Olen omalla soittourallani pyrkinyt koko ajan kehittymään soittajana. Oman soittimen hallinta ja itsensä kehittäminen on valtavan motivoivaa ja kasvavat taidot saavat aikaan sen, että soittamisesta ja ylipäätään musiikista voi nauttia vapautuneemmin. Toimin myös kitaransoiton opettajana Kirkkonummen Musiikkiopistossa ja toisinaan olen kuullut oppilaani toteavan, ettei hän tähtää soitossa erityisen pitkälle, joten motivaatiota treenaukseen ei tarvita. Eikö kuitenkin harrastustason soittaminenkin ole mielekkäämpää jos kokee, että homma sujuu ja kappaleen soittaminen tuntuu helpolta. 

Ilman harjoittelua soittaminen on vaikeaa eikä varmastikaan järin motivoivaa. Tällöin harrastus helposti jää koska koetaan, ettei se ollut oma juttu eikä siihen ole lahjakkuutta. Kuitenkin lahjakuudella on osaamisen kanssa hyvin vähän tekemistä. Jokainen joutuu harjoittelemaan soittamista eikä kukaan voi tulla taitavaksi ilman sitä. Harjoitella täytyy ja tämän vuoksi siitä kannattaa tehdä mahdollisimman tehokasta. Ajatus on saavuttaa mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa.

Laadukas harjoittelu

Yksi tärkeimmistä missioistani omalla kohdallani on ollut etsiä itselleni mahdollisimman optimaalinen treenimetodi. Se ei yksistään riitä, että vain harjoittelee jotakin asiaa paljon. Tässäkin on kyse enemmän laadusta kuin määrästä, joka pätee moneen muuhunkin asiaan. Mitä siis on laadukkuus harjoittelussa?

Tutustu tällä kurssillaan tehokkaaseen harjoitteluun.

Laadukkaan treenauksen kriteereiksi voidaan määritellä harjoittelun selkeys, intensiivisyys ja määrätietoisuus. Samaa asiaa voidaan harjoitella hyvin monella eri tavalla ja oikean tavan löytyessä tuloksia voi syntyä jo yhdenkin treenisession jälkeen. Esimerkiksi legendaarinen amerikkalaiskitaristi Paul Gilbert on ollut jo 18-vuotiaana erittäin korkealla teknisellä tasolla. Tämä johtuu siitä, että hän on harjoitellut paljon myös erittäin tehokkaalla tavalla. Etenkin teknistä soittotaitoa voi kasvattaa hyvinkin nopeasti jo treenitapa on optimaalinen.

Paul Gilbert - Wikipedia

Treenin määrittely

Sen mitä kannattaa harjoitella määrittää hyvin pitkälti se, mitä haluaa oppia. Mikäli haluat tulla hyväksi säestäjäksi, kannattaa harjoitella sointuotteita, niiden vaihtamista sekä erilaisia komppitekniikoita. Mikäli taas haluat hyväksi blueskitaristiksi tulee hallita improvisoinnin perusteet, erilaisia fraseerauksellisia tekniikoita kuten kielen venytys sekä mm. 12-tahdin blueskierron säestäminen. Kun tavoite on selkeä, määrittää se kuin itsestään, mitä tulee harjoitella päästäkseen tähän tavoitteeseen. Tämä ei kuitenkaan vielä yksistään riitä vaan seuraava suuri kysymys on, MITEN näitä asioita tulee harjoitella.

Tällä kurssilla käydään läpi sointujen soittamista kitaralla.

Otetaan treeniesimerkiksi lyhyt tekninen harjoitus, jota Paul Gilbert käyttää soitossaan hyvin paljon sooloja soittaessaan. Tehokkaassa treenauksessa käytetään usein lyhyitä musiikillisia kuvioita, joita on helppo harjoitella pitkäjänteisesti. 

Kyseessä on lyhyt kuuden nuotin kuvio, jota soitetaan useita kertoja tauotta putkeen. Soittotekniikkana on vuoropikkaus on otelaudalla tarvitaan kolmea sormea. Kuviota tarkastellessa voidaan huomata, että kaikki muut sävelet ovat d-kielellä ja yksi sävel g-kielellä. Tämän vuoksi kyseinen kuvio toimii myös hyvin harjoituksena kielenvaihtamiseen sujuvasti kun soittotekniikkana on vuoropikkaus.

Tutustu pikkaustekniikkaan tällä kurssilla.

Seuraavaksi on tärkeää tiedostaa millä sormella mikäkin sävel painetaan. Nuotin alla on numeroin esitetty sormitus, jolla kuvio on hyvä soittaa. 1 edustaa etusormea, 2 keskisormea ja 4 pikkurilliä. Tämän jälkeen tarkistetaan, millä plektraniskulla mikäkin sävel soitetaan. Tämä on hyvin tärkeää tehokkaan treenauksen kannalta, sillä mitä selkeämpi kuvion soittotapa on, sitä nopeammin se saadaan haltuun. Mikäli sormitus muuttuu satunnaisesti treenin aikana ja pikkauksessa ei ole selkeää suunnitelmaa ei se tällöin pääse tarttumaan lihasmuistiin koko ajan muuttuessaan. Sen sijaan kun toistat harjoitusta tarpeeksi monta kertaa joka kerralla identtisenä, se tarttuu väistämättä lihasmuistiin alkaen tuntua luontevalta.

Effective guitar practice tips - Soundbrenner

Soita kuvio aluksi vain yhden kerran läpi. Pyri aina virheettömiin toistoihin. Mikäli teet paljon virheitä harjoitellessa tarttuvat nämä virheet helposti lihasmuistiin ja opetat itsesi soittamaan kuvion väärin. Mikäli virheitä kuitenkin esiintyy ei kuvio tällöin ole vielä tarpeeksi selkeä itsellesi tai soitat sitä liian nopeasti. Hyvä muistisääntö on, että voit soittaa liian nopeasti mutta et liian hitaasti. On tärkeää olla tietoinen sormituksesta sekä pikkauksesta ja miten nämä toimivat yhteen, jotta voit soittaa kuviota virheettömästi.

Kun saat kuvion soitettua jouhevasti sopivalla tempolla kerran läpi, ala tämän jälkeen soittamaan sitä kahdesti putkeen tasaisella rytmillä. Pyri pitämään sormien liike mahdollisimman pienenä ja rentona. Myöskin pikkauksen tulisi lähteä ranteesta ja käytä mahdollisimman pientä liikettä soittamiseen. Ylimääräinen liike vain hidastaa soittoa ja tekee siitä haastavamman tuntuista.

Sekuntikellon kanssa harjoittelu

Kun pystyt motoristisesti soittamaan kuviota pitkinä toistoina voidaan alkaa työstämään kuvioita lihasmuistiin. Tähän pääsee mahdollisimman monilla toistoilla ja monilla kitaristeilla on käytössään sekuntikello. Voit ottaa esimerkiksi puhelimestasi ajastimen ja soittaa harjoitusta keskeytyksettä esim. kaksi minuuttia putkeen. Ota tämän jälkeen hetken tauko ja toista harjoitus. Voit tällä systeemillä harjoitella kuvioita 10 minuutin pätkän aina kahden minuutin seteissä. Näin saat tehokkaasti lyhyessä ajassa satoja soittokertoja kuvion kanssa ja ennen kuin huomaatkaan sen soittaminen tuntuu helpolta.

Muista myös, ettet ainoastaan harjoittele tätä kuvioita vaan kun hallitset sen soittamisen niin sen kautta opitut taidot välittyvät myös muuhun soittoon. Sitä mukaa kuin soitto helpottuu voit lisätä

Metronomin kanssa harjoittelu

Tavoitteen harjoittelussa voidaan asettaa myös soittonopeuden mukaan. Sen myötä on helppo tarkastella edistymistä ja oivallinen apuväline tähän on metronomi. Niitä löytyy erillisinä yksikköinä kuin älypuhelimien sovelluksinakin.

Aseta soittotempo aluksi hyvin hitaaksi kuten esimerkiksi 60bpm (beats per minute). Soita harjoitus metronomin kanssa niin, että kuvion ensimmäinen sävel osuu yhteen metronomin iskun kanssa ja koko kuuden nuotin kuvio soitetaan yhden metronomin iskun aikana.

Wittner Metronome MT- 50 – Thomann Suomi

Soita harjoitusta lyhyissä jaksoissa äläkä anna sen hajota vaan pyri aina soittamaan oikein. Vähitellen voit lisätä toistojen määrää ja soittaa kuviota useita kertoja putkeen. Kun kuvio alkaa tuntua luontevalla tässä tempossa voit lisätä metronomin nopeutta 5-10 bpm:ää. Tavoitteena voi olla esimerkiksi 100 bpm, joka tekee harjoittelusta määrätietoisempaa. Älä kiirehdi harjoittelun kanssa vaan soita kussakin kuviossa niin kauan kuin on tarpeellista. Välillä siinä saattaa kestää useita viikkoja, että huomaa kehitystä mutta yhtäkkiä tempo voikin tuntua helpolta, jolloin voit taas nopeuttaa sitä.

Tähänkin harjoitteluun voidaan ottaa mukaan sekuntikello. Voit soittaa kussakin tempossa vaikkapa minuutin ajan, jolloin taas saat lyhyessä ajassa huomattavan paljon toistokertoja.

Voit hyödyntää näitä harjoittelumetodeja lähes mihin tahansa harjoitukseen. Puhtaat oikein tehdyt toistokerrat vievät soittoa eteenpäin ja kun kun huomaat tuloksia syntyvän, motivoi se treenaamista entuudestaan.

-Samuli