Sekuntikello ja hyödylliset kitaratreenit

Harjoittelu, tai “oikein harjoittelu”, on kitaransoiton etenemisen tärkein elementti. Se on tärkeämpää kuin itse harjoitteluun laitettu aika, harjoiteltava asia tai mikään muu asiaan liittyvä.

Jos haluaa kehittyä, tässäkin laatu korvaa määrään. Siitä huolimatta varsinaisista treenitavoista puhutaan kitarapiireissä edelleenkin hyvin vähän. Sen sijaan esimerkiksi internet on pullollaan erilaisia harjoituksia, joiden luvataan tuoda soittoosi mahtavia muutoksia nopeasti.

Valitettavasti kuitenkaan mikään harjoitus ei tuo sinulle taitoa vaan se, miten harjoittelet. Sekuntikello voi olla yksi hyvä työkalu ja motivaattori.

Lahjakkuus vs. treenaus kitaransoitossa

Aika-ajoi saamme todistaa uskomattoman taitavia kitaristeja, jotka ovat huikaisevan korkealla soittotasolla jo nuorella iällä. Tähän on osittain osallisena lahjakkuus, mutta oman kokemukseni myötä lahjakkuus hyvin harjoin tuo suoraa taitoa, vaan ainoastaan näkemystä ja oivallusta siihen, miten kehitettyä taitoa soittaja käyttää.

Lahjakas soittaja voi olla innovatiivinen ja kehittää uudenlaisia musiikillisia ilmiöitä ollessaan luonnostaan hyvin kiinnostunut musiikista, joka ajaa hänet treenaamaan kovempaa kuin muut.

Myös työhön laitetuilla tunneilla on merkityksensä sillä soittotaito ei tule ilmaiseksi. Siihen on uhrattava paljon aikaa ja energiaa.

Kaikki alkaa harjoittelun suunnuttelemisella.

Suunnittele kitaransoiton harjoittelu

Seuraavaksi muutama sananen harjoittelun suunnittelusta, jonka jälkeen valittuihin harjoituksiin tuodaan sekuntikello mukaan.

Omassa opetustyössäni törmään usein tilanteeseen, jossa oppilas kertoo soittaneensa kitaraa jo 20 vuotta ja silti soittotaito polkee paikoillaan. Tässä ei ole kyse lahjakkuudesta vaan treenitavoista. Kun treenaus ei ole säännöllistä, suunniteltua ja soittotilanteessa soitetaan entuudestaan jo hallittuja ja tuttuja asioita ei taito kehity.

Jos soitat kitaraa muutaman kerran viikossa ja näppäilet hetken esim. Smoke on the water-riffiä, jonka opettelit jo 10 vuotta sitten, pyörittelet hieman erilaisia sointukiertoja ja jammailet pentatonisella asteikolla toistaen tämän joka kerta uudestaan ei kehitystä tule tapahtumaan. Jammailu ja soittelu on toki hauskaa, mutta se eroaa harjoittelusta.

Jotta kehitystä tapahtuisi, on treenauksen oltava yhtä lailla suunnitelmallista kuin missä tahansa muussakin asiassa. Mieti minkälaiseksi kitaristiksi haluat tulla ja laadi sen pohjalta suunnitelma, joka vie kohti tätä tavoitetta.

Mikäli haluat tulla hyväksi blueskitaristiksi tulee sinun hallita 12-tahdin blueskierto eri sävellajeista, erilaisia komppitekniikoita 7-soinnuilla, muutamia asteikkoa, joilla soitetaan melodioita ja sooloja sekä lukuisia melodiansoittotekniikoita kuten kielen venytyksen, vibraaton, legaton, liu’ukset sekä tuntea bluesin estetiikkaa.

Näiden pohjalta on selkeää rakentaa treenirutiini, joka tähtää kohti tätä tavoitetta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Tällä kurssilta tutustutaan melodisen soiton fraseerauksellisiin tekniikoihin erinomaisin harjoituksin:

Tulkintaa sähkökitaransoittoon

Laadi useampi otsikko, joiden alle kasaat harjoituksia. Esimerkkiotsikko voi olla vuoropikkaus, legato, komppaus, soinnut, bendaus, improvisointi jne. Tämän jälkeen kunkin otsikon alle kasataan selkeitä harjoituksia, joista muodostuu treenipankki, josta treenaamisesti koostuu.

Tästä päästään tärkeimpään asiaan eli treenitapaan. Mikäli sinulla on tunti aikaa harjoitella, voit jakaa sen neljään vartin osioon. Kukin osio koostuu edellä koostettujen otsikoiden treeneistä. Voit esimerkiksi soittaa yhden vartin vuoropikkausharjoituksia, vartin legatoa, vartin erilaisia sointuja, jotka tähtäävät jonkin tietyn kappaleen soittamiseen sekä vartin improvisointia.

Tällä kurssilla käydään läpi melodiasoiton tärkeimmät tekniikat harjoituksineen:

Melodiasoiton tekniikat kitaralla

Sekuntikello apuun kitaransoittoon

Ota kunkin soittoteknisen otsikon alta kolme harjoitusta. Harjoituksia on helppo tallentaa oman Rockway-tilin suosikeihin kurssien kautta.

Vuoropikkausotsikon alla voi olla erimerkiksi neljän sävelen harjoitus kolmella sormella yhdellä kielellä. Soita siis yhtä kieltä ja paina neljältä vierekkäisiltä nauhaväliltä vuorotellen käyttäen vain kolmea sormea.

Aseta sekuntikello ottamaan aikaa viisi minuuttia ja soita harjoitusta non-stoppina tämän ajan putkeen. Voit soiton aikana vaihdella tempoa ja soittodynamiikkaa kiinnittäen huomiota soiton rentouteen ja puhtauteen. Kun viisi minuuttia tulee täyteen olet soittanut harjoituksen helposti satoja kertoja. Nimenomaan toistojen määrät saavat harjoituksen tarttumaan lihasmuistiin, jolloin tapahtuu oppimista.

Ota tämän jälkeen toinen harjoitus soittaen sitä viisi minuuttia ja lopulta kolmas harjoitus.

Näin olet vartissa harjoitellut tehokkaasti yhden aihealueen treenejä intensiivisesti ja voit siirtyä seuraavan otsikon harjoitteluun. Lopulta olet tunnin aikana treenannut järjestelmällisesti neljää eri otsikkoa, joista kunkin kohdalla kolmea eri harjoitusta.

Sekuntikelloa voi toki käyttää myös metronomina tempossa 60 bpm tai tuplana 120 bpm. Jos pystyt jonkin yhden harjoituksen tekemään sekunnissa, voit mielenkiinnoksi laskea toistojen määrän. Ja kuinkan se vanha sanonta menikään? 10 000 toistoa tarvitaan mestariksi tulemiseen…

Imprivointiotsikon kohdalla voit improvisoida viisi minuuttia esimerkiksi Am-sävellajissa, viisiminuuttia kolmimuunteisen eli suffle-taustan kanssa ja viisi minuuttia jossain aivan eri tempossa.

Rockwayn kursseista, varsinkin In the Style of -kurssien liitteistä löytyy runsaasti taustanauhoja, joita voi hyödyntää improvisoinnissa.

In the Style of Angus Young

Tämänkaltainen harjoittelutapa pitää soittamisen hyvin systemaattisena, joka tuo tuloksia päivätasolla. Siitä huolimatta kyseistä aiheesta puhutaan melko vähän todennäköisesti koska kitara on vielä soittimena melko nuori. Esimerkiksi pianossa ja viulussa on kehitelty vuosisatojen aikana niin tehokkaat treenitavat, jotka vievät varmuudella soittimen suureen hallintaan.

Pidä kitaransoiton harjoittelu hauskana

Kun harjoittelet asioita, joissa tahdot kehittyä on treenaamisella suunta. Aseta itsellesi tavoitteita sillä ne määrittävät sen, mitä sinun tulee harjoitella. Tee näistä asioista itsellesi suunnitelma, joka koostuu erilaisista otsikoista. Jaa lopulta harjoitteluaikasi muutaman otsikon kesken ja harjoittele kutakin harjoitusta jatkuvana treeninä viisi minuuttia putkeen. Kun treenit vaihtuvat tarpeeksi usein pysyvät myös aivot vastaanottavaisina ja harjoittelu mielenkiintoisena. Seuraa kehitystäsi esimerkiksi videoimalla kännykällä soittoasi ja arvioi viikkotasolla, miten kehitystä on tapahtunut. Kun harjoittelu on suunniteltua, kehitystä tapahtuu, joka motivoi treenaamaan lisää ja pian saavutatkin tavoitteesi.

Hyviä treenihetkiä!

-Samuli

Kitaravideot