Robert Moogin ensimmäinen syntetisaattori ilmestyi vuonna 1964 ja se mullisti – pienellä viiveellä – musiikin maailman. Samalla se loi myös pohjan synien ensimmäiselle aikakaudelle, joka kesti vuoteen 1981.
Aikakausi oli analogisyntikoiden ja subtraktiivisen synteesin kulta-aika. Vaikka kehityksen myötä soittimet saivat lisää ominaisuuksia, ja vaikka ne kehittyivät monofonisesta (yksi soiva ääni kerrallaan) polyfoniseen – mikä mahdollisti myös sointujen soittamisen – niiden soundien tuottamisen periaate pysyi koko sen ajan läpi samana.
Analogisessa synassa toimi äänilähteenä yksi, tai useampi, analoginen oskillaattori (VCO = voltage-controlled oscillator). VCOn raakaääni on suhteellisen terävä, ja sitä muokataan verhokäyrällä (ADSR), jänniteohjatulla vahvistimella (VCA = voltage-controlled amplifier) ja jänniteohjatulla filtterillä (VCF). Lähes kaikissa analogisynissa signaalisuodattimessa löytyy vielä resonance-niminen ominaisuus, joka aiheuttaa filtterissä resonointia reunataajuuden lähellä. Käsite “subtraktiivinen synteesi” viittaa siihen, että syntikan valmis soundi syntyy poistamalla (engl. subtract) ei-toivottuja taajuusalueita raakasignaalista juuri VCF-filtterillä.
Digitaalisoundin alkuaikoja
Kehitys kuitenkin etenee ja vuonna 1980 kaikki perustuvat teknologiat digitaalisille synteettisaattoreille olivat olemassa, jonkun piti “vain” jalostaa niistä soitin.
Vuonna 1983 ilmestynyt Yamaha DX7 on maailman eniten myynyt syna (yli 200.000 kpl). DX-seiskan synamoottori ja käyttöliittymä olivat täysin digitaalisesti toimivia. Soittimen soundi syntyi FM-modulaatiolla. Jo 60-luvun lopussa kalifornialainen tutkija John Chowning keksi, että radiolähetystekniikasta tuttua taajuusmodulaatiota voi käyttää monimutkaisten soundien tuottamiseen. Alkuperäisissä FM-moottoreissa – ja myös Yamaha DX7:ssa – käytettiin pelkästään kahta siniaaltoa, joista yksi on soundin kantoaalto, joka määrää soundin rekisteriä, ja toinen on modulaattori, joka muokkaa tylsähköstä siniaallosta jopa teräviä ja metallisia soundeja. DX7:n käyttöliittymä ei ollut maailman intuitiivisin, mutta helposti vaihdettavien RAM- ja ROM-muistipalikoiden ansiosta uusia “hittisoundeja” oli helppo ostaa eri soundifirmoilta.
Yamaha DX-seiskan sensaatiomainen suosio jätti kuitenkin yhden toisen, myös erittäin mielenkiintoisen synteesiteknologian varjoonsa.
Saksalainen muusikko ja keksijä Wolfgang Palm oli perustanut vuonna 1975 PPG-nimisen (Palm Products GmbH) yrityksen, jossa hän valmisti omia hardware sekvenssereitä ja synamoduuleja. Analogiteknologian lisäksi Palm oli hyvin kiinnostunut alkukengissään olevan samplauksen tuomista mahdollisuuksista.
Palm sai ratkaisevan idean: Miksi pitää tyytyä analogisen VCOn tuottamaan, suhteellisen pitkäveteisen aaltomuotoon synan raakamateriaalina, jos voisi vaihtoehdoksi samplata jo valmiiksi eloisia aaltomuotoja ja käyttää niitä syntikan soundin alkulähteenä?
Tästä ajatuksesta syntyi uusi synteesimenetelmä, joka sai nimekseen Wavetable Synthesis (aaltotaulukkosynteesi). Muistikortit ja prosessorit olivat 70-luvun loppumetreillä vielä erittäin kalliita ja ominaisuuksiltaan rajattuja, minkä vuoksi samplet olivat hyvin lyhyitä – jokaisesta aaltomuodosta tallennettiin ainoastaan yhden aallon läpimeno. Aaltomuisti oli järjestetty taulukoksi, jossa jokaisella aaltomuodolla oli oma numeronsa. Wavetable-synassa äänilähteenä toimivat siis todella lyhyet samplet, jotka on loopattu. Soundi ohjelmoidaan valitsemalla yksi (tai useampi) raakasample, jota voi moduloida monilla eri tavoilla. Mallista riippuen voi usein myös moduloida kahta aaltomuotoa keskenään, esimerkiksi FM-synteesillä tai feidaamalla yhdestä aaltomuodosta toiseen (ja myös takaisin).
PPG:n tärkein tuote oli vuonna 1981 esitelty PPG Wave 2 -perhe. Wave 2 oli hybridisyna, jossa wavetable-äänilähde ja muistiin liittyvät ominaisuudet olivat digitaalisia, mutta koneen verhokäyrägeneraattorit ja filtterit analogisia. Wave 2:n äänimaailma oli lähes täysin uusi, sillä se mahdollisti sellaisten metallisten, kellomaisten ja kielisoitintyylisten soundien teon, joka oli mahdotonta ohjelmoida analogisilla synilla.
PPG Wavestä ei tullut missään nimessä floppia – käyttäjäkuntaan kuuluivat sellaiset nimet kuin Trevor Horn, Anne Dudley (Art of Noise), Jean-Michel Jarre, Thomas Dolby, Ultravox, Kitaro tai Stevie Wonder – mutta piensarjana Saksassa valmistettu soitin oli hyvin kallis, minkä takia mallia nähtiin vain erittäin harvoin muualla kuin pro-luokan käyttäjän kanssa.
Yamaha DX7 oli PPG Waveen nähden todella edullinen ja sen äänimaailma oli samankaltainen, minkä ansiosta Yamahan soittimesta tuli myyntimenestys.
Wolfgang Palmin firma on jatkanut uudella nimellä – Waldorf Music – ja firman mallistosta löytyy edelleen myös wavetable-soittimia ja -hybridejä (esim. Waldorf Blofeld).
Modal Electronics Argon8 – taulukkosynteesiä 2020-luvulle
Modal Electronics on brittiläinen yritys kiinalaisella tuotannolla, joka on brändinä – ainakin tähän mennessä – Suomessa vielä suhteellisen tuntematon, vaikka heidän mallistosta löytyy erittäin mielenkiintoisia tuotteita (mm. helposti koottava synan rakennussarja nimeltään Modal CRAFTsynth 1.0).
Modalin Argon8 on hyvin kompakti pro-luokan wavetable-syntettisaattori hyvin käyttäjäystävällisellä hinnalla (katuhinta noin 620 €; maahantuoja: Studiotec/Soundtools).
Argon8:n alhainen hinta näkyy ainoastaan soittimen polyfoniassa, joka on rajoitettu kahdeksaan ääneen. Muiden ominaisuuksien suhteen Argon8 tarjoaa runsaasti enemmän kuin esi-isänsä 1980-luvulta.
Jo mekaanisesta näkökulmasta katsottuna on selvää, että tässä on edetty laatu edellä:
Laiteen kotelo on muotoiltu alumiinista ja kaikki painonapit ja säätimet tuntuvat erittäin laadukkailta. Argon8:n kolmen oktaavin koskettimisto on häpeilemättömästi ei-painotettu synakoskettimisto, mutta skaalan laadukkaasta päästä. Fatarin TP9/S koskettimisto tuntuu erinomaiselta ja se välittää dynamiikan (velocity) ohella myös aftertouch-arvoja synalle.
Vääntöä riittää
Synteesin raaka-aineina toimivat Modalissa peräti 120 eri taulukkoa, jotka on järjestetty 24 pankkiin, joissa jokaisessa on viisi taulukkoa. Argon8:n kahden oskillaattorin aaltoja pystyy muokkaamaan ja moduloimaan valtavalla määrällä eri toiminnoilla. Perus-LFO-osaston – jossa löytyy kaksi LFO:ta – lisäksi aaltoja voi morfata, moduloida keskenään eri tavoilla, soittaa takaperin tai edestakaisin, muuttaa niiden resoluutiota jne. Myös pulssinleveysmodulaatio (PWM), FM-modulaatio ja kehämodulointia on tarjolla.
Efektiosastolta löytyy kolme multiefektiä (FX1-FX3), sekä vielä säröosasto erikseen.
Modalin Argon8 tarjoaa omat verhokäyrät (ADSR + Depth; myös negatiivinen!) filtterille, vahvistimelle, sekä modulaatio-osastolle.
Soittimesta löytyy peräti kaksi sisäistä sekvensseriä, sekä runsaasti varusteltu arpeggiaattori. Polyfoniseen real-time sekvensseriin pystyy äänittämään 512 nuottia, sekä neljä “raitaa” parametrimuutoksia, kun taas step-sekvensseriin mahtuu 64 askelta (maks. kahdeksan nuottia per askel). Argon8:n arpeggiaattori on ohjelmoitava ja se tunnistaa myös taukoja. Maksimissaan arpeggiaattoriin mahtuu 2.048 (!) askelta, ennen kun koko ketju alkaa alusta.
Modal Argon8 -syntetisaattorin muistissa on tilaa 500 soundille, 300 niistä on ohjelmoitu valmiiksi tehtaalla (niitäkin pystyy pyyhkimään tai editoimaan), sekä 100 sekvensseri-presettiä ja saman verran valmiita efektipresettejä. Lisäksi soittimesta löytyy kahdeksan Quick Recall -paikkaa käyttäjän omille lempipatcheille.
Pyörien sijaan Argon8:lla on ohjaussauva:
Vasen-oikea-janalla sauva toimii pitchbend ohjaimella, ylös painaminen säätää modulaatiota, ja alapäin vetäminen voi vaikuttaa esimerkiksi morfaustoimintoon tai drift-efektiin. Sauvan asennon pystyy tallentamaan helposti, jolloin ohjaussauvaa “lukitaan” elektronisesti ikään kuin paikoilleen.
Digitaalinen moottori, analoginen käytettävyys
Ensimmäisen – ja toisenkin – sukupolven digisyntikat olivat lähes poikkeuksetta hankalia käyttää, jos halusi ohjelmoida omia soundeja.
Modal Argon8:ssa taas käyttöliittymä on hyvin analogimainen. Esimerkiksi monille erittäin tärkeä filtteri ei ole piilotettu jonnekin menu-järjestelmään, vaan se löytyy helposti suurena namikana soittimen keskellä. Miltei kaikkeen pääsee käsiksi, joko suoraan napin ja/tai säätimen kautta tai sitten Shift-napilla. Näin soittaja pystyy hyödyntämään Argon8-synan kaikki tuomat mahdollisuudet, ilman että käyttöohjeen lukemiseen menee kohtuuttomasti aikaa.
Soundillisesti Argon8 menee laidasta laitaan – tehdassoundeista löytyy sekä hyvin luonnollisia rumpu-, torvi-, urku- ja sähköpianosoundeja että runsaasti synasoundeja lämpimästä atonaalisiin efektisoundeihin. Soundien ja FX-osaston laatu riittää vaativaankin työskentelyyn.
Voin vain suositella tutustumista Modal Electronicsin Argon8-synaan, jos etsii kompaktia, mutta samalla hyvin laadukasta soitinta.
Lue myös:
Minisynat – Hittituotteet katsauksessa
Minisynat – Hittituotteet katsauksessa, osa 2
Kirjoittaja: Martin Berka
