Tässä blogissa esittelen kuukauden soolon heinäkuulle.
Teemana on kromatiikan käyttö pop/rock-ympäristössä. Kromatiikka tarkoittaa vierekkäisten sävelten käyttöä, jotka ovat puolisävelaskeleen päässä toisistaan. Kromaattinen asteikko siis sisältää kaikki länsimaisen musiikin käyttämät sävelet.
Asteikko ei itsessään ole järin melodisen kuuloinen mutta sillä voi saada perinteisempään diatoniseen (asteikkomaiseen) soittoon mielenkiintoista lisäväriä. Esimerkiksi jazz-musiikissa kromaatiikkaa käytätetään hyvin paljon ja rock-maailmassa sitä voi kuulla runsaasti mm. Steve Morsen sekä John Petruccin soitossa.
Kromatiikan käyttö tulee olla harkittua ja perusteltua sillä se vie soiton hyvin herkästi pois ns. helposti lähestyttävän kuulokuvan luota. Jazzissa kromaattisia säveliä käytetään paljon johtosävelinä sekä passing tone-sävelinä, jossa kaksi diatonista säveltä sidotaan toisiinsa kromaattisen sävelen avulla.
Tämän kertaisessa soolossa on tarkoitus käyttää kromatiikkaa niin, että soolossa kuitenkin pysyy luonnollisen molliasteikon sävy, johon on lisätty muutamia asteikon ulkopuolisia säveliä harkittuihin paikkoihin.
Pyri käyttämään soitossasi dynamiikkaa ja voit lisätä siihen omia soittoteknisiä lisiä kuten bendejä, liukuja ja legatoa.
Soolo etenee tutun sointukierron päälle, joka on Am, F, C ja G. Soolon melodia nojaa vahvasti näihin sointuihin ja käytössä ovat pääsääntöisesti 8-osanuotit.
Soolon ensimmäisen osio etenee Am-soinnun päällä. Ensimmäinen tahti käyttää kromaattisena johtosävelenä g#-säveltä, joka johtaa perussäveleen eli a:han. Tahdin lopussa melodia etenee d#-sävelen kautta e:hen ja toisessa tahdissa soitetaan nopea korusävel bb, joka liu’utetaan b:hen.
Toinen osio soitetaan F-soinnun päälle. Ensimmäisessä tahdissa liikutaan diatonisesti c:stä f:ään, jossa d:n ja e:n väliin lisätään d#. Toinen tahti on mm. Steve Morsen paljon käyttämä kromaattinen kuvio, jossa soitetaan nouseva ja laskeva kuvio e:n sekä g:n välillä. Tässä f:n ja g:n väliin lisätään f# kumpaankin suuntaan mentäessä.
Kolmas tahtii etenee C-duurin päällä. Ensimmäinen likki alkaa ohuimman e-kielen 12. nauhalta ja käsittää viisi säveltä. Tämä on mm. jazz-virtuoosi Mike Sternin tyylinen tapa käyttää kromatiikkaa. Likissä ei edetä suoraan yhdestä sävelestä toiseen kahden toisistaan etäällä olevan sävelen välissä soitetaan nousevaa sekä laskevaa kuviota.
Toisen tahdin lopussa soitetaan yksi kromaattinen sävel b ja a sävelten väliin.
Soolon viimeisessä osassa sävelvalinnat pohjautuvat alla olevaan G-sointuun. Ensimmmäisessä tahdissa soitetaan G-duuri arpeggio ja ohuimmalla e-kielellä lisätään c ja d sävelten väliin c#.
Viimeisessä tahdissa lisätään yksi kromaattinen välisävel g ja f sävelten väliin.
Näillä pienillä sävellajin ulkopuolisilla sävelillä saadaan sooloon uusia sävyjä, joita ei muuten voi saavuttaa. Omassa soitossani pyrin siihen, ettei kromatiikka olisi liian ilmeisestä. Pyrin ikäänkuin piilottamaan lisäsävelet diatonisten sävelten väliin tahdin heikoille osille, joissa niillä on enemmänkin rytminen kuin melodinen lisä.
Kromatiikkaa voi käyttää soolossa tehokeinona, jolloin sen voi ottaa käyttöön tuomaan tiettyihin paikkoihin lisäsävyä. Sen sijaan jos sitä käyttää koko ajan se myös menettää osan viehätyksestään. Perehdy perinteiseen kromaattiseen asteikoon sekä voit myös lisätä yhden tai kaksi kromaattista säveltä vaikkapa entuudestaan tuttuun Am-asteikoon.
-Samuli
