Ukulelet livekäyttöön

 

Pietsoelementtien ja etuvahvistimien huima kehitys 1980-luvulta tähän päivään on helpottanut ratkaisevasti akustisten kielisoittimien käyttöä bändiympäristössä.

Vaikka tallaluun alle sijoitettuja mikrofoneja oli saatavilla jo 60-luvulla, oli varhaisissa järjestelmissä usein vaikeuksia pietsomikin ja etuvahvistimen soundin, sekä elektroniikan lyhyen paristokeston kanssa. Näiden seikkojen takia nähtiin vielä 1970-luvulla livenä usein ulkoisia dynaamisia tai kondensaattorimikrofoneja akustisten kielisoittimien edessä, mikä johti aika ajoin ongelmiin monitoroinnin ja kiertämisen kanssa.

blob-24

Pietsomikrofonin toiminta perustuu ns. pietsosähköiseen ilmiöön, jossa tietynlaisissa materiaaleissa syntyy niihin kohdistuvista paine-eroista pieni sähköinen vaihtojännite. Vanhin pietsosähköinen materiaali on kvartsi, mutta nykyisessä teollisessa käytössä on noin tusinan verran erilaisia materiaaleja, niin kuin esimerkiksi alumiininitridi, bariumtitanaatti tai litiumniobaatti.

Koska pietsomikrofonin lähtösignaalilla on korkea impedanssi, on hyvä idea sijoittaa etuvahvistin itse soittimeen, jotta mikrofonin signaalijohdosta johtuva diskanttihävikki pysyisi mahdollisimman pienenä. Etuvahvistin muuttaa signaalia matalaimpedanssiseksi, minkä ansiosta soittimen ja miksauspöydän (tai vahvistimen) välinen johto voi olla suhteellisen pitkä, ilman että signaali käytännössä huononee.

Tutustu Rockwayn ukulelekursseihin:

Ukulelekurssit

Sopraanosta pykälä isommaksi

Vuonna 1920 Yhdysvalloissa vallitsi suoranainen ukulelemania ja soittimet menivät kuin häkä. Jotkut soittajat toivoivat kuitenkin perinteistä sopraanoa isompaa ukulelea. Vuonna 1922 Lyon & Healeyn brändi Washburn esitteli ensimmäisten joukossa hieman isomman sarjatuttoisen ukulelemallin, jota he kutsuivat “Tenor Ukuleleksi” (huom: nykyinen tenoriukulele on vielä isompi soitin, ja nimetty C.F. Martinin nomenklatuurin mukaan).

Martin Guitars – maailman silloinen isoin ukulelevalmistaja – lanseerasi vasta vuonna 1925 omaa isompaa ukulelemallia, ja antoi sille nimeksi “Concert Ukulele”. Konsertti-nimestä tuli nopeasti kaikkien valmistajien käyttämä termi tälle uudelle koolle, jolla on noin viisi senttiä pidempi mensuuri (15”/38 cm) kuin sopraanolla (13”/33 cm).

Konserttiukulele on tänä päivänä erittäin suosittu koko “joka paikan ukuleleksi”, kun taas vielä isompaa tenoria nähdään usein sormisoiton virtuoosien käsissä.

Kiinalaisen tuotannon ansiosta saa nykyään jo hyvin soivia, mikrofonilla ja etuvahvistimella varustettuja konserttiukuleleja alle 150 euron hintaluokassa. Kokeilimme tätä juttua varten kolmea mallia (edetään aakkosjärjestyksessä).

Ortega RUDAWN-CE (129,90 €)

blob-19

Ortega valmistaa laajan valikoiman akustisia kitaroita ja ukuleleja. Firman suunnittelu ja lopullinen laadunvalvonta hoidetaan Saksasta käsin, kun taas itse soitintehdas on kiinalainen.

Ortega RUDAWN-CE on varsin näyttävä ilmestys, kopan reunalistoituksen ja kauniin sunburst-viimeistelyn ansiosta. Tässä soittimessa “aamurusko” ulottuu jopa kaulaan ja viritinlapaan asti.

Tässä hintaluokassa lähes kaikissa ukuleleissa on puuvanerista tehdyt kopat. Ortegan tapauksessa soittimen mahonkikaula on yhdistetty okoumesta (= gabonpuusta) tehtyyn vanerikoppaan. Tässä mallissa käytetään nykyaikaisia suljettuja virittimiä mustilla nupeilla.

blob-20

Koska ruusupuu on luokiteltu nykyään uhanalaiseksi, soitinvalmistajien on ollut pakko etsiä uusia puulajeja otelautoja ja talloja varten. RUDAWN-CE:ssä on käytössä pähkinäpuuta. Otelautaan on asennettu siististi 18 nauhaa, ja sen reunat on koristeltu mustalla muovilistalla.

Ortegan kylkeen on asennettu firman MagusUke-etuvahvistin, joka toimii yhdellä nappiparistolla. MagusUke tarjoaa master volumen ja master tonen lisäksi vielä helppolukuisen kromaattisen viritysmittarin.

Ortega on valinnut RUDAWN-CE-mallin kaulaa varten todella mukavan ovaalin C-profiilin.

blob-16

Vanerikopastaan huolimatta RUDAWN-CE soi akustisesti tästä kolmikosta isoimmalla äänellä, sekä soittovolyymin että taajuusspektrin kannoilta. Ortegan soundi on lämmin, eloisa ja selkeällä diskantilla höystetty.

MagusUke-pietsojärjestelmä toimii hienosti ja mutkattomasti. Lähtösignaali on siisti ja kohinaton, ja linjasoundi tasainen ja avoin.

Akustinen ääni
Linjasignaali

Maahantuoja: F-Musiikki

Reno RU-320E (119 €)

blob-22

Reno on skandinaavisen maahantuojan EM Nordicin oma brändi, joka tarjoaa edullisia Kiinassa valmistettuja kielisoittimia.

Mikitetty Reno RU-320E on kallein ukulele brändin valikoimasta, ja tässä hintaluokassa aikamoinen poikkeus, koska sillä on kokopuinen kuusikansi. RU-320E on runsaasti koristeltu soitin, jossa löytyy kermanvaalean reunalistoituksen lisäksi kannessa vielä abalonehelmiäisistä koottu reuna ja rosetti. Hyvin eloisasta zebranovanerista tehdyt sivut ja pohja lisäävät silmänruoan runsautta vielä entisestään.

Mahonkikaulan reunalistoitettu otelauta on veistetty blackwood-puusta. Nauhoituksen työnjälki ei RU-320E:ssä ole ihan samalla tasolla kuin Ortegan tai Tanglewoodin testisoittimissa, etenkin testiyksilön “bassopuolen” nauhojen päät kaipaavat vielä vähän hiomista. Suhteutettuna pieneen hintaan nauhoitus on kuitenkin kelvollinen, eivätkä kielet esimerkiksi särise missään kohdassa nauhaa vasten.

blob-21

Renon satula ja pähkinäpuutallan tallaluu ovat aitoa naudanluuta. Viritinlapa on avoin, niin kuin klassisessa kitarassa, ja soittimessa on kullanväriset virittimet helmiäismuovisilla nupeilla.

Belcat UK-500T -etuvahvistin tarjoaa jopa kolmialueisen EQ-osaston volume-säätimen ja kromaattisen viritysmittarin lisäksi. Järjestelmän nappipariston lokero löytyy lähtöjakin vierestä.

Reno RU-320E:n kaulaprofiili on pyöreä D, hyvin maltillisella paksuudella.

Testikolmikosta Renon ukulele tarvitsi selvästi muutaman tunnin sisäänsoittamisen, ennen kuin soittimen akustisesta äänestä häipyi tietynlainen kireys. Kokopuisesta kannesta huolimatta RU-320E:llä on testikolmikon hiljaisin akustinen ääni. Kuusikannen ja suhteellisen jäykän zebranon yhdistelmästä syntyy kuitenkin hyvin kaunis ja kirkas akustinen soundi.

blob-25

Renon linjasoundi taas on yllättävän iso ja täyteläinen. RU-320E:n akustinen selkeys kuuluu myös sähköisessä soundissa, mutta linjasoitossa kokonaiskuva on lämpimämpi.

Akustinen ääni
Linjasignaali

Maahantuoja: EM Nordic (testisoitin saatu DLX Musiikilta)

Tanglewood TWT-12E (136 €; gigbag kuuluu hintaan)

blob-23

Tanglewood on tunnettu akustisien kielisoittimien brändi, jolla on hyvin laaja mallisto. Tanglewoodin päämaja on Englannissa, kun taas soitinvalmistus hoidetaan Kaukoidässä. Brändin Tiare-ukulelet tehdään Kiinassa.

Tanglewood Tiare TWT-12E -ukulelessa kauniit jalopuut ilahduttavat varmasti puun ystävän silmää. TWT-12E:n koppa on tehty kauniista, tummasta ovangkolvanerista. Ovangkol on länsiafrikkalainen ruusupuun sukulainen. Tiare-sarjan ääniaukon rosetti on kaiverrettu laserilla suoraan puuhun. Sarjan toinen erikoisuus on kopan muotoon prässätty kaareva pohja.

Satiinipintaisen soittimen liimattu kaula on veistetty gabonpuusta, ja siihen on asennettu säädettävä kaularauta. Ruusupuun myyntikiellon johdosta Tanglewood ei tällä hetkellä anna tarkkoja tietoja otelaudan ja tallan puulajeista, koska ne voivat vielä vaihtua tuotantoerien välillä. Otelauta on speksien mukaan “aitoa puuta”, ja testisoittimen tapauksessa otelauta on sysimusta ja vaikuttaa hyvin tiheältä.

blob-26

Musamaailman soittimet säädetään kaikki varaston verstaassa soittokuntoon ennen myyntiä. Kitarakorjaajan kädenjälki näkyy ja tuntuu selvästi TWT-12E:n nauhoissa – vaikka kyse on edullisesta ukulelesta, soittotuntuma on erittäin sulava.

Myös Tanglewoodin ABS-muovisessa tallaluussa on Suomessa ratkaiseva ero Britanniaan nähden: Täällä alkuperäinen kompensoimaton tallaluu vaihdetaan kompensoituun vastineeseen, minkä ansiosta Tiare TWT-12E:n intonaatio on testikolmikon paras.

Tanglewoodin etuvahvistin on nimeltään TEQ-TUT, ja sen paneelissa komeilee myös firman T-logo. Itseasiassa Tanglewoodin TEQ-TUT on täysin sama etuvahvistin kuin Ortegan MagusUke, jopa kaikuaukon läpi näkyvät piirilevyen mallitunnukset ja versionumerot ovat molemmissa soittimissa täysin samoja.

blob-18

Tanglewood TWT-12E:n kaulaprofiili on suhteellisen tanakka C, joka sopii varmasti myös isoihin käsiin todella mukavasti.

Tiare TWT-12E:llä on hyvin vahva akustinen ääni. Äänenvoimakkuus on hyvin lähellä Ortegan tasoa, mutta soundin painopiste on Tanglewoodissa hieman eri. “Bassorekisteri” on jäntevämpi ja keskialueella on selkeästi hieman vokaalimainen korostus.

Tanglewoodin linjasoundissakin kuuluu selvästi akustisen soundin lievä alamiddlen korostus, sekä TWT-12E:n hieman ohuempi “bassoalue” Ortegaan verrattuna.

Akustinen ääni
Linjasignaali

Maahantuoja: Musamaailma

Ukulelekurssit löydät täältä:

Ukulelekurssit
Kirjoittaja: Martin Berka