Vasenkätisyys ja kitaransoitto

Moni asia maailmassa on suunniteltu oikeakätisille ja tämä pätee myös kitaramaailmaan. Toki enemmistö on oikeakätisiä ja valtaosa kitaroista onkin rakennettu oikeakätisille, joihin vasenkätisten on täytynyt vain sopeutua.

Tällä viikolla tulee kuluneeksi 50 vuotta maailmankuulun Jimi Hendrixin kuolemasta ja hän on kenties tunnetuin vasenkätinen kitaristi. Jimi joutui nimenomaan sopetutumaan oikeakätisten kitaroiden tarjontaan mutta ratkaisi asian nokkelasti. Hän käänsi kitaran ylösalaisin, jolloin se istuu paremmin vasenkätiseen soittoon. Suosittelen tutustumaan Jimin live-videoihin!

Jimi Hendrixin jalanjäljissä

Kitarassa on aina paksuin kieli vertikaalisesti ylimpänä ja oikeakätiset soittavat ja pitävät otelautaa vasemmalla kädellä ja soittavat kieliä plektralla oikealla kädellä. Vasenkätisessä soitossa tilanne on vastakkainen mutta silti kielet asennetaan kitaraan niin, että myös tässä tapauksessa paksuin kieli on ylimpänä. Kun Hendrix käänsi kitaran toisinpäin päätyivät sen myötä kitaran säätimet sekä mikrofonikytkin ikäänkuin kitaran yläreunaan, josta niiden käyttäminen on haastavampaa. Tämä oli asia joka hänen oli hyväksyttävä mutta onneksi asiaan on tullut muutosta vuosien myötä.

Nykyään on saatavissa vasenkätisille suunnattuja kitaroita, jossa äänensäätöpotikat sekä muut ominaisuudet ovat otettu huomioon niin, että soitinta on yhtä helppo soittaa kuin oikeakätisten omia kitaroitaan. Soitinliikkeistä löytyy vasenkätisiä kitaroita moneen lähtöön ja lähes jokainen kitaramerkki valmistaa niitä. Toki joissain tapauksissa niitä ei löydy yhtä helposti kuin oikeakätisiä kitaroita mutta viimeistään tilaamalla niitä saa helposti hankittua.

Vasenkätisten oppimateriaali kitaralle

Vasenkätisille kitaristeille ei paljoakaan ole erikseen suunnattua oppimateriaalia, sillä kätisyys ei vaikuta mitenkään esimerkiksi nuottikirjoitukseen. Kitaraa soitetaan täysin samalla tavalla kätisyydestä riippumatta ja itse olen oikeakätisenä opettanut montakin vasenkätistä oppilasta ilman ongelmia. Soittoteknisesti kitaraa soitetaan aina samalla tavalla ja oppia voi ottaa ongelmitta niin nuoteista kuin opetusvideoistakin. Oikeakätisen soitto saattaa ainoastaan näyttää vasenkätiselle hieman oudolle mutta silti informaatio välittyy siitä esteettä. Myös Rockwayn kaikki 10 000 opetusvideoita suomeksi on oikeakätisten kitaristien kanssa kuvattuja. Tutustu niihin rohkeasti, vaikka olisitkin vasenkätinen!

Kitaransoitossa siis “parempi käsi” on otelaudalla ja toisella kädellä näppäillään kieliä. Nuotteja tai tabeja ei ole kirjoitettu varsinaisesti kummalekaan kätisyydelle ja mikäli mahdollista, voi opetusvideoita “flipata” omankätiseksi. Monessa älypuhelin-aplikaatiossa on ominaisuuksia, joissa kuvan voi flipata toisinpäin, jolloin se etenkin tässä yhteydessä voi olla oiva apu kuvan kautta opiskeluun.

Kuuluisia vasenkätisiä kitaristeja

Edellämainttu Jimi Hendrix on luultavasti kuuluisin vasenkätinen kitaristi. Hendrix käytti oikeaa kättä kirjoittamiseen, mutta soitti vasemmalla. Opetellessaan soittamaan legenda soitti isältään salaa vasemmalla ja isän nähden oikealla kädellä, sillä hänen isänsä mielestä vasenkätisyys oli merkki paholaisesta.

Hendrix (1942-1970) oli amerikkalainen kitaristi, laulaja sekä lauluntekijä, joka mullisti sähkökitaran soiton. Hänen ammattimainen uransa kesti vain noin neljä vuotta mutta sinä aikana hän jätti lähtemättömän jäljen musiikin historiaan.

Hän syntyi Seattlessa, Washingtonissa ja aloitti kitaransoiton 15-vuoden iässä. Hän soitti armeijasta päästyään muutamassa eri kokoonpanossa sekä mm. Little Richardin yhtyeessä. Vuonna 1966 hän muutti Englantiin ja muutamassa kuukaudessa hänen onnistui tehdä kolme Englannin Top-10:n yltänyttä hittiä kuten Hey Joen ja Purple Hazen.

Jimi oli aikansa kallein esiintyjä ja soitti mm. legendaarisella Woodstock-festivaalilla ja julkaisi neljä albumia ennen traagista kuolemaansa 27-vuoden iässä.

Niinikään Duane Allman, jonka Rolling Stone rankkasi vuonna 2003 maailman toiseksi parhaaksi kitaristiksi, heti Jimi Hendrixin jälkeen, oli vasenkätinen.

Aloitellessaan uraansa grunge-legenda Kurt Cobainilla ei ollut varaa kuin oikeakätisten kitaroihin, joiden kielten järjestyksen hän käänsi. Menestyksen myötä hän sai vasenkätisten Fender Jaguarit ja Mustangit käsiinsä. Hän siis toimi samoin Hendrix soittaen oikeakätisten kitaraa vasenkätisesti.

Black Sabbath kitaristi Tony Iommi on myös erittäin tunnettu ja arvostettu vasenkätinen kitaristi.

Tällä kurssilla voit tutustua tarkemmin Hendrixin soittotyyliin ja käydään läpi hänen soittokamojaan lisää. Myös tunnetuimmat kappaleet ja soundit käydään perusteellisesti läpi:

In the Style of Jimi Hendrix

Lunasta ilmainen kokeilu

-Samuli