Stevie Ray Vaughanin jalanjäljissä

Stevie Ray Vaughanin jalanjäljissä

Legendaarisen blueskitaristin Stevie Ray Vaughanin kuolemasta tulee kuluneeksi tänä vuonna 30 vuotta. Tässä kirjoituksessa tutustutaan hieman Vaughanin elämään ja hänen musiikkiinsa. Kirjoituksen lopussa esittelen myös otteen hänen kuuluisasta kappaleestaan, jonka kautta pääset sisälle hänen musiikkiinsa.

Stevie Ray Vaughan, tai SRV, oli erittäin arvostettu muusikko, joka luetaan yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista kitaristeista.

Stevie Ray Vaghan

SRV:n elämä

Stevie Ray Vaughan (SRV) oli amerikkalainen laulaja, kitaristi, säveltäjä ja tuottaja. Hän syntyi vuonna 1954 Dallasissa, Texasissa. Hän aloitti kitaransoiton isoveljensä Jimmy Vaughanin innoittamana seitsemän vuoden ikäisenä. Hän keskeytti koulunkäynnin 18-vuotiaana ja muutti Austiniin, jossa hän alkoi saamaan kuulijakuntaa soittamalla paikallisilla klubeilla. Muutaman vuoden myöhemmin hän perusti maineikkaan bändinsä Double Troublen, josta tulikin yksi Texasin kysytimmistä akteista.

Tutustu syvällisemmin Stevie Ray Vaughanin soittoon tämän Rockway kurssin avulla, jolla käydään läpi muutama SRV: kappale Jarmo Hynnisen johdolla:

In the Style of Stevie Ray Vaughan

Kohti mainetta

Vuonna 1981 Double Trouble oli soittamassa Montreux Jazz Festivaalilla, jolla David Bowie näki hänet esiintymässä. Myöhemmin Bowie ottikin Vaughaniin yhteyttä ja pyysi tätä soittamaan kanssaan studioon, jonka tuloksena oli kitararaidat kappaleeseen Let’s Dance. Tästä ei mennyt kauaa kun hänet napattiin suurelle levy-yhtiölle ja Double Trouble äänitti mainetta niittäneen debyyttialbuminsa Texas Floodin. SRV soitti monissa menestyksekkäissä TV-esiintymisissä sekä konserteissa, jotka vakiinnuttivat hänen asemansa yhtenä kaikkien aikojen suurimpana kitaristina.

Henkilökohtainen elämä

SRV kärsi päihdeongelmista suurimman osan elämästään. Hänellä oli myös suuria henkilökohtaisia sekä ammatillisia paineita, jotka kuuluisuus toi muassaan. Hän kuitenkin hakeutui vieroitushoitoon ja läpäisikin tämän, jonka jälkeen hän palasi estradeille vuonna 1986. Hänen neljäs ja viimeinen studioalbuminsa In Step oli kaupallisesti hänen menestynein albuminsa ja hän esiintyi yhdessä Double Troublen kanssa Yhdysvaltojen suurimmilla areenoilla sekä festivaaleilla kuten Madison Square Gardenissa.

Stevien kuolema

Stevie Ray Vaughan kuoli traagisesti helikopterionnettomuudessa vuonna 1990. Onnettomuus oli pilotin virheen seurausta, joka tapahtui yhtyeen lentäessä pois heidän viimeiseksi jääneeltä esiintymiseltään Alpine Valley Music Theatressa. SRV:n ammatillinen ura kesti vain noin seitsemän vuotta mutta silti hänen levyjään on myyty maailmanlaajuisesti 15 miljoonaa.

Stevie Ray Vaughanin Diskografia

  • Texas Flood (1983)
  • Couldn’t Stand the Weather (1984)
  • Soul to Soul (1985)
  • In Step (1989)
  • Family Style (1990)
  • The Sky is Crying (1991)

Vaughanin musiikki

SRV käytti lähes koko uransa ajan luottokitaraan hänen omaa Stratocaster nimikkomalliaan, jota valmisti kitarayhtiö Fender. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kitarassa oli poikkeuksellisesti tallan yläpuolellä roikkuva vibrakampi, jollainen oli myös Jimi Hendrixillä koska hän käytti vasenkätisenä kitaraa ikäänkuin ylösalaisin. Tämän tuloksena kampi siirtyi tallan yläpuolelle, joka onkin todennäköisesti Vaughanin kunnianosoitus Hendrixille.

SRV:n saundi on hyvin tunnistettava ja hän käytti usein miedosti särötettyä saundia ja hän myös viritti kitaransa puoli sävelaskelta alemmas, jonka antoi soinnille miellyttävän lisän. Hän oli hyvin tekninen soittaja tarvittaessa ja käytti musiikissaan myös jazz-elementtejä kuten kappaleissa Riviera Paradice sekä Stang’s Swang.

In the Style of Stevie Ray Vaughan

Scuttle Buttin’

Scuttle Buttin‘ on kenties yksi Vaughanin teknisesti haastavimmista kappaleista. Se on nopea noin 160bpm tempossa etenevä lyhyt instrumentaali, joka on Couldn’t Stand the Weather albumin avausraita.

Kappaleen pääteema käyttää e-bluesasteikkoa avoimesta asemasta ja siinä hyödennetään niin slidejä, legatoa kuin pikkaustakin. Harjoittele koko kuvio aluksi hyvin hitaassa tempossa lihasmuisiin niin, että soitat sen oikeassa rytmissä sekä tasaisella nopeudella.

Kappale etenee 12:sta tahdin blueskierrolla ja toisen tahdin sointu muuttuu tämän kaavan mukaisesti joko E:ksi, A:ksi tai B:ksi.

Hyviä treenihetkiä!

-Samuli

Lunasta ilmainen kokeilu