Rockway Blog

Samulin blogi – Otelauta tutuksi, osa 2

Terve!

Edellisessä blogissani avasin sarjan yhdestä kitaransoiton tärkeimmästä aiheesta, otelaudan tuntemuksesta. Mikäli et tunne otelautaa, et voi soittaa. Tämä on kärjistetty toteamus mutta pitää paikkansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että täytyisi tuntea teoriaa tai edes otelaudalta löytyvien sävelten nimiä voidakseen soittaa. Kotikonsteinkin itseoppinut kitaristi tuntee otelaudan mutta hahmottaa sen omalla tavallaan. Hänelle on kehittynyt omat maamerkit navigoidessaan otelaudalla, joka takaa sen, ettei soitto ole sattumanvaraista ja arvailuun pohjautuvaa.

Silti suosittelen hyvin vahvasti otelaudan sävelten opiskelemista. Sävelet ovat universaalia musiikin kieltä, joiden avulla voit kommunikoida muiden muusikoiden kanssa. Säveltuntemus vahvistaa myös omaa tapaasi jäsennöidä musiikkia ja se konkretisoi sitä niin, että pystyt käsittelemään ja soveltamaan sen eri ilmiöitä syvemmällä tietoisuuden tasolla.

Oppimismetodit

Viime blogissa käsittelimme otelaudan opettelua yleisellä tasolla. Suuri syy siihen miksi kitaristit eivät tunne soittimensa säveliä on tabulatuuri. Se ei tarjoa juuri lainkaan musiikillista informaatiota vaan vain näyttää mistä kohtaa otelautaa pitää painaa. Niistä puuttuu myös musiikin tärkein elementti eli rytmi.

Sen sijaan perinteinen nuottikuva sisältää kaiken tämän tiedon ja pyrkii tarjoamaan mahdollisimman tarkat ohjeet siitä, miltä soitettavan kappaleen tulisi kuulostaa.

Nuotit ovat myös oivallinen tapa opiskella otelautaa. Mutta mitä muita tapoja tähän löytyy? Seuraavaksi tarjoan joitain tehokkaita metodeja tämän tärkeän aiheen oppimiseksi.

Visuaalinen opettelu

Ihminen on visuaalinen olento, jolle näköaisti on aisteista vahvin. Tätä voidaan myös hyödyntää kitaran opettelussa. Otelauta on monimutkainen kartta ja siihen tutustuessa täytyy olla määrätietoinen ja selkeä suunnitelma siitä, miten sen aikoo tehdä. Muuten voi helposti käydä niin, että huomatessaan tehtävän haastellisuuden tulee turhautuneeksi ja homma saattaa jäädä kesken.

Usein pianonsoiton alussa pianon koskettimille liimataan tarroja, jotka kertovat mikä sävel on kyseessä. Eri sävelelillä saattaa olla myös eri väri, joka tehostaa kyseisen informaation sisäistämistä. Kitaralle voidaan soveltaa tätä samaa metodia. Tämä saattaa olla kenties nopein tapa opetella otelaudan sävelet ja perustuu jokahetkiseen visuaaliseen havainnointiin. Kun otelaudan sävelet on merkitty kitaraan, näet ne kokoajan eikä aihetta tarvitse edes sen suuremmin erikseen harjoitella. Pikkuhiljaa voi jotkin sävelmerkinnät ottaa pois, esimerkiksi kaikki C:t. Kun tasaisin väliajoin otamme merkkejä pois pitäisi visuaalinen kartta olla jo piirtynyt mieleen.

Oheisen kuvan kaltaiset tarrat ovat loistava tapa painaa sävelet mieleen.


Horisontaalinen metodi

Horisontaalinen eli sivuttaissuuntainen kitaransoitto ei ole välttämättä kaikkein helpoin tapa soittaa kitaraa mutta sillä tavalla on helppo painaa otelaudan sävelet mieleen kieli kerrallaan. Tämä on samankaltainen soittotapa kuin esimerkiksi miten pianoa soitetaan. Sävelet ovat vierekkäin, jolloin on helppo päätellä seuraava sävel edelliseen verrattuna.

Kitaran otelauta toimii niin, että avoimen kielen sävel toistuu oktaavia korkeammalta 12. nauhavälillä. Tämän jälkeen toistuvat samat sävelet.

Esimerkiksi kitaran ohuin kieli on vapaana soitettuna e, jolloin sen 12. nauha on myös e. Sävelet etenevät aakkosjärjestyksessä a, b, c, d, e, f ja g, jonka jälkeen ne alkavat alusta. Pianossa nämä sävelet löytyvät valkoisilta koskettimilta, jonka vuoksi ne ovatkin pianolla helppo opetella. Kitaralla sävelet eivät kuitenkaan löydy aina vierekkäisiltä nauhaväleiltä. Osa sävelistä on vierekkäisellä nauhalla ja osa kahden nauhan päässä.

Kun kaksi säveltä ovat vierekkäisillä nauhaväleillä kutsutaan niiden välistä matkaa puolisävelaskeleeksi (esim. 1. nauha ja 2. nauha). Kun sävelet ovat ovat kahden nauhavälin päässä toisistaan ovat ne kokosävelaskeleen päässä toisistaan (esim. 1. nauha ja 3. nauha).

Tässä ovat kaikkien sävelten väliset erot oktaavin alueelta (puolisävelaskel = puoli, kokosävelaskel = koko):


 a (koko) b (puoli) c (koko) d (koko) e (puoli) f (koko) g (koko) a


Kyseisen kaavan avulla voit päätellä kaikilta kieliltä löytyvät sävelet. Jos otamme esimerksi työn alle b-kielen on avoin kieli tällöin b. Siitä seuraava sävel on c, joka löytyy puoliaskeleen päästä eli 1. nauhalta. C:stä d:hen on kokosävelaskel, joka löytyy siis 3. nauhalta. E on 5. nauhalla ja siitä f:ään on puolisävelaskel eli se 6. nauhalla. Siitä g:hen on kokosävel askel eli 8. nauha, josta on taas koko sävelaskel a:han, joka on siis 10. nauhalla. A:sta b:hen on myös kokosävelaskel, jolloin se 12. nauhalla.

Vertikaalinen metodi

Ekonomisin eli eniten liikettä säästävä tapa soittaa kitaraa on ns. vertikaalinen tapa. Tällöin sormet liikkuvat kieleltä toiselle eikä käden tarvitse liikkua sivuttaissuunnassa.

Kun soitamme esimerkiksi C-duuri sävellajin säveliä vertikaalisesti saamme 7 eri sormitusta, joita kutsutaan myös asemiksi.

Ideana on soittaa niin, että otamme sävelen paksuimmalta e-kieleltä ja soitamme C-duuriasteikon säveliä tässä asemassa niin ettei käden tarvitse liikkua sivusuunnassa lainkaan.

Tällä metodilla saamme todella paljon säveliä kerrallaan, joka saattaa hidastaa niiden opiskelua. Kannattaakin aluksi tehdä niin, että opiskelee vaikkapa vain kahden ohuimman kielen sävelet ja siitä etenee kieli kerrallaan eteenpäin.

Yllä olevan tabin esimerkissä aloitamme alimmasta perusäänestä (c:stä) ja etenemme aseman ylimpään säveleen (g). Siitä palaamme alaspäin aina aseman matalimpaan säveleen (e), jonka jälkeen palaamme perusääneen.

Seuraavassa blogissa jatkamme vielä samalla aiheella ja käymme läpi syvemmin, miten näillä eri metodeilla voi käytännössä treenata mahdollisimman tehokkaasti.

-Samuli

Lisää kommentti