Treeniopas aloittelijalle, osa 1

Ensiaskeleet kitaransoittamiseen

Olet juuri ostanut tai saanut kitaran ja muut tarvittavat välineet ja olisi aika aloittaa uuden instrumentin harjoittelu.

Toisinaan aloitteleville kitaristiteille myydään käteviä paketteja, jotka sisältävät sähkökitaran, vahvistimen, piuhan, pari plektraa sekä kitaransoitto-oppaan. Otat siis oppaan käyttöön ja alat käymään sitä läpi. Aluksi siinä kuvien sekä tekstin avulla näytetään, miten kitara viritetään. Kyseessä ei todellakaan ole aivan yksinkertainen toimenpide, joka vaatii onnistuakseen harjaantumista niin korvakuulon kuin tekniikankin osalta. Tämän jälkeen alkavat harjoitukset.

Suosittelen tutustumaan kitaran alkeiden videokurssiin:

Kitaran alkeet

Useimmat oppaat käyttävät perinteistä nuottikuvaa harjoituksia esitellessään mutta kitara on siinäkin erikoislaatuinen soitin, että sillä nuottien opettelu on huomattavasti monimutkaisempaa kuin vaikkapa pianolla. Harjoitellaan erinäisten sävelten soittamista erilaisilla rytmeillä. Otetaan enemmän kieliä ja säveliä käyttöön ja soitetaan monimutkaisempia melodiakulkuja.

Toiset oppaat lähestyvät soiton aloittamista sointujen kautta. Niiden soitto on kuitenkin hyvin erinlaista verrattuna melodiseen soittoon. Siinä joutuu käyttämään useampaa sormea yhtäaikaisesti ja esimerkiksi ranteen asennon merkitys korostuu. Soinnut kuuluvat jokaisen kitaristin vakiokalustoon ja ne tulisikin hallita hyvin mutta silti niiden totetuttaminen soiton ollessa vielä alkutekijöissään saattaa olla hyvinkin hankalaa.

Moni aloitteleva kitaristi törmää erinäisten harjoitusten puolesta runsauden pulaan. Internet sekä muut lähteet ovat täynnä toistaan parempia harjoituksia. Mistä siis aloittaa? Valitettavan harvoin kuitenkaan oppaissa puhutaan siitä, miten tulisi harjoitella. Tämä on itse harjoituksiakin tärekämpi seikka. Harjoitus itsessään ei tuo taitoa, vaan harjoittelutapa.

Syy soiton aloittamiseen

Kenties yleisin syy soiton aloittamiselle lienee se, että kyseinen henkilö haluaa oppia soittamaan jonkin lempikappaleistaan.  Kun soittamisesta ei vielä ole kokemusta, saattaa kappaleen vaikeustason arviointi olla vaikeaa. Silti hyödynnetään nykyteknologiaa ja etsitään kyseisen kappaleen tabit (tabulatuurit) internetistä. Tässä vaiheessa ei vielä myöskään osata kyseenalaistaa nuottien paikkaansapitävyyttä ja ne saattavat olla hyvinkin vaikeaselkoiset sekä sisältää virheitä.

Suurin osa kappaleista sisältää käsittää erilaisia kitaransoiton elementtejä, kuten sointuja, niiden komppaamista, kenties melodiasoittoa ja siihen sisältyviä erilaisia tekniikoita. Oliskin hyvä heti soiton alussa tutustua näihin erinäisiin elementteihin, joiden ohella voi myös harjoitella kappaletta. Onkin hyvä, että harjoittelulla on aina tavoite, joka tässä tapauksessa on kyseisen kappaleen oppiminen.

Silti sen sijaan, että aloittaa kappaleen harjoittelun käymällä sitä läpi alusta loppuun, olisi hyvä tiedostaa, mitä kaikkea se pitää sisällään. Kun tarvittavat tekniikat ovat hallussa on myös musiikin harjoittelu miellyttävämpää. 

Aseta tavoitteita

Jo heti ensimetreistä saakka olisi hyvä olla tavoitteita, joita kohti pyrkiä. Tietyn kappaleen opettelu on loistava tavoite. Sitä kautta opitaan paljon erilaisia soitannollisia elementtejä sekä harjoittelun tähtäin on musiikissa eikä vain jonkin teknisen asian toteuttamisessa. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Oasiksen Wonderwall.

Kappaleessa käytetään capoa, joka on kitaran otelaudalle sijoitettava apuväline, joka nostaa kitaran virettä. Kuitenkaan kappaleen harjoittelu ei vaadi capon käyttöä, joten sitä emme vielä tarvitse. Tämän lisäksi kappaleen säkeistön sointukierto sisältää neljä sointua, jotka kaikki soitetaan hieman eri tavalla kuin kyseisen soinnun perusmuoto. Kuitenkin nämä soinnut voidaan soittaa perusmuodoissaan, jolloin ne ovat hieman helpompia totetuttaa ja edelleen kuulostavat alkuperäiseltä kappaleelta. Tämä on soiton alussa tärkeä keino, jolla voi edetä nopeasti: keskitytään olennaiseen, jolloin voidaan hieman karsia pois asioita, jotka voidaan lisätä takaisin, kun perusasiat ovat hallussa.

Kappaleen sointukierto on Em, G, D ja A. Koska musiikissa sointuja on satoja, on hyvä ottaa työn alle jokin yksinkertainen sointukierto, jota kautta alkaa tutustumaan soiton maailmaan.

Suunniteltu treenaaminen

Niin kuin kaikissa asioissa, myös musiikissa harjoittelun säännöllisyys ja suunnitelmallisuus vievät taitoja vauhdilla eteenpäin. Nyt tavoitteena on oppia aluksi soittamaan edellä mainitut neljä sointua. Em lienee kitaran helpoin sointu, joten sillä on hyvä aloittaa. On hyvä lähteä liikenteeseen rauhallisesti ja hyväksyen tosiasia, että kitaransoiton oppiminen vaatii runsaasti aikaa ja kärsivällisyyttä. Ota ensimmäisen päivän tavoitteeksi tutustua itse soittimeen; miten pitelet sitä, minkälainen soittoasento tuntuu mukavalta, pidätkö kitaraa vasemman vai oikean jalan päällä, soitatko plektralla vai ilman. Voit soitella yksittäisiä säveliä eri kieliltä ja eri kohdista otelautaa. Totuttele äänen tuottamiseen, joka kitaralla vaati kaksi kättä. Aseta sormi huolellisesti nauhavälin keskelle ja käytä esimerkiksi oikean käden peukaloa kielen soittamiseen. Kiinnitä huomiota, että sävel soi puhtaasti ja että otelautakäden asento on mahdollisimman rento. Tämän jälkeen voit alkaa testailemaan Em-soinnun rakentamista. Kun saat soinnun soimaan muutaman kerran puhtaasti, niin että jokainen kieli soi häiriöttä, voit jatkaa seuraavana päivänä.

Etene rauhallisesti

Uutta asiaa opetellessa on ensisijaisen tärkeää, että teet asiat tarpeeksi hitaasti ja huolellisesti. Näin totutat hermoradat ja liikeradat toimimaan oikealla tavalla ja asia jää nopeammin lihasmuistiin. Jos sen sijaan treenaat hätätisesti ja hutiloiden, jää tämä tapa lihasmuistiisi ja opit soittamaan epäpuhtaasti. Uusista “väärinopituista” asioista on todella työlästä päästä eroon. Joten kun teet asian alusta saakka oikein, opit myös soittamaan oikein. Kun Em-sointu alkaa tuntumaan luontevalta, voit ottaa työn alle seuraavan soinnun, G:n. Etene samalla treenimetodilla ja kun myös G soi halutulla tavalla, voit alkaa yhdistelemään näitä kahta sointua. Soita ensin Em, jonka jälkeen vaihda rauhallisesti G:hen. Vuorottele näitä kahta sointua ja keskity siihen, että sormet liikkuvat oikeille paikoilleen lyhyintä mahdollista reittiä pitkin ranteen asennon pysyessä optimaallisena koko ajan.

Oma tapa oppia ja soiton helpottaminen

Jokainen ihminen on yksilö ja jokaisella on tapa sekä ominaisuutensa sisäistää uusia asioita. Jotkut pystyvät käsittelemään suuria määriä asioita kerrallaan ja jotkut tarvitsevat enemmän aikaa asioiden käsittelyä varten. Mikäli haluat päästä vieläkin nopeammin musiikkiin kiinni ja heti soittamaan, voit edelleen yksinkertaistaa soitettavaa asiaa. Voit soittaa edellä käsitellyistä soinnuista vain pohjasävelet: e:n, g:n, d:n ja a:n. Nämä voidaan sijoittaa vain paksuimmalle e-kielelle ja kahdelle alimmalle kielelle. Niiden soittamiseen ei tarvita kuin yksi sormi ja tällä keinolla pääset hyvin nopeasti soittamaan jo kappaleen mukana, mikä tuo onnistumisen tuntua sekä soittamisen riemua.

Voit myös karsia soinnun säveliä niin, että soitat vain soinnun kolmea ohuinta kieltä. Tässä tapauksessa Em-sointua varten tarvitsemme vain kolme ohuinta kieltä vapaana soitettuna. G-sointua varten tarvitsee painaa ohuimman e -kielen 3. nauha. Näissä otteissa on hyvin erinlainen sointi kuin pelkissä pohjasävelissä ja voit lähestyä asiaa myös tätä kautta. Taidon karttuessa voit lisätä kolmen kielen sointuun yhden kielen lisää, jolloin saat tuttuun asiaan lisähaastetta kunnes voit käyttää kaikkia kuutta kieltä.

Pääasia harjoittelussa tulisi olla se, että se on hauskaa eikä tunnu liian vaikealta. Mikäli jokin asia tuntuu hyvin haastavalta, voit miettiä miten sitä voisi helpottaa. Näin soittaminen tuntuu motivoivalta ja voit tarpeen vaatiessa vaikeuttaa sitä kun taitotaso antaa siihen myöten.

Esimerkki Wonderwall-kappaleesta

Liitän oheen esimerkin, miten Wonderwall-kappaleen voi soittaa pohjasävelillä sekä helpotetuilla soinnulla. Sen lisäksi liitän tabiin myös alkuperäisen sointukierron.

Mikäli lähdet harjoittelemaan kappaletta vain pohjasäveliä käyttäen, saatat muutamassa päivässä olla jo valmis soittamaan sitä äänitteen mukana. Kolmen kielen soinnuilla aikaa menee hieman enemmän. Mikäli treenaat päivittäin vartinkin, voit jo viikossa olla valmis soittamaan koko sointukiertoa rytmissä sekä alkuperäisessä tempossa. Kokonaisten sointujen soittaminen on huomattavasti haastavampaa ja tälle onkin annettava tarpeeksi aikaa. Aikarajojen määrittäminen tässä on vaikeaa, sillä jokainen oppii eri vauhtia mutta silti tähän saattaa mennä useita viikkoja. Aluksi on myöskin hyvä soittaa soinnut ns. pitkinä, ilman varsinaista rytmikuviota. Kun eri sointuotteet ovat hallussa ja saat vaihdettua ne oikeaan aikaan, voidaan alkaa ottamaan mukaan erilaisia kompppikuvioita, joihin keskitytään seuraavassa blogissa.

Lisää aiheesta Rockwayllä:

Kitaransoiton alkeet

Treeni-intoa!

-Samuli

Lisää kommentti