Sointuihin lisäsävyjä bendeillä

Tässä kirjoiteuksessa esittelen erityisen kitaran soittotekniikan, jolla saadaan mielenkiintoisen kuuloisia liikkuvia säveliä sointujen sisään. Tätä tekniikkaa on pitkään käytetty countrymusiikissa ja sillä hieman jäljitellään lap steel-kitaralle tunnusomaista saundia.

Venytykset haltuun -kurssi

Hiljattain ikoninen Steve Vai julkaisi 60-vuotispäivänsä kunniaksi kappaleen, jossa hän hyödyntää tätä tekniikkaa ja soveltaa sitä hyvinkin kekseliäällä tavalla. Voit katsoa kappaleen Candle Power oheisesta linkistä.

Tässä tekniikassa muodostetaan esimerkiksi kolmisointu, jossa soitetaan normaalin duuri- tai mollosoinnun kolme säveltä. Osa sävelistä pidetään pohjaanpainettuina samalla kun yhtä venytetää toiseen säveleen. Suurin haaste tässä on pitää pohjaanpainetut sävelet paikallaan, niin ettei venytys vaikuta niiden vireeseen.

Ensimmäinen Harjoitus

Ylläolevasta esimerkistä voit tutustua tähän tekniikkaan. Paina nimettömällä a-kielen 10. nauha ja pikkurillillä d-kielen 10. nauha. Soita etusormella g-kielen 8. nauha, johon tehdään puolisävelbend. Tee bend alaspäin lattiaa kohti, jotta saat pidettyä kaksi muuta säveltä paikallaan. Lopputuloksena on C-duurisointu ja keskity ennenkaikkea venytetyn sävelen vireeseen. Voit testata venytetyn sävelen vireistä kohdesäveltä soittamalla g-kielen 9. nauha. Se on sävel, johon bendauksella tähdätään.

Etydi, eli melodinen harjoitus

Rakensin tämän tekniikan ympärille lyhyen etydin, jonka avulla on mielenkiintoisempaa harjoitella tätä soittotapaa.

Kyseessä on countryhengessä sävelletty harjoitus ja parhaan saundin saat soittamalla tämän puhtaalla kitarasaundilla. Voit kuitenkin hyödyntää tätä tekniikkaa mihin tahansa musiikintyyliin ja pyri soveltamaan sitä omaan soittoosi istuvaksi.

Etydin ensimmäisessä tahdissa soitetaan jo aiemmassa harjoituksessa esitelty C-duurilikki. Tämän jälkeen soitamme G7-sointukäännöksen toisessa tahdissa, jota seuraa Am-bend. Soita siinä nimettömällä a-kielen 7. nauha ja pikkurillillä d-kielen 7. nauha. Soita etusormella g-kielen 4. nauha, jota bendataan puolisävelaskeleen verran.

Kolmannessa tahdissa soitetaan G-duuribendi, jossa käytetään samaa sormitusta ja tekniikkaa kuin ensimmäisessäkin tahdissa.

Neljännessä tahdissa toistetaan edelleen samaa likkiä mutta tällä kertaa otelaudan ensimmäisestä asemasta, jolloin soinnuksi muodostuu F-duuri. Tekniikka ja sormitus ovat samat kuin edellisessäkin tahdissa.

Toiseksi viimeisessä tahdissa soitetaan melodialinja, joka hyödyntää samaista tekniikkaa mutta tällä kertaa niin, että bendattava sävel on sävelpinon alimmainen sävel. Bendaa kokosävelaskeleen verran g-kielen 2. nauhaa ja jätä sävel soimaan. Soita tämän kanssa samanaikaisesti puolibarreotteella kahden ohuimman kielen 1. nauhat ja näppäile sävelet tabin osoittamassa jäjestyksessä.

Loppuun soitetaan kokosävelbend b-kielen 3. nauhalta nimettömällä. Jätä bendi ylös samalla kun soitat pikkurillillä e-kielen 3. nauhan. Soita tämän jälkeen vielä bendattu sävel ja palauta se release-bendinä.

Loppuun soitetaan vielä tahdin mittainen c-sävel, joka viimeistelee harjoituksen. Tutustu myös hiljattain kirjoittamaani blogiin kielenvenytystekniikasta:

Harjoittele etydiä hitaasti omalla vauhdillasi ja tällä haastavalla tekniikalla saat erittäin mielenkiintoisia sävyjä soittoosi, joita voi hyödyntää niin säestyksessä kuin melodiasoitossakin.

-Samuli

Lunasta ilmainen kokeilu