Tämän blogin avulla opit vaihtamaan kielet nailonkieliseen (tai nylonkieliseen) kitaraan. Jokaisesta kohdasta ja työvaiheesta on kuva ja selitys.
Kitaran huolto on erittäin tärkeää, sillä oikeilla huoltotoimenpiteillä varmistat hyvän soundin ja kitaranlle pitkän iän.
Tässä alkutilanne: uuden kielisatsin lisäksi tarvitset viritysmittarin, sekä kelaamisen nopeuttajaksi pienen muovivivun. Kun kerran poistetaan kaikki kielet kitarasta, on ehkä hyvä idea myös puhdistaa soitin. Puhdistusliinalla voi myös suojata kitaraa kolhuilta. Itse käytän myös saksia yhdessä työvaiheessa (katso lopusta).
Myös nailonkielisille kitaroille on tarjolla erilaisia kielisatseja. Klassisen kitaran tapauksessa kielisatseja ei tarjota paksuuden mukaan lajiteltuna, vaan ratkaiseva kriteeri on kielten veto/jäykkyys. High tension -satsi tuntuu jäykemmältä ja soi hieman kirkkaammalta kuin low tension -satsin kielet. Myös valmiiksi kustomoituja kielipakkauksia on olemassa, joissa esimerkiksi punotut bassokielet ja kirkkaat diskanttikielet ovat peräisin saman valmistajan kahdesta eri sarjasta.
Nailonkielisessä kitarassa kielisatsin vaihtaminen ei vaikuta dramaattisesti kitaran intonaatioon tai säätöihin, kyse on enemmän eri soittotatsista ja soundista. Kokeilumielessä voi siis vaihtaa turvallisesti yhdestä lajista toiseen, niin kauan kun kielet on tarkoitettu nimenomaan klassiselle tai Flamenco-kitaralle.
Itse olen suurikokoinen mies, jolla on voimakas soittotyyli – valitsen siis high tension -kieliä.
Ensin vanhat kielet löysätään kokonaan – vivulla tämä käy käden käänteessä. Jos kitarasi koneistot tuntuvat epätavallisen jäykiltä, voit lisätä pari tippaa öljyä hammasradan ja kierretangon väliin tai ehkä myös löysätä hammasratojen kiinnitysruuveja aavistuksen verran.
Kun kielet ovat täysin velttoja, leikkaan kielet kylmästi kahtia. Näin ei tarvitse vetää koko kieltä tallan tai virittimen läpi, ja vaihtaminen nopeutuu.
Avaan vanhojen kielten solmut…
…ja poistan ne sekä tallasta…
…että virittimistä.
Uusi kieli työnnetään ensin kaulan puoleiselta sivulta tallasta läpi.
Lyhyt pätkä kielestä vedetään tallasta ulos ja ylös…
…ja vedetään ensin kerran pitkän kielipalan alitse, ja sen jälkeen muutaman kerran itsensä ympäri.
Lopputuloksen pitäisi näyttää tämänkaltaiselta.
Jotkut soittajat käyttävät bassokielillä erilaista menetelmää, jossa kielet lukitaan yhdellä isolla silmukalla. Molemmat versiot toimivat ja ovat ”sallittuja” – makukysymyksiä luultavasti. Tässä on kuva yhdestä Ramírez-kitarasta, jossa käytetään sitä toista kiinnitystapaa:
========
Kielen toinen pää pujotetaan virittimen läpi…
…minkä jälkeen kielen voi lukita itseensä vetämällä kielen vapaata päätä sen otelautaan menevän osaan alitse.
Seuraavaksi voi jo virittää uuden kielen.
Ja tällainen on suunnilleen onnistuneen toimenpiteen lopputulos.
========
Itse aloitan vaihdon aina satulan ulkoreunoista ja jatkan sieltä poispäin kielipareissa (E-e, A-h, D-g).
Ei ole yhtään huono idea venyttää uusia kieliä samalla lailla kuin teräskielisissä tai sähkökitaroissa. Tosiasia on kuitenkin, että nailonkielet tarvitsevat huomattavasti pidemmän ajan, ennen kuin ne pysyvät vireessä. Ei ole siis syytä turhautua, jos joutuu ensimmäisinä päivinä kieltenvaihdon jälkeen virittää useasti!
Muuten: useat ammattilaiskitaristit eivät vaihda nailonkielisessä heti koko satsia kerrallaan. Usein on nimittäin niin, että täysin muovista valmistetut diskanttikielet kestävät soittoa huomattavasti pidempään kuin saman satsin bassokielet, joissa on suhteellisen ohuen silkkikudoksen ympärille punottu pehmeää metallia.
Nailonkielisessä kitarassa ei voi (eikä tarvitse) säätää intonaatiota – kun uudet kielet ovat päällä, soitto voi alkaa. Ja soittohan alkaa Rockwaylta!
