Lataan alkuun harjoitus:

Lataa harjoitukset (pdf)

Viime viikkoinen blogi aloitti sarjan economy pikkauksesta ja tämänkertainen käsittää sen toisen ja viimeisen osan. Otamme käsittelyyn erilaiset patternit, joita voi soittaa käyttämällä economy pikkausta. Kyseessä on monipuolinen tekniikka, jota voi soveltaa lähes kaikkeen melodiseen soittoon.

Brittiläinen Rick Graham on kitaravirtuoosi, joka luottaa economy pikkaukseen lähes 100%:sti.

 

Tsekkaa myös Rockwayn oma tekniikkakoulu ja economy pickauksen salat!

Tekniikkakoulu -kurssi

1. treeni

Economy pikkauksessa esiintyy ilmiö, jolloin kun soitamme kahdella vierekkäisellä kielellä parillisen sekä parittoman nuottimäärän, pyörii likki paikallaan mutta sitä on myös mahdollista soveltaa asteikkoon, joka kattaa kaikki kielet. Näytän tästä esimerkin 5. treenissä.

Aloitetaan tutustuminen tähän ilmiöön soittamalla yhteensä viiden nuotin ryhmä, jossa ensimmäisellä kielellä on kolme nuottia ja seuraavalla kaksi. Soita g-kielen 9. nauha ylöslyönnillä, 7. alas ja 5. ylös. Siirry tällä samaisella ylöslyönnillä d-kielelle, jolta soitetaan samalla liikkeellä 7. nauha ja lopulta 5. nauha alaslyönnillä.

Tässä kuviossa economy pikkaus tapahtuu vain ylöslyönnillä siirryttäessä g-kieleltä d-kielelle.

 

2. treeni

Tässä harjoituksessa käytämme samaa ideaa kuin edellisessäkin mutta sovellamme sitä nousevaan kuvioon. Soitetaan d-kielellä kolme ja g-kielellä kaksi säveltä.

Aloita soittamalla d-kielen 5. nauha alas, 7. ylös ja 9. nauha alaslyönnillä. Siirry samalla alaslyönnillä g-kielelle ja soita samalla liikkeellä 5. nauha ja lopuksi 9. nauha ylöslyönnillä.

 

3. treeni

 

Jatkamme samaa ideaa yhdistelemällä parittomia sekä parillisia nuottimääriä. Tällä kertaa soitamme g-kielellä kolme ja d-kielellä neljä säveltä. Taaskin economy pikkaus tapahtuu vain yhteen suuntaan.

Aloita soittamalla g-kielen 9. nauha ylöslyönnillä, 7. alas ja 5. nauha ylöslyönnillä. Siirry samalla plektraniskulla d-kielelle, jolta soita 9. nauha samalla liikkeellä. Tämän soita 8. nauha alas, 7. ylös ja lopuksi 5. nauha alaslyönnillä. Saamme yhteensä seitsemän nuottia tällä likillä.

 

4. treeni

Soitetaan taas sama idea kuin edellisessä seitsemän nuotin treenissä mutta tällä kertaa nousevana kuviona.

Aloita soittamalla d-kielen 5. nauha alaslyönnillä. Tämän jälkeen soita 7. ylös ja 9. nauha alaslyönnillä. Siirry samalla plektraniskulla g-kielelle, jolta soita 5. nauha samalla liikkellä. Seuraavaksi soita 7. nauha ylös, 8. alas ja lopuksi 9. nauha ylöslyönnillä.

 

Amerikkalainen fuusiokitaristi Derryl Gabel hyödyntää myös economy pikkausta soitossaan.

 

5. treeni

Tässä esimerkissä sovellamme 2. treenissä esiteltyä ideaa nousevaan, kuusi kieltä kattavaan likkiin. Käytämme samaa viiden nuotin ryhmää, joka jakautuu kahdelle kielelle. Soitamme ensimmäisellä kielellä kolme nuottia ja seuraavalla kaksi. Tämän jälkeen jatkamme kuviota siltä kieleltä jolle jäimme. Näin kuvio etenee koko ajan seuraavalle kieliryhmälle.

Tässä harjoituksessa on käytössä Am asteikko ja voit harjoitella sen niin, että aina viisi nuottia soitettuasi pidä muutaman sekunnin tauko, jonka jälkeen soita seuraavat viisi nuottia. Keskity kielen vaihtoon ja vähitellen voit lyhentää taukoja ja lopulta poistaa ne kokonaan.

 

6. treeni

Tässä harjoituksessa esittelen erilaisen tavan soittaa viiden nuotin ryhmiä käyttämällä economy pikkausta. Tällä kertaa soitamme kaikki viisi säveltä samalla kielellä ja toistamme saman kuvion joka kielellä. Tässä kuviossa tarvitsemme neljää sormea, joten muista tuoda peukalo alas kitaran kaulan takaosaan niin saat tehtyä nämä laajat venytykset.

Kuvio alkaa keskisormella alimman e-kielen 7. nauhasta alaslyönnillä. Tämän jälkeen soita 5. nauha ylös, 7. alas, 8. ylös ja lopuksi 10 nauha alaslyönnillä. Siirry samalla plektraniskulla a-kielelle ja soita sama kuvio aloittaen samalla liikkeellä kuin mihin jäimme. Joka kielellä on käytössä sama plektrakuvio: alas, ylös, alas, ylös, alas. Eli joka kieli alkaa alaslyönnillä, joka on samaa liikettä kuin edellisen kielen viimeinen isku.

 

7. treeni

Tämä harjoitus on arpeggiomaisempi verrattuna edellisiin, jotka olivat lineaarisia, asteikkoa pitkin eteneviä treenejä. Tällä kertaa soitamme C duuri arpeggion, johon on lisätty f-sävel. Tämän likin voi soveltaa myös molli sävellajiin sekä muihin tonaliteetteihin.

Aloita soittamalla alimman e-kielen 8. nauha keskisormella käyttäen alaslyöntiä. Siirry samalla alaslyönnillä a-kielelle ja soita samaa liikettä käyttäen 7. nauha, jota seuraa 8. ylös ja 10. nauha taas alaslyönnillä. Soita tämän jälkeen sama kuvio alkaen d-kieleltä ja lopulta alkaen b-kieleltä. Soitamme siis samat sävelet kolmeen kertaan kolmesta eri oktaavista. Huomioi kun soitat kuvion viimeisen sävelen, seuraa siitä kolme peräkkäistä alaslyöntiä aina seuraavan kuvion toiseen säveleen saakka. Tämä osa tulisi soittaa yhdellä liikkeellä.

 

8. treeni

Tämän harjoituksen kuvio käyttää kolmea kieltä. Siinä on ensimmäisellä kielellä kolme, toisella yksi ja kolmannella neljä säveltä. Voit luoda itsekin kuviota, joissa yhdistyy parittomat ja parilliset nuottimäärät. Kuvio on hyvä rakentaa niin, että loppuun tulee parillinen nuottiryhmä. Se kääntää pikkauskuvion kätevästi alkuun.

Aloita kuvio soittamalla alimman e-kielen 5. nauha alaslyönnillä, 7. ylös ja 8 alas. Siirry samaisella alaslyönnillä a-kielelle, jolta soitetaan samalla liikkeellä 7. nauha. Jatka samaa liikettä edelleen d-kielelle ja soita sieltä 5. nauha. Tämän jälkeen tulee 7. nauha ylös, 8. alas ja lopuksi 9. ylöslyönnillä. Tässä koko kuvio, jonka jälkeen se alkaa alusta edellisesltä eli a-kieleltä ja etenee samalla logiikalla ohuimpaan e-kieleen saakka.

 

9. Viimeinen harjoitus käsittää saman kuvion kuin edellinenkin mutta laskevana kuviona. Myöskin sen sijaan että etenisimme läpikäyden kaikki kielet, pysyy tämä kuvio paikallaan. Likki myöskin käyttää hyvin laajoja intervalleja, joten voit aluksi sijoittaa sävelet lähemmäksi toisiaan, jolloin se on teknisesti helpompi soittaa. Kun se on lihasmuistissa ja alkaa sujumaan, voit laajentaa sävelten välistä etäisyyttä.

Aloita soittamalla ylöslyönnillä ylimmän e-kielen 19. nauha. Soita seuraavaksi alaslyönnillä 15. ja ylöslyönnillä 12. nauha. Siirry samalla ylöslyönnillä b-kielelle, jolta soitetaan 12. nauha (puoli barre-otetta käyttäen) samalla liikkeellä ja siirrytään edelleen g-kielelle 19. nauhaan hyödyntäen samaa ylöslyöntiä. Soita vielä 17. nauha alas, 16. ylös ja lopuksi 12. nauha alaslyönnillä.

 

Tsekkaa myös Rockwayn oma tekniikkakoulu!

Tekniikkakoulu -kurssi

Tässä kaikki harjoitukset tällä kertaa. Muista harjoitella jokainen treeni hitaasti ja huolellisesti. Anna niille myös aikaa. Niiden haltuunotto saattaa  kestää viikkoja tai kuukausia. Hitaasti hyvä tulee!

 

-Samuli

Lisää kommentti