Legendaarisimmat kitarariffit – viiden riffin harjoitus

Kautta sähkökitaran historian on väitelty siitä, mitkä ovat kaikkein legendaarisimmat kitarariffit. Tämä on tietenkin osittain kunkin henkilökohtainen makuasia ja “legendaarisuutta” on hankala mitata mutta joitain määreitä voidaan kuitenkin asettaa asian tarkastelua varten.

Yhtenä kriteerinä voidaan pitää levyn myyntilukua, jolla riffi on kuultavissa. Tätä nykyä validimpi mittari voi olla esimerkiksi digitaalisten kuuntelukertojen määrä, mutta legendaarisen statuksen saavuttaakseen riffin on täytynyt kestää ajan kulutusta eli vain muutaman vuoden takaisia teoksia ei voida tähän vielä puolueettomasti valita.

Jimi Hendrix

Toinen kriteeri voi olla riffin vaikutukset yleisesti musiikin kuuntelijoihin ja itse musiikin kenttään. Toisten riffien tai kappaleiden voidaan katsoa aloittaneen kokonaisen musiikin tyylisuunnan tai antaneen sille ns. kasvot. Tällöin voidaan puhua jonkin tietyn genren määrittävästä merkkipaalusta, jossa kiteytyy kaikki olennainen omassa tyylissään. Tästä esimerkkinä voidaan ottaa Nirvanan kappale Smells Like Teen Spirit, joka on yksi koko 90-luvun ja grunge-tyylin tärkeimpiä teoksia.

Jotkin riffit puolestaan ovat sen verran helppoja omaksua niin kuulijan kuin soittajankin roolissa, että ne saavuttavat vankan aseman niin soitinopetuksessa kuin vaikkapa kitarakaupassa soittimia testatessa. Urbaaniksi vitsiksi onkin syntynyt kehotus monessa soitinkaupassa olla soittamatta Led Zeppelinin Stairway To Heaven. Kyseessä ei ole niinkään erityisen helpposoittoinen riffi vaan muuten valtavan suosittu kappale, jonka hallitseminen kuuluu jokaisen kitaristin repertuaariin. Sen sijaan yksi hyvin selkeä ja tunnettu riffi on Deep Purplen Smoke On The Water, joka on suosittu myös aloittelevien kitaristien parissa sen helpposoittoisuuden vuoksi.

Muita kriteereitä voi olla esimerkiksi riffin tekninen luovuus. Sen soittamista varten on saatettu kehitellä kokonaan uudentyyppinen soittotekniikka, joka tekee riffistä mielenkiintoisen etenkin soittajien keskuudessa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä vetoa tavalliseen kuulijaan, joka ei piittaa siitä kuinka riffi on soitettu vaan ainoastaan siitä, miltä se kuulostaa. Esimerkiksi Van Halenin Hot For Teacher kappaleen introa varten täytyy hallita tapping tekniikka, jota maineikas kitaristi Eddie Van Halen kehitti uusiin ulottuvuuksiin.

Voit tutustua tällä kurssilla tarkemmin siihen, miten tappingia soitetaan.

Listaan alle nuottien ja tabien kera viisi legndaarista riffiä, joissa täyttyvät kaikki edellä esitetyt kriteerit. Esimerkit ei ole listattu mihinkään tiettyyn järjestykseen vaan mietin enemmänkin mitä ne ovat antaneet musiikille kehittyvänä taiteenmuotona, miten hyvin ne ovat kestäneet aikaa ja minkälaisessa asemassa ne ovat soittajien keskuudessa.

1. Paranoid, Black Sabbath

Brittiläisen Black Sabbath yhtyeen Paranoid kappaletta pidetään yhtenä heavy metallin tärkeimpänä riffinä. Jotkut katsovat sen aloittaneen kokonaisen metalligenren, joten sillä on ollut valtava vaikutus musiikin historiassa.

Riffi ja sen kekseliäästi rakennettu kokonaisuus on yhtyeen kitaristin Tony Iommin käsialaa. Iommi oli menettänyt onnettomuudessa otelautakädestään yhden sormenpään, joka rajoitti hänen soittamistaan teknisesti. Riffissä etusormi toimiikin ankkurin lailla kolme kieltä yhtä aikaa painavana barreotteena, jonka päälle soitetaan nimettömällä muut sävelet.

Tutustu tällä Rockwayn kurssilla tarkemmin Paranoidin soittamiseen.

2. Smoke On The Water, Deep Purple

Brittiläinen Deep Purple on yksi hard rockin pioneerejä. Yhtye muodostettiin vuonna 1968 ja on edelleen aktiivinen ja keikkailee ympäri maailmaa. He ovat onnistuneet luomaan lukuisia hittejä, jotka ovat kestäneet loistavasti aikaa keräten edelleen itselleen uusia kuulijoita uusista sukupolvista.

Yhtyeen alkuperäinen kitaristi Richie Blackmore oli taitava riffinikkari ja häntä pidetään yhtenä legendaarisimmista kitaristeista. Kenties Deep Purplen tunnetuin kappale on Smoke On The Water, joka on tarttuvuutensa lisäksi myös helpohko soittaa.

Sitä, kuinka riffi tarkkaan ottaen soitetaan on arvuuteltu pitkään. Se sisältää hienoja nyansseja, jotka monelta jäävät huomiotta mutta mikäli tarkastellaan vain riffin kantavia säveliä, saadaan siitä aikaiseksi selkeä patterni kitaralle. Yksi kitaran ominaisuuksista on se, että sama melodia voidaan soittaa lukuisia eri sormituksia käyttämällä eri kohdista otelautaa. Voi olla hyvin vaikea kuulla, mistä kohtaa tarkalleen jokin melodia on soitettu koska sama sävel voidaan soittaa usealla eri tavalla. Ohessa on yksi käytetyimmistä versioista tästä riffistä.

Tällä kurssilla käydään tarkasti läpi tämän kappaleen soittotekniikka.

3. Ain’t Talkin’ ‘Bout Love, Van Halen

Eddie Van Halen on monissa lukijaäänestyksissä valittu maailman parhaaksi kitaristiksi. Hän toimi pääasiallisena säveltäjänä ja johtohahmona yhtyeessään nimeltä Van Halen. Eddie mullisti musiikillisella kekseliäisyydellään koko kitaransoiton kentän ja kehitti lukuisia uusia soittotekniikoita, joita on sen jälkeen kopioitu lukemattomilla eri versioilla.

Hän sovelsi erilaisia soittotekniikoita luovasti musiikissaan rikkoen niin musiikillisia kuin teknisiäkin raja-aitoja. Van Halenia voidaan pitää lähes instituutiona, jonka lähes jokaisesta kappaleesta voidaan löytää mielenkiintoisia kitarakuvioita. Tämän vuoksi on vaikea valita yhtä kappaletta ylitse muiden mutta olen tähän nostanut kappaleen Ain’t Talkin’ ‘Bout Love, joka löytyy Van Halenin ensimmäiseltä albumilta vuodelta 1978.

Kappale perustuu hyvin yksinkertaiseen sointukiertoon, joka toistuu läpi koko kappaleen. Sen intro on rakennettu mielenkiintoisesti perustuen kolmeen sointuarpeggioon, joka on paljon soitettu myös kitaranopiskelijoiden keskuudessa.

4. Sweet Child O Mine, Guns N’ Roses

Amerikkalaisyhtye Guns N’ Roses on yksi 80- sekä 90-luvun merkittävimpiä kokoonpanoja. Yhtyeen debyyttialbumi Appetite For Destruction oli valtava menestys ja se on myynyt maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kappaletta.

Bändin musiikkia voidaan kuvailla glam rockiksi tai hard rockiksi ja heillä on lukuisia valtavia hittejä. Moni niistä perustuu yhtyeen kitaristin Slashin terävään sävellyskynään. Hän on kitaristina taitava ja tyylitajuinen soittaja, jonka tyyli on vaikuttanut tuhansiin kitaristeihin.

Moni yhtyeen kappaleista perustuu vahvoihin kitarariffeihin, jotka ovat lähtöisin Slashilta. Hänellä on kyky säveltää monipuolisia sävelkulkuja, jotka kestävät aikaa ja ovat edelleen kitaristien harjoittelun kohteena. Yksi Guns N’ Rosesin suurimmista hiteistä on kappale nimeltään Sweet Child O Mine. Sen intromelodia perustuu Slashin kehittämään tekniikkaharjoitukseen, josta ei ollut tarkoitus tulla kappaletta. Muiden bändin jäsenten innostuttua melodiasta he rakensivat tämän harjoituksen ympärille kappaleen, joka sisältää yhden kaikkien aikojen ikonisimmista kitarakuvioista.

Tutustu riffiin soittamiseen tällä kurssilla.

5. Purple Haze, Jimi Hendrix

Jimi Hendrix on kenties kaikkien aikojen merkittävin rock-kitaristi. Hän mullisti koko tavan soittaa sähkökitaraa niin teknisesti kuin tyylillisestikin. Hän rikkoi monia raja-aitoja ja on toiminut esikuvana lukemattomille muusikoille ja kitaristeille.

Hendrix syntyi 40-luvulla Amerikassa ja soittamisen hän aloitti 15-vuotiaana. Hänen soittonsa oli vertaansa vailla ja hänen tyylinsä erosi valtavasti muista aikalaisistaan. Hän toimi myös omaa nimeään kantavassa yhtyeessään laulajana ja vaikkakin hänen uransa musiikin valtavirrassa kesti vain muutaman vuoden, hänen onnistui jättää lähtemätön jälki musiikin historiaan.

Hän uudisti myös kitaransoittosaundia kehittämällä mm. särösaundia, wahia sekä äänenkiertämisen hyödyntämistä. Hän oli aikanaan maailman kallein esiintyjä ja soitti legendaarisen keikan mm. Woodstockissa, josta on jäänyt ikoniseksi esitykseksi hänen version Amerikan kansallislaulusta.

Purple Haze on yksi Hendrixin tunnetuimpia kappaleita. Sitä on tituleerattu monissa yhteyksissä populäärimusiikin parhaimmaksi kappaleeksi ja se sisältää bluesvivahteisen kitaraintron, joka on vakiintunut osaksi musiikkiperintöä.

Tällä kurssilla käydään läpi Hendrixin soittotyyliä.

Hyviä treenihetkiä!

-Samuli

Lue myös: Tärkeimmät Rock and Roll -kikat pian haltuun

Kitaravideot