Kitaransoiton treenaamiseen lisää tehoja – Samulin blog

Varmasti jokaisen soittajan unelma on saavuttaa mahdollisimman suuri taito mahdollisimman nopeasti ja pienellä vaivalla. Tässä yhteydessä on muistettava, että soittotaito ei tule ilman vaivannäköä ja päättäväisyyttä. Kuitenkin sillä, millä tavoin harjoittelun toteuttaa, on valtava merkitys kehitysnopeuteen.

Usein kuulee myös puhuttavan lahjakkuudesta, jolla perustellaan ihmisen suurta taitotasoa ja nopeaa kehitystä. Pääasiallisesti lahjakkuus ei korvaa harjoittelun määrää. Kaikkien on tehtävä töitä taitojensa eteen ja jotkut tekevät työn tehokkaammalla tavalla kuin toiset. Tässä ei ole kyse lahjakkuudesta vaan treenimetodeista. Lahjakkuus on enemmänkin sitä, mitä saavutettua taitoa soveltaa ja käyttää musiikissa.

Soittelu vs. harjoittelu

Kuulen myös usein omassa opetustyössäni oppilailtani kommenttia siitä, miten he kokevat etteivät etene haluamallaan vauhdilla harjoittelussaan. Tällöin otamme harjoittelurutiinit suurennuslasin alle ja muutamme niitä tavoitekeskeisimmiksi. Monessa tapauksessa jo pelkästään siitä löytyy epärealistisia kuvitelmia, missä ajassa kyseisen tavoitteen saavuttamisen kuvitellaan olevan ylipäätään mahdollista. Voi olla, ettei oma taitotaso ole lähelläkään sitä tasoa, jota vaaditaan haluaman kappaleen soittamiseen.

Toiseksi treenimetodit saattavat olla epämääräisiä eikä niitä ole jäsennelty eikä rutinoitu millään tavalla. Usein ei olla tietoisia siitä, minkälaisista soittotekniikoista musiikillinen ote koostuu eikä osata erotella siitä ongelmapaikkoja erillisiksi harjoituksiksi, jonka avulla niiden selättäminen tapahtuu.

Lue lisää treenaamisen ja soittelun eroista


Oman soittotason selvittäminen

Ennen kuin edes aloitetaan varsinainen kappaleen tai muun musiikillisen osan harjoittelu on hyvä tiedostaa rehellisesti millä tasolla itse sillä hetkellä on. Tämän jälkeen hahmotetaan mitä vaatimuksia kysein tavoitteen soittaminen vaatii ja onko kenties itsellä jo entuudestaan näitä edellytyksiä vai vaativatko ne lisätyöstöä vai kenties kokonaan uuden taidon opettelua.

Riippuen siitä miten kaukana taidollisesti ollaan tavoitteesta annetaan sen oppimiselle riittävästi aikaa. Suhteutetaan kehityksen nopeus suhteessa treenimäärään. Mikäli sinulla on aikaa soittaa puolituntia viikossa, ei voi olettaa kehityksen olevan vaativien kappaleiden kanssa kovinkaan nopeaa. Mikäli voit harjoitella puoli tuntia päivittäin on treenimäärä jo melko suuri ja kehitystä pitäisi tapahtua viikkotasolla. Jos pystyt soittamaan yli tunnin päivittäin voi olettaa, että kehityksen voi havaita nopeastikin. Tämä toki edellyttää, että treenitapa on tehokkain mahdollinen.

Niitäkin tapauksia on, joissa oppilas kertoo harjoittelevansa tuntikaupalla päivittäin mutta ei siitä huolimatta kehity. Tällöin voi todella kyseenalaistaa oppilaan treenitapoja. Monesti paljastuu, ettei oppilas edes tunne eroa soittelun ja treenaamisen välillä. Se, että soittaa samoja tuttuja kuvioita päivästä toiseen eikä kunnolla keskity tekemiseen ei vie taitoa eteenpäin. Usein älylaitteet vaativat huomiota vähän väliä jolloin toiminta keskeytyy. Tehokkaassa harjoittelussa keskitytään itselle haastavan asian työstämiseen määrätietoisesti suunnitellun ajan verran. Kannattaakin sulkea tv ja puhelin treenauksen ajaksi ja keskittyä tekemiseen täydellisesti treenaamisen varatun ajan olkoonkin se vain vartin verran.


Analysoi kohdekappale

Mikäli olet harjoittelemassa esimerkiksi Stairway To Heaven kappaleen introa, on hyvä käydä läpi, mitä sen hallitseminen vaatii. Niin kuin kaikki musiikki niin myös tämäkin kappale käyttää tietynlaista rytmiikkaa. Rytmin ymmärtämisellä on valtava merkitys siihen, miltä soitettu kappale kuulostaa. Mikäli kaikki sävelet ovat soitettu oikein ja soittotekniikka on kunnossa ei se kuulostaa kuitenkaan oikealta ilman tietynlaista rytmiä. Usein kuulen oppilaitteni soittavan esimerkiksi kitarasooloja ikään kuin teknisesti oikein, jossa ovat kaikki soitannolliset asiat läsnä mutta rytmi on väärä tai se suorastaan puuttuu. Tämän johdosta soitto ei kuulosta siltä miltä se kuuluu kuulostaa. Analysoi siis kappaleen rytmi ennen kuin alat soittamaan sitä.

Toisekseen esimerkkikappaleessa Stairway To Heavenissa käytetään kohtalaisen haastavia sointuotteita. Näiden hallitseminen vaatii oman työnsä. Siinä on monia erilaisia sointutyyppejä kuten avo- sekä barresointuja. Ennen kuin kappaletta voi soittaa on näiden oltava kunnossa. Ne voi saada haltuun huomattavasti nopeammin eristämällä ne kappaleesta ja harjoittelemalla niitä erikseen. Ota työn alle kappaleen ensimmäinen sointu ja harjoittele sitä analysoiden omaa tekemistäsi. Keskity ranteen sekä sormien asentoon niin, että saat barreotteen soitettua mahdollisimman helpontuntuisesti. Toisinaan tämänkaltaisten otteiden haltuun ottaminen saattaa kestää viikkojakin ja saat sen varmasti nopeammin haltuun keskittymällä vain sen treenaukseen kuin kokeilemalla kerta toisensa jälkeen soittamalla koko introa alusta loppuun.

Tällä kurssilla voit tutustua syvällisesti sointujen soittamiseen kitaralla:

Suuri sointuopas

Harjoittele osissa

Nimenomaan pienissä palasissa harjoittelu on yksi tehokkaan treenauksen avainkohdista. Eristä kappaleen ongelmakohdat omiksi harjoituksiksi ja ota ne itsenäisinä yksikköinä haltuun ja sijoita ne lopulta tapaisin kontekstiin. Kappale on kuin palapeli, joka harjoitellaan hyvin pienissä osissa, jotka lopulta kootaan suureksi kokonaisuudeksi.

Oman treenimääränsä kappaleessa vaatii myös yksittäisten sointujen hallinnan lisäksi niiden vaihtaminen. Se on usein sointusoitossa vaikein asian hallita. Tässäkin tapauksessa kannattaa keskittyä ennemmin vain kahden ensimmäisen soinnun vaihtamisen harjoitteluun sen sijaan, että yrittää soittaa koko sointukiertoa kerralla läpi. Sointujen vaihtaminen vaatii paljon hienomotoriikkaa ja sormien sekä liikkeen hallintaa, jonka haltuun ottaminen vie aikaa. Kun keskityt tehokkaasti pieniin palasiin saat sen huomattavasti nopeammin kulkemaan kuin soittamalla isompia kokonaisuuksia, jossa on vaikeampaa keskittyä yksityiskohtiin.

Kaiken tämän lisäksi Stairway To Heaven kappaleen intron soittaminen vaatii sorminäppäilytaitoja plektrakädeltä. Siinä käytetään neljää sormea näppäilemään soinnut tietyllä kuviolla. Tutustu kuhunkin kuvioon yksittäisen soinnun kohdalla erikseen sen sijaan että kokeilet ottaa kerralla haltuun koko intron mittaisen näppäilykuvion. Mitä useammin treenaat sitä ja pidät aina harjoittelun määrätietoisen ja pysyt keskittyneenä sitä nopeammin taidot karttuvat.

Tällä kurssilla käydään syvällisesti läpi treenaamisen jaottelua:

Opas tehokkaaseen harjoitteluun


Välitavoitteet harjoittelussa

Aseta myös treenaukselle aina tavoite. Tässä tapauksessa pääasiallinen tavoite on osata soittaa Stairway To Heaven kappaleen intro sujuvasti alusta loppuun. Tehokkaassa harjoittelussa olemme eristäneet introsta erilaisia harjoituksia, joihin keskittymällä saamme haltuun rytmiikkaa, erilaisia sointuotteita sekä sorminäppäillen erilaisia kuvioita. Kaikkien näiden haltuun saaminen on välitavoitteiden asettamista. Se on yksi välitavoite, että saamme kaikki intron soinnut soitettua yksittäisinä sointuina. Seuraava tavoite on saada kaksi ensimmäistä sointua soitettua niin, että ne vaihtuvat oikeaan aikaan kappaleen tempossa. Kolmas tavoite on saada tähän vaihtoon lisättyä siihen kuuluva näppäilykuvio. Tämän jälkeen liitetään osion perään kappaleen seuraava kohta, joka on niinikään erikseen treenattu palanen. Kun kaikki palaset ovat treenatut asetetaan paikoilleen, jonka jälkeen voidaan keskittyä koko intron hiomiseen.

Tällä kurssilla opit näppäilemään erilaisia kuvioita:

Akustisen kitaran näppäilykurssi


Aikatauluta treenaamisesi

Jokaisen elämä on kiireistä ja on monia tekemisiä ja syitä, jotka voivat tulla treenaamisen edelle. Mikäli motivaatiosi on kohdillaan ja haluat oppia soittamaan vaikkapa esimerkin kappaleen, mieti etukäteen milloin sinulla on aikaa harjoitella ja pidä siitä kiinni. Voit suunnitella harjoittelun esimerkiksi niin, että maanantaina harjoittelet rytmiikkaa, tiistaina sointuotteita, keskiviikkona näppäilyä ja torstaina taas näitä kaikkia yhdessä. Tämän jälkeen toista tämä rutiini seuraavina päivinä. On hyvä hieman hajauttaa soittoa eri kohteiden kesken muttei kuitenkaan liikaa. On tärkeää, että harjoiteltava asia pysyy lihasmuistissa eikä edellisen harjoituskerran välissä ole liikaa aikaa. Jos parin päivän välein palaat saman asian pariin pysyy se muistissa ja oppiminen jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Jos kertojen väliin jää viikko, voi olla, että osa treeniajasta menee asian uudelleenopetteluun.

Tutustu täältä Rockway tarjoamiin tehovalmennuksiin.

Ole siis systemaattinen harjoittelun kanssa niin saat tuloksia nopeasti. Tämä johtaa myös siihen, että soitto pysyy mukavana, joka lisää soittointoa ja ruokkii motivaatiota. Tehokkaasta harjoittelusta muodostuu kehä, joka ruokkii itse itseään. Kun huomaa, että tekeminen kantaa hedelmää kannustaa se jatkamaan eteenpäin. On tärkeää muistaa miksi tekee sitä mitä tekee. Omalla tekemisellä täytyy olla merkitystä, joka on hyvä pitää mielessä kuten myös sen, mitä tekemisellään saavuttaa kun jaksaa harjoitella. Siihen pystyy kuka vaan.

Hyviä treenihetkiä!
-Samuli

Ktiaravideot