Kun Music Man julkaisi vuonna 1991 Eddie van Halenin nimikkomallin (kuva yllä), olivat monet kitaristit hieman ymmällään. Kitarassa oli vain yksi säädin, mutta sen nupissa luki “Tone”, vaikka kyseessä olikin volume-säädin. Van Halen itse sanoi silloin haastatteluissa, että nupin nimitys oli vain puoliksi tarkoitettu vitsiksi, koska “säätimellä annostellaan sitä hyvää soundia”.
Näinä digitaalisen mallinnuksen, hybridivahvistimien ja multiefektien aikoina moni kitaristi on suhteellisen laiska käyttämään kitaransa volume-potikkaa, mutta se ei ollut aina niin.
1950-, 60- ja 70-luvulla putkivahvistimet olivat joko puhtaasti yksikanavaisia tai ne tarjosivat pari-kolme eri kanavaa, joiden välillä oli kuitenkin mahdotonta vaihtaa lennossa. Fender Deluxessa on esimerkiksi tavallinen ja tremololla varustettu kanava. Vanhoissa Vox AC30 -komboissa on joko kaksi (Normal ja kirkkaampi Bright) tai kolme kanavaa, jolloin kolmas tarjoaa tremoloa. Marshall Plexi taas tarjosi Normal- ja High Treble -kanavia.
Tällaisissa vintage-vahvistimissa kanavavalinta tehtiin liittämällä kitaran johto siihen kanavaan, jota halusi käyttää. Joissakin malleissa – esimerkiksi monissa Marshalleissa – sai vahvistimesta lisää soundivaihtoehtoja yhdistämällä kanavat lyhyellä plugijohdolla input-jakeissa.
Vielä 1970-luvulla kitaristien enemmistö käytti soittimensa volume-potikkaa pakosta, koska kitaravahvistimissa ei ollut sisäänrakennettua särökanavaa, eikä kanavien vaihtaminen onnistunut jalkakytkimelläkään. Silloin säädettiin kitaravahvistimet sen mukaan, kuinka kovalla volyymillä sai – tai piti – keikkapaikassa soittaa. Vahvistimesta riippuen tässä maksimitasossa oli soundissa mukaan jo jonkin verran säröä. Puhdasta soundia saatiin säätämällä kitaran lähtötasoa volume-säätimellä. Lisää säröä taas saatiin joko boosterilla tai fuzz-pedaalilla, joka oli kytketty kitaran ja vahvistimen väliin.
Tätä tapaa hallita sähkökitaran soundia kannattaa mielestäni ainakin kokeilla myös nykyaikaisten soittolaitteiden kanssa. Pudottamalla kitaran lähtötasoa löytyy helposti uusia soundeja ja mielenkiintoisia tekstuureita tutuista pedaaleista ja vahvistimista.
On myös mielenkiintoista huomata, miten eri kitarat reagoivat volumesäätimeen, koska eri mikrofonityypit ja -mallit, sekä kitaran elektroniikan eri kytkennät vaikuttavat soittimen lopulliseen soundiin. Esimerkiksi joissakin Fender Telecastereissa on niin jyrkkä bassofiltteri volume-potikassa, että kitaran soundi muuttuu yhä terävämmäksi, mitä suurempi volyymin pudotus on. Joissakin Gibsoneissa taas hiljainen soundi voi muuttua melko mutaiseksi. Kokeileminen siis kannattaa!
Tässä kaksi esimerkkiä, jossa vahvistin oli säädetty ensin säröiseksi, jonka jälkeen puhtaat soundit on saatu pudottamalla kitaran (Arvo Guitars -malli) volumea.
Tässä on pienen Blackstar-kombon “puhdas” kanava rosoisilla säädöillä:
Lyhyessä The Who -bändin coverissa taas on käytetty Bluetonen Shadows Jr. -komboa:
Kirjoittaja: Martin Berka
Lisää kommentti