Rockway Blog

Suuri bassokatsaus

Sähköbasso – bändisoundin perusta

Nykysilmin katsottuna tuntuu lähes uskomattomalta, että vielä 60 vuotta sitten sähköbasso oli futuristinen uutuusvekotin, jonka tarpeellisuudesta kiisteltiin basistien keskuudessa. Kun Lionel Hamptonin orkesteri oli 1950-luvulla kiertueella Iso-Britanniassa, yksi jazz-alan lehti kyseli muilta basisteilta mielipiteitä Monk Montgomeryn käyttämästä Fender Precisionista. Yksi vastaus kuvaa hyvin perinnetietoisten soittajien näkemystä: “Tällaisesta kitaran kokoisesta leipälaudasta voi syntyä vain mitäänsanomaton plim-plom!”

Nykyään basisti ei ole enää pitkään aikaan ollut se hiljainen kaveri orkesterin takarivissä, joka tekee paljon työtä, mutta jota on vaikea kuulla muiden soittimien yli. Tänä päivänä basso on tärkeä osa bändin soundia, ja basisti rokkaa muiden mukana lavan etureunassa. Kiitos tästä kuuluu etenkin 1960- ja 70-luvun edelläkävijöille, jotka nostivat soittimensa esiin. Kannattaa tsekata mm. Paul McCartneyn, Carol Kayen, Jack Brucen, James Jamersonin, John Entwistlen, Jaco Pastoriuksen, John Paul Jonesin ja Stanley Clarken tuotantoa, jos haluaa selvitää monien nykyisten soittotyylien alkujuuret.

Kaiken takana on Leo

Toisin kuin sähkökitara – jota monet tahot kehittivät suurin piirtein samoihin aikoihin – sähköbasson takana oli yhden miehen visio:

Leo (Clarence Leonidas) Fender (1909-1991) oli kalifornialainen keksijä ja suuri countrymusiikin ystävä. Fender oli ammatiltaan kirjanpitäjä, mutta koska hän oli ollut lapsesta asti kiinnostunut elektroniikasta mies perusti radio- ja TV-liikkeen Fullertonin pikkukaupunkiin. Leo Fender tarjosi myös itse rakennettuja PA-järjestelmiä vuokralle, minkä ansiosta hän tutustui moniin muusikoihin.

Ennen pitkää nämä muusikot tulivat Fenderin myymälään ja kysyivät neuvoja soittimiensa ja vahvistimiensa korjausasioissa. Fender on kertonut lukuisissa hastatteluissa, että hän huomasi nopeasti kuinka turhan monimutkaisesti etenkin soittimet oli rakennettu.

Leo Fender perusti muusikko-keksijä Clayton “Doc” Kauffmanin kanssa K&F-yrityksen, joka aloitti vuonna 1945 lap steel -kitaroiden ja kitaravahvistimien valmistuksen. Firma oli kuitenkin jatkuvasti taloudellisissa vaikeuksissa, minkä vuoksi Kauffman lähti firmasta vain parin vuoden jälkeen.

Leo Fender oli kuitenkin saanut idean, jonka hän halusi ehdottomasti toteuttaa:

Vahvistettu orkesterikitara oli turhan monimutkainen valmistaa ja myös aivan liian herkkä kiertämään. Miksi sähkökitaraa ei voisi rakentaa lap steelin tavoin lankkurungolla ja helposti irrotettavalla kaulalla?

Fender jatkoi siis uudella nimellä (“Fender”) havaijikitaroiden sekä kitaravahvistimien valmistuksen, ja ryhtyi muiden töiden ohella kehittämään tavallista (engl. Spanish guitar) sähkökitaraansa. Leo Fender tutustui nuoreen kitaristiin nimeltään George Fullerton (1923-2009), josta tuli nopeasti Fenderin elinikäinen ystävä ja liikekumppani.

Fender Broadcaster/Esquire/Telecaster (vuodelta 1950) ei ollut maailman ensimmäinen lankkukitara, mutta kuitenkin ensimmäinen ei-havaijilaistyylinen lankkurunkoinen sähkökitara sarjatuotannossa. Konsepti oli niin uusi, että NAMM-messuilla Fenderin ständillä kuultiin paljon vahingoniloista naurua ja huulenheittoa. Uutuuskitaraa kutsuttiin mm. lumilapioksi, kanoottimelaksi ja vessan kanneksi. Kitara kuitenkin rupesi menemään kaupaksi etenkin countrypiireissä, mikä ruokkii Leo Fenderin itseluottamusta.

Pian herrat Fender ja Fullerton olivatkin jo vielä mielenkiintoisemman projektin kimpussa:

Jos orkesterikitara oli kömpelö, niin kontrabasso oli epäkäytännöllisyyden huippu. Kontrabassoa on hankala kuljettaa, hankala soittaa, ja siitä lähtee liian vaimea ääni.

Lankkubassosta haluttiin kehittää ensisijaisesti kompakti soitin. Lisäksi siihen haluttiin nauhoitettu kaula, jonka ansiosta kitaristit voisivat saada keikkoja myös basisteina.

Fender Precision -basson ensimmäinen versio meni tuotantoon syksyllä 1951 34-tuumaisella mensuurilla, joka on yhä nelikielisen sähköbasson standardi.

Monet aikalaiset pitivät Fender-bassoa vielä kahjompana ajatuksena kuin Telecasteria, ja vasta rock ‘n’ rollin nousu 1950-luvun loppupuolella johti sähköbasson lopulliseen läpilyöntiin.

Aktiivinen vai passiivinen

Sähköbassoissa puhutaan aktiivi- ja passiivibassoista, mikä viittaa soittimien elektroniikkaan.

Perinteiset passiivibassot ovat myös tänä päivänä hyvinkin yleisiä – legendaarisia passiivibassoja ovat mm. Fender Precision, Fender Jazz, Rickenbacker 4001/4003 ja Gibson Thunderbird IV. Passiivinen tarkoittaa sitä, että soittimessa on yksinkertainen elektroniikka, jolla pystyy ainoastaan poistamaan tiettyjä taajuuksia signaalista (yleensä diskanttia). Passiivibassojen etu aktiivisoittimiin nähden on elektroniikan helppo korjattavuus. Passiivibasso ei myöskään tarvitse paristoa toimiakseen.

Ensimmäiset aktiivibassot ilmestyivät 1960-luvun lopussa, kun osa muusikoista toivoi saavansa studiomikserin monipuolisen EQ:n omaan soittimeensa. Yhdysvaltalainen Alembic oli aktiivibassojen edelläkävijä, mutta vasta 1976 ilmestynyt Music Man StingRay toi aktiivibassot valtavirtaan. Aktiivibassoissa on aina paristolla (yleensä 9V) toimiva esivahvistin – joko suoraan mikrofoneissa (esim. EMG-mikrofoneissa) tai elektroniikkalokerossa – joka usein tarjoaa myös mahdollisuuden lisätä diskanttia ja/tai bassoa signaaliin. Aktiivibasson etu on sen monipuolisuuden lisäksi se, että aktiivielektroniikalla varustetun soittimen voi kytkeä suoraan mikseriin ilman DI-boksia. Lisäksi aktiivibasson signaali ei myöskään kärsi pitkistä instrumenttijohdoista (yli seitsemän metriä), koska esivahvistin laskee signaalin impedanssia. Joissakin aktiivibassoissa on aktiivi/passiivi-kytkin, jonka ansiosta soitin toimii myös passiivisena, mistä on hyötyä etenkin silloin kun paristo on tyhjä.

Kuusi edullista sähköbassoa puntarissa

Tässä katsauksessa tarkastellaan nelikielisiä bassoja alle 500 euron hintaluokasta. Puolet soittimista on passiivisia bassoja ja puolet aktiivisia.

Vanhana kettuna voi vain iloita siitä, kuinka hyviä soittimia nykyään on tarjolla tässäkin hintaluokassa. Suoraan pakasta vedettynä muutama basso kaipasi hieman hienosäätöä – etenkin intonaation suhteen – mutta olisin voinut käyttää jokaista katsauksen soittimista ongelmitta seuraavalla keikalla. Vaikka nämä soittimet eivät tietenkään edusta custom shop -tasoa, ovat kaikki kuitenkin laadukkaita soittimia, joilla musisoiminen on antoisaa.

Edetään tässäkin katsauksessa aakkosjärjestyksessä:

Epiphone Thunderbird IV (349 €)

Epiphone Thunderbird IV on Gibson-tytäryhtiön edullinen versio 1960-luvun klassikkobassosta.

Gibson (ja monet muutkin amerikkalaisvalmistajat) eivät aluksi (1950- ja 60-luvulla) ottaneet bassokitaraa soittimena kovinkaan vakavasti. Firman bassot olivat aluksi pelkkiä kitaramallien rinnakaisversioita, joissa lyhytskaalainen kaula liitettiin kitararunkoon. Näissä Gibson-bassoissa on melko tunkkainen sointi.

Vuonna 1962 firman silloinen pomo, Ted McCarty, päätti tehdä asialle jotain, ja hän pyysi autosuunnittelija Ray Dietrichiä suunnittelemaan Gibsonille ennakkoluulottomia kitara- ja bassomalleja. Yhteistyön lopputulos oli ns. “reverse” Firebird-kitarat ja Thunderbird-bassot. Thunderbird-malleissa on pitkä mensuuri.

Alkuperäisissä Thunderbirdeissä on kaula-läpi-rungon rakenne, jossa useasta vierekkäistä mahonki- ja pähkinäpuusiivuista valmistettu kaula jatkuu yhtenäisenä koko rungon läpi.

Kustannussyistä Epiphone Thunderbird IV:ssä kaulaliitos on toteutettu ruuveilla. Kaula on ruskeaksi petsattua vaahteraa ja runko mahonkia.

Thunderbirdiin on asennettu nykyaikaiset virityskoneistot. Otelauta on ruusupuuta ja siihen on istutettu 20 jumbo-kokoista nauhaa.

Kolmen tolpan varassa seisova, musta talla tarjoaa runsaasti säätövaraa.

Epiphonen ukkoslintu on – esikuvansa tavoin – passiivinen basso. Soitin tarjoaa kaksi tuhtia humbucker-mikrofonia, joista kullekin on oma volume-säädin, sekä yhteinen tone.

Basso on hieman kaulapainoinen, mutta soittajan käsivarsi nojaa luontevasti rungon takasarven päällä, ja toimii näin oivana vastapainoina. Leveä ja karheapintainen hihna on kuitenkin suositeltava lisävaruste. Itse siirtäisin myös kaularuuvilla kiinitetyn hihnatapin rungon hartiaan, koska Thunderbirdillä on vakiona lievä taipumus kääntyä poispäin soittajasta.

Kaikki Epiphone-soittimet on nyt jo jonkin aikaa valmistettu firman kahdella omalla tehtaalla Kiinassa. Tämä tuotannon keskittäminen näkyy selvästi nyky-Epien entisestäänkin kohonneessa laadussa ja paremmissa spekseissä.

Vanhoissa korealaisissa Thunderbirdeissä oli pitkään hyvin paksut kaulaprofiilit. Uusissa ukkoslinnuissa on onneksi alkuperäistä mukaileva profiili, joka on hyvin Jazz-basson tyylinen – kaula on siro ja pyöreä yläsatulan kohdalla ja levenee tasaisesti runkoa kohti.

Testaamassani Epiphone Thunderbird IV:ssä sekä soitettavuus että soundi ovat kohdallaan. Kaikista klassikkobassoista ukkoslintu on selvästi vahvaäänisin. Tästä bassosta lähtee sellainen jytinä ja murina, että oksat pois. Ei siis ihmekään, että Thunderbird on monen hard rock – ja metallibasistin luottovalinta.

Epiphone Thunderbird IV:

Maahantuoja: Into-Luthman


G&L JB-2 (432 €)

Vaikka Leo Fender oli myynyt Fender Guitarsin CBS-konsernille vuonna 1965, hän ei koskaan lopettanut työskentelyä soitin- ja vahvistinalalla.

G&L Musical Instruments oli herra Fenderin viimeinen yritys, jonka hän perusti vuonna 1979 yhdessä entisten “Fender-miesten” George Fullertonin ja Dale Hyattin kanssa. “G&L” tarkoitti alun perin “George and Leo”. George Fullerton siirtyi 80-luvun loppupuolella eläkkeelle, mutta Leo Fender istui vielä viimeisenä elinpäivänään firman elektroniikkalabrassa ja yritti parantaa baritonikitaran prototyypin soundia.

G&L JB-2 on basso firman Tribute-sarjasta, joka valmistetaan Indonesiassa.

Vaikka kyseessä on edullinen malli, JB-2 miellyttää varmasti montaa kauniiden puiden ystävää. Basson runko on nimittäin veistetty erittäin kauniista suosaarnista. Kiiltäväksi viimeistelty runko on koottu kahdesta palasta, ja miltei näkymätön liimasauma kulkee keskellä.

Kuten mallitunnuksesta voi helposti päätellä, G&L JB-2 on firman nykyaikaistettu versio Jazz-bassosta.

G&L:n vaahterakaulassa on ohut mattaviimeistely. Ruusupuiseen otelautaan on siististi asennettu 21 jumbo-kokoista nauhaa sekä isot, pyöreät otelautamerkit.

JB-2:n virityskoneistot ovat avoimia Schaller-kopioita, jotka toimivat jouhevasti.

Kaula on liitetty runkoon kuudella ruuvilla ja alusprikoilla.

JB-2:n G&L-muotoiseen runkoon, joka on muodoltaan jossakin Presarin ja StingRayn välillä, on asennettu kaksi Paul Gagonin (G&L:n elektronikkaguru) kehittämää yksikelaista alnico-mikkiä. Soittimen passiivielektroniikka tarjoaa kullekin mikrofonille oman volume-säätimen, sekä yhteisen tonen.

Tässäkin G&L Tribute -bassossa on käytetty Leo Fenderin keksimää, erittäin vankkaa tallaa, jossa on säätöruuvien lisäksi vielä sustainia parantava tallan lukitusruuvi.

G&L Tribute JB-2 tarjoaa erittäin hyvän soitettavuuden yhdistettynä nykyaikaistettuun Jazz Bass -soundiin. Paul Gagon -mikeissä on rutkasti enemmän tehoa kuin 1960-luvun Jazz-mikrofoneissa. G&L-mikkien soundimaailma on myös täyteläisempi ja pyöreämpi kuin vanhassa klassikkobassossa.

G&L JB-2:

Maahantuoja: Soundtools

LTD (by ESP) B-50 EMG (469 €)

LTD B-50 EMG on Indonesiassa valmistettu laadukas nykyaikainen aktiivibasso.

Testiin saapunut yksilö oli selvästi tämän katsauksen kevyin soitin. Myös B-50:n pitkä yläsarvi tekee tästä bassosta erittäin mukavan soittaa, vaikka keikka kestäisi pidempäänkin.

LTD-basson runko on veistetty lehmuksesta. Runko on viimeistelty kiiltävän mustaksi.

B-50 EMG:n laadukkaat nykyaikaiset virittimet tulevat Gotoh:n valikoimasta.

Soittimen vaahterakaula on mattaviimeistelty. Ruuviliitos on toteutettu kuudella erillisellä ruuvilla ja aluslevyllä.

Ruusupuuotelauta tarjoaa peräti 24 jumbo-kokoista nauhaa.

Nimensä mukaisesti LTD B-50 EMG on varustettu yhdysvaltalaisvalmisteisilla EMG-aktiivimikrofoneilla. EMG:n PJ-setti on moderni klassikko, joka tarjoaa monipuoliset soundit helppokäyttöisessä paketissa. B-50 EMG:stä löytyy oma volume-säädin kummallekin mikrofonille, sekä yhteinen tone.

Vintagea tukevampi talla on Gotoh:n valmistama.

LTD B-50:n soittotuntuma on hyvin mukava. Kaulaprofiili on siro ja suhteellisen matala. Nauhatyö on kiitettävällä tasolla.

Tämän basson EMG-elektroniikka tarjoaa erittäin maukkaan kattauksen bassosoundeja, murisevasta P-mikrofonista laulavaan J-tallamikkiin. Elektroniikan oma kohinataso on esimerkillisen matala.

LTD B-50 EMG:

Maahantuoja: Musamaailma

ManneDesign Newport 4T (428 €)

Manne Guitars on italialainen custom-paja, joka on tehnyt omaleimaisia kitaroitaan ja bassojaan jo vuodesta 1987. Kalliiden käsintehtyjen mallien lisäksi firma tarjoaa myös edullisempia ManneDesign-soittimia, jotka tehdään Kiinassa.

ManneDesign soittimissa yhdistyy omaleimainen muotokieli soittajaläheiseen ergonomiaan ja nykyaikaiseen soundiin.

Newport 4T on firman näkemys modernista, nelikielisestä aktiivibassosta, joka todistaa, että myös tässä hintaluokassa on mahdollista tarjota soittajille valtavirrasta poikkeavia bassoja.

Newport 4T:n runko koostuu mahonkipohjasta ja loimuvaahterakannesta. Niiden väliin on liimattu ohut wengeviilu. Vaahterakansi on kaareva, mikä lisää basson soittomukavuuta.

ManneDesignin runko on viimeistelty kiiltäväksi läpikuultavalla antique amber -värityksellä.

Myös Newportin vaahterakaulassa on kiiltävä viimeistely.

Kompaktiin lapaan on asennettu laadukkaat Gotoh-virittimet.

Ruusupuuotelauta tarjoaa peräti 24 medium jumbo -kokoista nauhaa.

Kaulaliitos on toteutettu neljällä erillisellä pultilla ja kaulaan upotetuilla vastakappaleilla.

ManneDesign käyttää Newport 4T -mallissa kahta keraamisilla magneeteilla varustettua mikrofonia. Etumikrofoni on J-kokoinen yksikelainen mikki, kun taas tallamikrofoniksi on valittu MM-kokoinen humbucker. Aktiivielektroniikka tarjoaa master volumen lisäksi blend-säätimen mikrofonien välisen balanssin säätöön, sekä aktiiviset treble- ja bassosäätimet. Rungon takapuolelta löytyy helppokäyttöinen paristolokero, jonka saa auki ilman työkaluja.

Soittimen Gotoh-talla on vankkaa tekoa.

Newport 4T:n kaula on erittäin mukavan tuntuinen sen Jazz-basson kaulaa muistuttavan profiilin ansiosta. ManneDesignin pitkä yläsarvi pitää basson aina hyvässä soittoasennossa.

Soundillisesti ManneDesign Newport 4T tarjoaa erittäin laajan skaalan erilaisia vaihtoehtoja ja vivahteita. Mukavan häiriövapaa esivahvistin vakuuttaa sen hyvin musikaalisilla taajuuskorjaimilla. Bassotaajuudet soivat lämpimästi mutta tarkasti, ja diskantti helisee kauniisti ilman turhaa pistelyä tai purevuutta.

Mannedesign Newport 4T:

Maahantuoja: Nordsound

Samick Greg Bennett Delta DB-104 (360 €)

Etelä-korealainen Samick oli pitkään laadukkaiden OEM-soittimien valmistaja, joka teki kitaroita ja bassoja mm. sellaisille brändeille kuin Epiphone, Washburn, Hohner tai Squier. Nykyään Samick satsaa kielisoittimien sarakkeella kuitenkin, lisenssikopioiden sijaan, enemmän omiin soittimiin, jotka ovat suurelta osin amerikkalaisen kitaranrakentajan, Greg Bennettin, käsialaa.

Samick DB-104 on Indonesiassa valmistettu, nykyaikainen passiivibasso PJ-mikityksellä.

Kiiltävän mustaksi lakattu runko on veistetty mahongista.

Vaahterakaulassa on ruuvikiinnitys viidellä erillisellä ruuvilla. Runkoa on pyöristetty kaulataskun etureunasta, jotta pääsy ylänauhoille olisi mahdollisimman esteetön. Kaulassa on satiinipintainen viimeistely.

Delta-basson laadukkaat virittimet taas on viimeistelty mustalla kromilla.

Ruusupuuotelautaan on asennettu 24 medium jumbo -kokoista nauhaa.

Myös Samickin nykyaikainen Gotoh-talla on mustalla kromilla päällystetty.

Delta DB-104:n passiivielektroniikka koostuu kahdesta keraamisesta mikrofonista, sekä kolmesta säätimestä (volume, volume, tone).

Greg Bennett DB-104 on todella mukava soittaa. Kaulaprofiili on tämän katselmuksen ohuin, mikä ilahduttaa varmasti nuoria soittajia ja muita basisteja, joilla on pienet kädet.

Samick Delta DB-104:n mikrofonit tarjoavat runsaasti tehoa, sekä lämpimän perussoundin. Mikrofonien keskinäinen balanssi on hyvä, eikä J-kokoinen tallamikki jää P-tyylisen etumikin jalkoihin.

Samick Delta DB-104:

Maahantuoja: Musiikki Silfverberg

Sterling (by Music Man) S.U.B. Ray4  (459 €)

Ja taas puhutaan Leo Fenderistä:

Fender-yhtiön myynnin jälkeen, mutta ennen G&L Guitarsin perustamista, Leo Fender sunnitteli 1970-luvulla Music Man -yhtiölle vahvistimia. Samanaikaisesti hänen oma yrityksensä CLF Research myös rakensi Music Manille alihankkijana sähkökitaroita ja -bassoja. Music Man ja CLF kuitenkin riitaantuivat 70-luvun loppumetreillä, ja Leo Fender lopetti yhteistyön Music Manin kanssa. Lopulta kalifornialainen Ernie Ball -yhtiö osti Music Manin vuonna 1985.

CLF-kauden ainoa todellinen klassikko on Music Man StingRay -basso, joka toi bassojen aktiivielektroniikan valtavirtaan. StingRay-mallit kuuluvat yhä Music Manin valikoimaan.

Vuonna 2009 Ernie Ball -yhtiön toimitusjohtaja (perustajan poika Sterling Ball) perusti edullisen Sterling (by Music Man) -brändin Kauko-Aasiassa valmistetuille lisenssikopioille. Sterling-merkin edullisin sarja on Kiinassa tehty S.U.B.-sarja.

Sterling S.U.B Ray4 on siis “aito” nelikielinen StingRay. Sterling ei kerro Ray4:n tarkkoja speksejä, mutta veikkaisin syykuvioiden perusteella, että testiyksilön läpikuultavan walnut satin -viimeistelyn alta löytyy neljästä vierekkäisestä palasta koottu lehmusrunko.

Virittimien kolme-plus-yksi asetelma mahdollisti Fender-bassoja pienemmän Music Man -lavan, ja paransi näin soittimien balanssia. S.U.B. Ray4:n Schaller-kopiot toimivat hyvin jouhevasti.

Sterling-bassoissa on Music Manille tyypillinen kaularaudan säätöpyörä rungon puolella. Kaularautaa pystyy säätämään helposti ja nopeasti, kaulaa rungosta irroittamatta.

Satiinipintainen vaahterakaula on liitetty runkoon kuudella ruuvilla ja yhdellä yhtenäisellä aluslevyllä.

Ruusupuuotelautaan on asennettu 21 jumbo-kokoista nauhaa sekä isot, pyöreät otemerkit.

Ray4:n talla on edullisempi versio 70-luvun Music Man -tallasta, josta puuttuu alkuperäisen mallin sivuttaissuunnan lukituspylväät, sekä turhat dempparit, joita ei myöskään enää asenneta nyky-Musareihin.

Sterlingin Ray4 palaa elektroniikan kannalta takaisin juurilleen. Uusia StingRaytä on nykyään saatavilla muutamalla erilaisella mikki- ja esivahvistinvaihtoehdoilla, mutta S.U.B.-sarjalainen on alkuperäiselle uskollinen versio. Ray4:ssä on siis yksi iso keraaminen humbucker-mikrofoni, sekä aktiivinen esivahvistin master volumella ja kaksikaistaisella EQ:lla (boostaus ja vaimennus). Rungon takapuolella on helppokäyttöinen paristolokero.

70-luvun StingRay:ssä oli suhteellisen leveä, Precision-basson tyylinen kaulaprofiili, mutta Sterling Ray4:n sirompi Jazz-tyyppinen kaula on varmasti monille selvästi mukavampi. S.U.B.-mallin soitettavuus on ainakin kiitettävällä tasolla.

Myös soundiltaan Sterling Ray4 on oikea Musari – maailman monipuolisin vain yhdellä mikrofonilla varustettu basso. S.U.B. Ray4:n elektroniikka on kohinan suhteen erittäin hiljainen, ja basso- sekä treble-säädinten kaistat on valittu todella hyvin.

Sterling Ray4:

Maahantuoja: EM Nordic

1 kommentti

  • Olisitte nyt edes piruuttanne tsekannu edes yhden Squierin samassa hintaluokassa. Ei ne nyt niin huonoja ole…. 🙂