Every Breath You Take – The Police

The Police on brittiläinen rockyhtye, joka oli yksi maailman suurimmista yhtyeistä 1980-luvun alussa. The Police yhdisteli vaikutteita omaperäisesti muun muassa reggaesta ja punkista ja on myynyt maailmanlaajuisesti levyjä yli 75 miljoonaa kappaletta.

Yhtyeen on perustanut rumpali Steward Copeland ja sen muut jäsenet ovat kitaristi Andy Summers ja basisti-laulaja Sting. Trion viimeisin studioalbumi on vuodelta 1983, jonka jälkeen etenkin Sting on luonut merkittävän soolouran.

The Police on kirjoittanut lukuisia unohtumattomia hittejä kuten Roxanne, Message In A Bottle ja Every Breath You Take.

Every Breath You Take

Every Breath You Take on The Policen vuonna 1983 julkaisema single. Kappaleen julkaisun jälkeen se nousi useaksi viikoksi Amerikan Billboard singlelistojen kärkeen ja nousi ykköseksi myös Englannin listoilla. Sting voitti Grammy-palkinnon kappaleen ansiosta vuonna 1983 parhaasta laulusta ja seuraavana vuonna koko yhtye voitti Grammyn parhaana esityksenä.

Every Breath You Takessa on hyvin tunnistettava kitarakuvio. Se on soitettu cleanilla sähkökitarasoundilla mutta se on mahdollista soittaa myös akustisella kitaralla. Kappaleen intron sointukierto on hyvin perinteinen ja kyseistä sointukiertoa on käytetty mm. 50-luvun popissakin. Intron soinnut ovat A, F#m, D E ja A.

Vaikkakin itse sointukierto on hyvin perinteinen kitaristi Andy Summers onnistui loihtimaan siitä uniikin kuuloisen. Hän laajensi kaikki soinnut ns. add2-soinnuiksi, joka toi niihin lisäväriä.

Lue tästä kirjoituksesta lisää sointujen värittämisestä.

Kappaleen sävellaji on A-duuri ja add2 lisäys sointuun tarkoittaa sitä, että sointuun lisätään soinnun toinen sävel käyttäen sävellajin säveliä. A-duuri sävellajin sävelet ovat a, b, c#, d, e, f# ja g#. A soinnun toinen sävel on b, F#m:n toinen sävel on g#, D:n toinen sävel on e ja E soinnun toinen sävel on f#. Nyt sointu kierto on siis Aadd2, F#madd2, Dadd2 ja Eadd2.

Tutustu tällä Rockwayn kurssilla sointujen maailmaan.

Sointunäppäily

Toinen merkittävä tekijä Every Breath You Taken intron tunnistettavuudessa on sen soittotyyli. Kappale on soitettu plektralla näppäillen ja jokainen sointu näppäillään yksi sävel kerrallaan arpeggiotyyliin. Näppäilyyn käytetään tietynlaista kuviota, jota sovelletaan jokaiseen sointuun. Tämän lisäksi soitossa käytetään demppausta eli kevyttä kielten sammutusta. Demppaus lyhentää sävelen sointia ja tuo tummuutta sen sävyyn.

Andy Summers

Tällä kurssilla demontroidaan demppauksen soittotekniikka.

Demppauksessa siis pidetään plektrakäden kämmensyrjää kevyesti kielten päällä aivan tallan vieressä, jolloin kieli ei pääse soimaan aivan vapaasti mutta säilyttäen silti oikean sävelkorkeuden.

Tällä kurssilla perehdytään sointunäppäilyyn.

Sointujen pikkaus

Tämän kappaleen näppäilykuvio etenee niin, että siinä soitetaan käytännössä lähes yksinomaan vain yksi sävel kieltä kohden. Tämä teettää plektrakädelle erityisen paljon työtä kun kieli vaihtuu jokaisen sävelen myötä. Tämän vuoksi onkin hyvin tärkeää tarkastella huolellisesti, miten pikkaus tehdään tässä tapauksessa.

Yleisesti ottaen tehokkain pikkaustapa on vuoropikkaus, jossa plektra tekee edestakaista liikettä vuorotellen alas- ja ylöslyöntejä.

Tällä kurssilla käydään läpi myös vuoropikkaus.

Kuitenkin joissain erityistapauksissa vuoropikkaus ei välttämättä tuota helpoimman tuntuista soittokokemusta. Nimenomaan se, että soitto tuntuu soittajasta mahdollisimman helpolta, välittyy suoraan siihen, että soitto myös kuulostaa helpolta ja miellyttävältä.

Every Breath You Taken kaltaisessa kuviossa, jossa plektra koko ajan vaihtelee kieleltä toiselle on esimerkki, jossa voidaan pikkaussuunnat valita kuvion liikkeen mukaan.

Ohessa on koko intron näppäilykuvio:

Harjoittele aluksi vain intron ensimmäinen tahti. Kun saat kuvion luonnistumaan sen kanssa on hyvä siirtyä eteenpäin. Sama pikkauskuvio pätee jokaiseen tahtiin, joten on tehokasta ottaa se haltuun yhden tahdin avulla, jolloin voit keskittyä paremmin plektrakäden työskentelyyn.

Ideana on soittaa sen suuntaisia plektraniskuja kuin mihin suuntaan kuvio on etenemässä. Kun kuvio vaihtaa suuntaa niin tässä kohdassa myös vaihtuu plektran iskun suunta.

Yllä olevassa kuvassa on esitetty kuvion pikkausjärjestys. Tutustu siihen huolellisesti ja siihen tottuminen saattaa viedä hetken aikaan. Lopputuloksena on kuitenkin kuvio, jolla tämä sointu on loogista pikata ja myöskin tällä kuviolla soittovirheiden mahdollisuus pienenee koska kielten vaihdoista tulee tällä tavoin sujuvia.

Sointuotteet

Lopuksi käydään vielä läpi intron sointuotteiden sormitukset.

Intron jokaisessa soinnussa käytetään samanlaista sormitusta soinnun pohjalla. Sointujen päälle lisätään pientä liikettä, joka paikoin soitetaan etusormella ja paikoin nimettömällä.

Soita ensimmäisessä otteessa paksuin e-kieli etusormella, a-kieli keskisormella ja d-kieli pikkurillillä. Tämä kolmen sormen ote pysyy samana jokaisessa soinnussa mutta soitettuna eri otelaudan kohdasta. G-kielen 6. nauha soitetaan myös etusormella niin, että sävelen kohdalla nosta etusormi e-kieleltä g-kielelle. Etusormi tekee siis liikettä e- ja g-kielen välillä, joka tekee myöskin soinnun soittamisesta hiukan helpompaa.

Toisessa sointuotteessa pidetään sama ote pohjalla kuin edellisessäkin otteessa, eli e-kieli soitetaan etusormella, a-kieli keskisormella ja d-kieli pikkurillillä. Tässäkin otteessa etusormella soitetaan myös g-kielen sävelen nostelemalla sormea näiden kahden kielen välillä.

Kolmannessa käytetään edelleen samaa otetta soinnun pohjalla kuin edelläkin. Tällä kertaa kun g-kielellä soitetaan 7. nauha, käytä siihen nimetöntä. Tässä g-kielellä soitetaan siis 9. nauha pikkurillillä ja 7. nauha nimettömällä.

Viimeisessä sointuotteessa käytetään täysin samaa sormitusta kuin edellisessäkin otteessa. G-kielen 11. nauha soitetaan siis pikkurillillä ja 9. nauha nimettömällä.

Nämä sointuotteet saattavat tuntua pidemmän päälle raskailta soittaa, joten kun alat tuntemaan kädessä rasitusta niin anna sille pieni tauko. Voit hiukan ravistella kättä ja yrittää soittaa jokainen sointuote mahdollisimman kevyesti.

Toisinaan tämän kaltaiset plektrakuvion uudelleen järjestelyt auttamaan tuomaan soittoon sujuvuutta ja helppoudentuntua. Käytä aikaa kuvion sisäistämiseen ja voit soveltaa samaa logiikkaa myös muihinkin vastaavan kaltaisiin kuvioihin.

-Samuli