KIALO: Matkalla tähdeksi, osa 2

Muistatko vielä #Hitti2018-biisikilpailun? Vuoden 2018 aikana käytyyn kilpailuun osallistui lähes 200 musiikintekijää, joista voittajaksi selviytyi Kialo-nimellä musiikkia tekevä Nelli Saarikoski. Nelli sai palkinnoksi Rockwayn 12kk lahjakortin, F-Musiikin kotistudiopaketin ja “Jos kuolen nyt” -voittajakappaleen tuotannon, äänityksen, miksauksen, masteroinnin ja julkaisun.

 

Kappaleen tuottajana toimi mm. Pariisin Kevät -yhtyeestä tuttu Arto Tuunela, äänityspaikkana legendaarinen Finnvox, miksaajana mm. Zen Cafèa ja Maija Vilkkumaata miksannut Ilkka Herkman ja masteroijana tuhansia hittejä masteroinut Svante Forsbäck. Kappale julkaistaan elokuussa 2019 Hannu Sormusen ja Lasso Entertainmentin toimesta. Nelli kirjoittaa matkastaan blogia Rockwaylle. Julkaisemme jokaisen blogipostauksen yhteydessä myös videomateriaalia tuotannon kulisseista. HUOM! #HITTI2020 starttaa elokuussa!

Lue blogisarjan aiemmat osat:

OSA 1

(Kuva. Teksti jatkuu kuvan jälkeen)

KIALO

#Hitti2018-kilpailuun osallistuminen

Löysin vinkin Hitti 2018 -kilpailun olemassaolosta Virpi Eroman Instagramista. Seuraan Virpiä ja satuin katsomaan hänen stoorinsa, jossa hän kertoi olevansa yksi kyseisen kilpailun tuomareista. Kiinnostuin ja menin Rockwayn nettisivulle tsekkaamaan, mistä on kyse. Huomasin että kilpailu päättyy 15.10.2019, eli vain muutaman päivän päästä!

Olin lähtenyt yksin Yyteriin mökille kirjoittelemaan uusia biisejä, viimeistelemään vanhoja ja fiilistelemään syyslomaa. Yksi tehtävistäni oli työstää Jos kuolen nyt loppuun. Siihen kuului tekstin viimeistely, tuotannon loppuun saattaminen Logicilla sekä kaikkien laulujen äänittäminen. Sain kaiken sen valmiiksi parin pitkän päivän aikana ja pohdin kilpailun viimeisenä osallistumispäivänä, laittaisinko biisini kilpailuun. Luin säännöistä että kilpailu oli alkanut huhtikuussa ja biisien tuli kerätä tykkäyksiä kilpailusivulla. Jokaisesta osakilpailusta valittaisiin eniten tykkäyksiä saanut kappale finaaliin, minkä lisäksi jokainen tuomari saisi valita myös lempparinsa jatkoon. Virpi Eroman lisäksi tuomaristossa istuivat Provinssi-festivaalin toimitusjohtajana ja seinäjokisen Rytmikorjaamo-klubin promoottorina toimiva Marko Kivelä ja Lasso Entertainmentin Hannu Sormunen, joka oli aiemmin toiminut mm. muuan Robinin managerina ja Universal Musicin A&R:nä. 

Olin sen verran tyytyväinen tuotokseeni, että päätin osallistua sillä kilpailuun vielä viimeisenä osallistumispäivänä. Mitä hävittävää minulla olisi ollut? Olin todella tyytyväinen itseeni siitä, että sain pitkäaikaisen biisin vihdoin valmiiksi ja voisin siirtyä biiseissä eteenpäin. Toisin kävi!

Kilpailun voitto

Ystäväni Niklas Lindholm, joka työskentelee Rockwaylla, ilmoitti minulle seuraavalla viikolla, että kappaleeni oli voittanut kilpailun! Tuomareiden valinnalla! Olin sanaton. MUN BIISI! MUN TEKELE! Mun vauva. Olin synnyttänyt kappaletta siitä asti, kun sen Berliinissä aloitin kesäkuussa 2017 aina siihen asti, kun sen Yyterissä viimeistelin lokakuussa 2018. Erityisen fiiliksissä olin siitä, että koodaustaitoni riittivät siihen, että oma Logic- tuotantoni vei kappaleen voittoon. Soitin lähimmät ystäväni, perheen sekä poikaystäväni läpi ja kerroin heille, että nyt muuten lähtee!

Minut pyydettiin Vantaan Äffälle (F-musiikki-myymälään) vastaanottamaan palkinto ja pieneen haastatteluun. Törmäsin paikan päällä ystävääni, joka oli tullut hakemaan  rumpukamoja keikoille. Hän jäi odottamaan kameran kanssa, että minut kutsuttaisiin lavalle. Kun voittaja julkistettiin, Jos kuolen nyt alkoi soida ja minut pyydettiin lavalle. Sain ison plakaatin, missä luki ”Kialo” ja voittamani palkinnon sisältö. Menin lavalle pokkaamaan palkinnon yhdessä Hannu Sormusen kanssa, joka edusti kappaleen julkaisijaa Lasso Entertainmentiä. Tapasin Hannun ensimmäistä kertaa juuri ennen lavalle menoa ja totesimme, että meillä on paljon yhteisiä tuttuja. Kun palkinto oli jaettu, jatkoimme Hannun kanssa juttelua vielä pitkään. Hän pyysi minua lähettämään muita biisejäni kuultavaksi ja kertoi olevansa kiinnostunut. Lähetin heti illalla kolme biisiä Hannulle ja hän oli kuulemma vaikuttunut. Sovimme treffaavamme jossain vaiheessa kisabiisin tiimoilta ja juttelevamme muistakin biiseistä samalla lisää.

Seuraavalla viikolla palkinnon pokkaamisesta Ari Latvala Rockwaylta soitti minulle ja kyseli mitä toivoisin studiopaketin sisältävän. Kerroin, että olin uutta midikiipparia vailla ja myös uudet kaiuttimet olisivat tarpeen. Näin ollen sain parin viikon päästä käydä hakemassa Äffältä uudet studio-kaiuttimet, M-Audion midikiipparin ja näiden lisäksi vuodeksi käyttöaikaa Rockwayn palveluun. Ja tämähän olisi vasta alkua. En malttanut odottaa, mitä kappaleelleni tapahtuisi! Tuotanto, miksaus, masterointi ja julkaisu! Joulu tuli niin sanotusti ajoissa.

xoxo, gossip curl

Seuraa Kialon matkaa kohti kappaleen julkaisua viikoittaisen blogitekstien ja videoiden muodossa. Kappaleen julkaisun yhteydessä käynnistyy myös #Hitti2020-biisikisa!