Tällä kertaa harjoitusten sijaan esittelen itselleni suurimpia vaikuttajia niin musiikin kuin kitaransoiton saralla. Esittelen 10 tärkeintä vaikuttajaani kronologisessa järjestyksessä, joista kaikki ovat yhtä tärkeitä sekä tuoneet minulle uusia näkökulmia erilaisuutensa vuoksi. Mielestäni itseältään ei tulisi rajoittaa mitään pois ennakkoluulojen tai genrerajojen vuoksi. Hyvä kappale on hyvä kappale tyylistä riippumatta ja soittaja voi olla ilmiömäinen jokaisessa musiikintyylissä. Kun pitää silmänsä sekä korvansa auki, voi näiltä kaikilta oppia jotain uutta ja jalostaa sitä eteenpäin.
Muusikon taipaleeni alkoi jo ala-asteen ensimmäisillä luokilla kun sain kosketinsoittimen joululahjaksi. En käynyt vielä soittotunneilla vaan soittelin itsekseni ja nautin siitä kun koskettimilla oli helppo luoda hyvänkuuloisia asioita. Minulla oli myös nuottikirja, josta opettelin soittamaan tunnettuja popsävelmiä. Olen aina pitänyt melodisesta musiikista ja tämä loi pohjan kaikelle tulevalle. Edelleenkin soitan pianoa ja suuri osa sävellyksistäni on luotu sitä hyödyntäen.
Koskettimien jälkeen innostuin rummuista ja sain ilmaisia soittotuntejakin paikallisella nuorisotalolla Vantaan Länsimäessä. Harjoittelin rummuttelua ahkerasti useamman vuoden ajan ja esikuviani olivat mm. Hurriganes, Guns n’ Roses sekä Metallica. Myöskin Queen teki suuren vaikutuksen etenkin kappaleillaan enkä niinkään kiinnittänyt soittoon huomiota. Myös Roxette soi kasettisoittimessani usein ja tänä päivänä ymmärrän, että yksi esteettinen osa kappaleitteni tuottamisesta kumpuaa nimen omaan kyseisen bändin vaikutuksesta.
Lopulta perustettuamme ensimmäisen bändimme neljännellä tai viidennellä luokalla innostuin kitaran monipuolisuudesta. Siinä yhdistyi rumpujen perkussiivisuus sekä pianon harmonisuus sekä melodisuus. Aloin välittömästi harjoittelemaan ahkerasti mielessäni selkeä kuva, että halusin hallita kyseisen instrumentin. Opiskelin ensimmäiseksi nuotit ja soittelin harjoituksia erinäisistä opaskirjoista vielä ilman varsinaisia esikuvia.
1. Stevie Ray Vaughan
Kuultuani radiosta Stevie Ray Vaughanin Scuttle Buttinin mielessäni tapahtui muutos. Innostuin kappaleen virtuoosimaisesta nopeudesta ja asenteesta. Aloin treenaamaan ahkerasti Vaughanin kappaleita ja Scuttle Buttin’ oli vuosia työn alla. Yksi kappale, jonka sain sujumaan alusta loppuun vajavaisella tekniikallani oli Pride and Joy. Huomattavin teema kyseissä kappaleessa on pääriffin fraseeraus. Vaughan käyttää siinä vahvasti rake-tekniikkaa, jossa hyödynnetään sammutettuja kieliä, jotka sijoitetaan soitettavan sävelen eteen tuomaan sille asennetta. Vaughanin fraseeraus onkin ennenkaikkea asia, joka häneltä on minuun tarttunut. Se on hallittua mutta silti raakaa ja voimakasta.
2. Albert Lee
Soittuani useita vuosia lähes pelkkää bluesia aloin innostumaan myös countrystä, joka on harmonisesti bluesia monipuolisempaa. Siihen aikaan 90-luvulla radiosta tuli Roots-iltama, joka soitti bluesia ja esitteli sen eri tyylisuuntia. Pian tämän ohjelman jälkeen alettiin esittemään country musiikkiin painottunutta ohjelmaa, jonka koin hyvin mielenkiintoiseksi. Innostuin eritoten steel-kitaran soundiin ja petyin oppittuani, että kyseessä ei ollutkaan kitaran tuottama soundi. Silti monet soittajat pysyivät emuloimaan kyseistä saundia ja aloin hakeutua tietynlaisten soittajien pariin. En niinkään ollut kiinnostunut Willie Nelsonin tyyppisistä laulunkirjoittajista vaan enemmän taidokkaista soittajista kuten Danny Gatton, Chet Atkins ja etenkin Albert Lee.
Kyseessä on brittiläinen kitaravirtuoosi, joka hämmensi minua tekniikallaan sekä tyylitajullaan. Hän pystyy improvisoimaan loputtomasti toistamatta itseään ja soittaen pelkästään mielenkiintoisia linjoja. Leen musiikki on hyvin haastavaa ja hänen soitostaan sain innoituksen kehitellä omia double-stop sekä hybridi pikkaus likkejä hänen omien ollessa liian vaikeita minulle.
3. Eddie Van Halen
Yläasteelle siirryttyäni aloin edellä mainittujen tyylien lisäksi taas innostumaan raskaammasta musiikista. Eräillä musiikkimessuilla muistan kuunnelleeni Van Halenin toista albumia ja se iski tajuntaani pommin lailla. Siinä yhdistyi kaikki asiat joista pidin: melodisuus, energisyys sekä taitava soitto. Myöskin kappaleet sekä levyt ovat keskenään hyvin erilaisia, joten se tarjosi loputtomasti uusia virikkeitä ja innostuksen aiheita. Etenkin levyn toinen kappale Spanish Fly löi minut ällikällä. Siinä Eddie soittaa yksin nailonkielisellä kitaralla kitarasoolon, joka on edelleen virtuoosimaisuudessaan päätä huimaava. Eddie Van Halen on yksi innovatiivisimmista kitaristeista ja on nerokkaiden kappaleiden lisäksi kehittellyt erilaisia kitaransoittotekniikoita kuten erilaiset tappingin sovellukset.
4. Steve Vai
Olin useamman vuoden armoton Van Halen fani ja miltei suljin korvani muilta kitaristeilta. Isäni esitteli minulle kuitenkin Steve Vain Passion and Warfare levyn ja olin tyrmistynyt. Ajattelin, että ei näin hyvin voi soittaa ja vaikka en halunnutkaan asiaa uskoa, tunsin että Eddie oli löytänyt kirjoissani vartaisensa. Steve Vai vei virtuositeetin jopa pidemmälle ja kyseinen levy on legendaarinen. Jokainen kappale on innovatiivinen ja sisältävät ilmiömäistä kitarointia. Vaissa yhdistyivät myös kaikki elementit, joita pidän arvossa: teknillisyys, melodisuus sekä etenkin omintakeinen fraseeraus. Monet kitaristit soittavat samantyyppisiä likkejä mutta harvan pystyy tunnistamaan soittotyylistä, eli fraseerauksesta. Vai on yksi näistä harvoista soittajista, jonka pystyy tunnistamaan välittömästi. Steve Vain tyyli jätti minuun pysyvän jäljen, josta olen myöhemmin yrittänyt hieman rimpuilla irti hakiessani omaa tyyliäni.
5. John Petrucci
Steve Vain musiikki oli minulle väylä progressivisemman musiikin pariin. Olin myös kiinnostunut raskaammasta ulosannista, joten en voinut välttyä törmäämästä Dream Theateriin. Minulla kesti hetki päästää sisään tämän amerikkalaisen progemetallin pioneerin musiikkiin mutta niin käytyä se on tehnyt minuun valtavan vaikutuksen. Yhtyeen polveilevat kappaleet haastavat kuulijan ja bändin melodiataju on enemmän makuuni kuin vaikkava Vain usein tarjoilema miksolyydinen sävy.
Yhtyeen kitaristi John Petrucci on yksi tämän päivän arvostetuimmista kitaristeista. Hänessä on paljon samaa kuin Eddie Van Halenissa ja Steve Vaissa mutta hän on silti onnistunut luomaan oman tunnistettavan saundin. Hän on hyvin tekninen mutta samaan aikaan jälleen melodinen. Myöskin hänen saundinsa on upea, josta olen omaksunut elementtejä omaani.
6. Pat Metheny
Lukioaikoinani innostuin myös jazz musiikista ja eniten minuun vaikuttaneet artistit tässä genressä ovat Mike Stern, Frank Gambale, Lee Ritenour, Django Reinhardt sekä Pat Metheny. Näistä viimeisintä olen kuunnellut ehkä eniten juuri hänen melodisuutensa vuoksi. Jokainen edellämainituista soittajista on mestareita tyylissään ja omaa hyvin omanlaisensa lähestymistavan kitaransoittoon.
Pat Metheny on hyvin monipuolinen kitaristi mutta eritoten hänen tapansa fraseerata melodioita on tehnyt minuun vaikutuksen. Hänen levynsä Imaginary Day on suosikkilevyni häneltä ja se tarjoaa hyvin monipuolisen musiikillisen paletin. Levy on ennenkaikkea musiikkia eikä niinkään kitarismia. Musiikki on hyvin visuaalista ja sai minut hakeutumaan myös elokuvamusiikin suuntaan.
7. Shawn Lane
Kaikki edellämainitut tyylilliset elementit yhdistyvät Shawn Lanessa. Kitaransoiton opettajani Pop/Jazz Konservatoriossa esitteli hänet minulle ja koin samanlaisen elämyksen kuin löydettyäni Van Halenin tai Vain. Kyseessä on yksi kitarahistorian merkittävimmistä soittajista, joka kuitenkin jäi underground-legendaksi.
Harvasta soittajasta voi sanoa, että taito on lahjakkuudesta lähtevää. Sen on yleensä kovalla työllä saavutettua ja niin on Lanenkin kohdalla mutta hänellä on myös taipumus tai lahjakkuus erityiseen teknisyyteen. Hän oli jo 14 vuotiaana suvereeni kitaravirtuoosi, joka keikkaili aktiivisesti aikuisten muodostaman bändin kanssa. Hän toimi pitkään sessiomuusikkona ja julkaisi sooloalbumin nimeltä Powers of Ten. Näihin aikoihin hän oli teknillisesti ja musiikillisesti uransa huippuvedossa ja onneksemme hän julkaisi myös kaksi opetusvideota, joissa hän hieman avaa soittonsa salaisuuksia. Myöhemmin hän innostui intialaisesta musiikista ja tuotanto muuttui huomattavasti haastavammaksi omaksua. Hän on yksi teknisimmistä ikinä eläneistä kitaristeista mutta sen lisäksi hänellä oli upea melodiataju sekä fraseeraus.
8. Al Di Meola
Jatkamme edelleen virtuoosien parissa. Al Di Meola on kitaralegenda, jonka musiikkia voi kuvailla maailmamusiikkia hyödyntäväksi fuusiojazziksi, jossa on myös elementtejä niin rockista kuin flamencostakin. Erityisesti pidän hänen akustisen kitaran soitostaan, jota hän enimmäkseen soittaakin. Hän kappaleensa ovat hyvin monimutkaisia ja teknisesti haastavia kuitenkin samalla ollen kauniita ja moniin tunteisiin vetoavia.
Hänen plektratekniikkansa on pettämätön ja hän soveltaa sitä niin asteikkomaiseen kuin sointuarpeggioidenkin soittoon. Hänen tapansa lähestyä sointuja on erityisesti vaikuttanut minuun. Hän käyttää laajoja sointulaajennoksia ja soittaa niitä nopeilla patternoiduilla kuvioilla. Etenkin livelevy A Night In San Francisco on mahtava kokonaisuus. Sillä soittaa Alin lisäksi myös kitaristit Paco De Lucia sekä John McLaughlin.
9. Marco Sfogli
Marco Sfogli on uudemman sukupolven italialainen kitaristi, jonka löysin Dream Theaterin laulajan, James LaBrien soololevyltä, Elements of Persuasion. Hän on uskomattoman tyylitajuinen kitaristi, jonka soitossa kuulee vaikutteita niin fuusiojazzista kuin metallistakin. Hänellä on todella vahva melodiantaju ja hän on vieraillut useilla poplevyilläkin upean fraseerauksensa johdosta. Hänellä myös häikäisevä tekniikka, jota hän käyttää säästeliäästi juuri oikeissa paikoissa. Marco on julkaissut kaksi soololevyä, joilla kuullaan myös countrysoittoa. Hänellä on taustaa myös klassisen kitaran soitosta, joten kyseessä on todella monipuolinen muusikko. En ole kokenut tarpeelliseksi edes soittaa hänen musiikkiaan sillä inspiroidun kovasti pelkästä hänen musiikkinsa kuuntelusta.
10. Rick Graham
Viimeiseksi haluaisin esitellä loistavan brittiläisen kitaristin, Rich Grahamin. Hänkin kuuluu uuden sukupolven kitaristeihin ja on tullut tunnetuksi hieman eri tavalla kuin edellämainitut kitaralegendat. Rick on aktiivisesti esillä somessa ja tekee mm. hyvin laadukkaita kitaraopetusvideoita ja muuta opetusmateriaalia. Hän on käytetty klinikoitsija ja sessiomuusikko erinäisillä levyillä vierailevan solistin roolissa. Häntä ei niinkän tavata keikkalavoilla mutta sen sijaan päivittäin esimerkiksi FaceBookissa. Hän on hyvin tekninen soittaja ja hänen tyyliään voisi luonnehtia fuusioksi rockista ja jazzista. Hän myös soittaa klassista kitaraa ja on siinäkin erittäin pätevä. Graham on julkaissut yhden soololevyn ja toinen on työn alla. Hän en ehdottomasti katsastimisen arvoinen ja minua inpiroi etenkin hänen työetiikkansa. Hän harjoittelee päivittäin tullakseen paremmaksi muusikoksi eikä niinkään koe tarpeelliseksi valloittaa maailmaa keikkalavojen kautta.
Tässä siis vain muutama minuun vaikuttaneista kitaristeista. Otan vaikutteita koko ajan kaikkialta enkä niinkään vain kitaristeilta. Haluan vielä mainita kaksi uusista “tuttavuuksista”, jotka olisivat myös voineet olla tällä listalla. Amerikkalainen Jason Richardson sekä Andy James ovat uskomattomia soittajia, jotka hämmästyttävät minua joka kerta kuunneltuani heidän musiikkiaan.
Yhteistä näille kaikille soittajille on tekniikan lisäksi erinomainen musiikki sekä etenkin fraseeraus. Tekniikka on mielestäni täysin hyödytöntä ilman näitä edeltäviä ominaisuuksia. Musiikki on aina tärkeintä, joka on asian sisältö. Fraseeraus on tapa jolla se tuodaan esiin ja tekniikka on työkalu, jolla se toteutetaan.
Rockway on Suomen suurin musiikinopetuspalvelu. Itsekin olen liputtanut Rockwayn puolesta jo vuosia ja kurssejakin olen palveluun tehnyt. Mikäli et vielä ole ehtinyt Rockwayta kokeilla, voit napata ilmaisen kokeilun alta. Löydät varmasti taidoillesi sopivaa materiaalia!
-Samuli Federley
Lisää kommentti