muovikitaran, mutta kitaristit olivat jo silloinkin suhteellisen konservatiivisia, minkä vuoksi kitaramallien myynti oli vähäinen.
Vielä 1970- ja 1980-luvulla Maccaferri teki myös perinteisiä puukitaroita, etenkin klassisia ja harppukitaroita. Mario Maccaferri kuoli vuonna 1993.
Miksi muovia?
Halpojen aasialaisten puusta tehtyjen ukulelejen tulva on suorastaan ehtymätön; mihin tarvitaan tänä päivänä enää muovisoittimia?
Puu on “elävä” materiaali, joka tarvitsee tuotannon joka vaiheessa tietyn verran toimenpiteitä, jotta valmis soitin pysyy myös myynnin jälkeen ehjänä. Jos tehtaan ilmankosteutta ei pidetä tarkkojen rajojen sisällä, soitin voi vääntyä tai halkeilla tavallisen kausivaihtelun takia. Vaikka soitintehtaissa käytetään nykyään paljon automatisoituja sahoja ja jyrsinkoneita, vaatii puusoittimen teko kuitenkin yhä suhteellisen paljon käsityötä, esimerkiksi kaulan liimaamisessa, kaikukopan kasaamisessa, sekä nauhoituksessa. Myös jotkut vaiheet puu-ukulelen lakkaamisessa ja sen viimeistelyssä ovat yhä usein riippuvaisia käsityöläisen osaamisesta.
On totta, että muovijätteestä on tullut ihmiskunnalle erittäin raskas ongelma. Huonosti tehty muovisoitin päätyy helposti jäteastiaan, koska korjaaminen voi olla hankalaa tai mahdotonta, mikä lisää turhaan muoviroskan määrää.
Hyvin suunniteltu ja tehty muoviukulele tarjoaa kuitenkin monia positiivisia ominaisuuksia:
• On mahdollista tehdä suuria tuotantoeriä erittäin tasalaatuisia soittimia.
• Virhemarginaali on hyvin pieni, koska soitin koostuu vain hyvin rajatusta määrästä osia.
• Soitin ei elä, eikä esimerkiksi lämpötilan tai ilmankosteuden vaihtelut aiheuta muutoksia esimerkiksi kielten korkeudessa.
• Jos on käytössä värillistä muovia, pintakäsittelyn tarve tuotannossa voi olla hyvinkin pieni.
• Täysin muovista tehty ukulele on vedenkestävä, virityskoneistoja lukuunottamatta, jotka voi hätätapauksessa helposti vaihtaa.
Neljä konserttikokoista ukulelea
Esittelen seuraavaksi neljä concert-kokoluokan soitinta, joiden valmistuksessa on käytetty – ainakin osittain – muovia.
Edetään hintajärjestyksessä…
Korala PUC-20
(32,95 €; Hobby Hall)
Koralan PUC-20 – ja myös firman graafisilla viimeistelyillä koristellut PUC-30-mallit – ovat kokonaan muovista valmistettuja soittimia.
PUC-20:n runko ja kaula on ruiskuvalettua polykarbonaattia, kun taas otelauta (nauhojen kera) on mustaa ABS-muovia. Ainoastaan Koralan avoimet virittimet ovat metallisia kermanvaaleilla nupeilla.
Tehdaskielet olivat tässä ukulelessa pahinta mahdollista halpakamaa, enkä saanut niitä pysymään vireessä edes kahdessa vuorokaudessa. Vaihdoin laadukkaat fluorocarbon-kielet päälle ja ongelma poistui kokonaan.
Korala PUC-20 -mallin mensuuri on 37,6 cm. Otelaudan leveys on 35 milliä ja se tarjoaa 18 “nauhaa”.
PUC-20 on kevyt ja mukavantuntuinen muovisoitin. Se on suunniteltu helpposoittoiseksi ja säädöt pysyivät muuttumattomina koko testijakson aikana. Kaulassa ensimmäisen nauhan vastapäätä löytyvä pikkuinen ruiskukoneen jälki, joka on tässä mallissa ominaisuus, ei häirinnyt minua lainkaan.
Koralan PUC-20 soi vahvalla äänellä, jossa on kuitenkin pieni keskialueen korostus, joka saa välillä c-kielen dominoimaan hieman äänikuvassa. Hyvin edulliseen hintaansa nähden tämä muovisoitin tarjoaa kuitenkin erittäin paljon soittoiloa aloittelijalle tai paljon ulkona liikkuvalle soittajalle.
Flight TUC-32 Sakura
(71 €; Millbrook)
Ukulelevalmistaja Flight on hiljattain julkaissut konserttiversiot firman suosituista Travel Uke -sopraanoista. Saimme testiin TUC-32:n Sakura-version, jossa on kaunis japanilaisaiheinen kirsikkapuu-grafiikka. Pakettiin kuuluu yksinkertainen sininen pussi soittimelle.
Flightin TUC-32 on Ovation-tyylinen ukulele kulho-tyylisellä kaikukopalla, jolla on lehmusvanerista tehty kansi. Koppa, talla, kaula ja otelauta (nauhojen kera) on tehty ruiskuvaletusta ABS-muovista. Kaula muistuttaa väriltään vaaleata puuta, ja sekä kaulaan että otelautaan on valettu puuntyylistä struktuuria. Joidenkin mielestä keinotekoiset syykuviot voivat näyttää hieman kornilta, mutta ne ainakin vähentävät kaulan liukkautta hikoilevalla kädellä.
Flight TUC-32:n mensuuri on 40,2 cm pitkä. Otelaudan hieman väljempi leveys satulan kohdalla (36,6 mm) helpottaa hieman isosormisten elämää.
Flight TUC-32 Sakura soi erittäin vahvalla ja terveellä äänellä, joka ei ole lainkaan “muovinen”, ja jossa kaikki kielet ovat keskenään hyvässä tasapainossa.
Makala Concert Shark
(71 €; Soundtools)
Makalan Concert Shark (mallitunnus: MK-CS) on aloittelijoille tarkoitettu hybridisoitin, jossa vain ukulelen kaikukoppa on tehty vaaleasta muovikomposiitista. Kaikissa Shark-ukuleileissa on värillinen viimeistely kopan lisäksi myös kaulan takaosassa ja viritinlavan etupuolella. Testi soittimen väritys on nimeltään merisiilin violetti (sea urchin purple). Pakettiin kuuluu myös yksinkertainen tote bag -olkapussi.
Makalan kaula on veistetty afrikkalaisesta mahongista. Otelauta ja talla ovat saksanpähkinää. Otelautaan on asennettu siististi 18 messinkinauhaa. Rungon kansi on tehty agathis-puuvanerista.
Concert Sharkin mensuurin pituus on 37,6 cm ja satulan leveys 35 milliä.
Makala on maailman suurimman ukulelevalmistajan, Kala Brandin, alamerkki, ja firman kokemus näkyy ja tuntuu Concert Sharkissa selvästi. Nauhatyö on laadukas ja koko soitin on säädetty hyvin mukavaksi. Makala Concert Shark -mallin ääni on hyvin kaunis ja kaikki kielet soivat hyvässä tasapainossa.
Cascha Carbon Ukulele Red
(99 €; Soitin Laine)
Cascha Carbon -ukulelesta on syntynyt viime aikoina aika paljon positiivista kohinaa netissä, eikä ihme, sillä tämä soitin on suhteellisen futuristinen ilmestys.
Cascha Carbon on tehty – virityskoneita lukuun ottamatta – kokonaan hiilikuidun ja polykarbonaatin sekoituksesta. Koko soitin vaikuttaa olevan yhtenä kappaleena valettu – vain kompensoitu tallaluu (samasta komposiitista), sekä kullanväriset virittimet ovat irtonaisia osia.
Pakettiin kuuluvat soittimen lisäksi vielä ukulelen vääriin sopiva mainio softcase-laukku, musta olkahihna, kolme plektraa, sekä kätevä klipsiviritysmittari.
Jos Cascha Carbon olisi sähkökitara, sitä kutsuttaisiin thinline-soittimeksi, koska sen kaikukoppa on kaulan kohdalla vain 37 millimetriä syvä. Linnun höyhentä muistuttavan ääniaukon rungon etupuolella lisäksi löytyy rungon olkapäässä vielä ovaali aukko soittajalle.
Caschan mensuurin pituus on 40,5 cm, yläsatulan leveys on 25 milliä, ja otelaudasta löytyy 18 “nauhaa”.
Cascha Carbon -ukulelen työnjälki ja soitettavuus ovat esimerkillisiä. Vaikka soitin on erittäin helpposoittoinen otekädelle, on tarjottu dynaaminen alue erittäin laaja. Äänen volyymi on – matalasta rungosta huolimatta – yllättävän iso ja Caschan äänessä on mukava ripaus tuoreutta.
Kirjoittaja: Martin Berka
Lue myös:
Akaasian lumous – Testissä kolme kokopuista konserttiukulelea
Ukulelet livekäyttöön
Erikoiset ukulelet – Kun tavallinen ei riitä
