Imrovisoinnin alkeet, osa 1.
Imrovisoinnin alkeet, osa 2.
Tässä kolmannessa ja viimeisessä improvisointia käsittelevässä blogissa tutustumme sointujen lisäsäveliin ja niiden hyödyntämiseen improvisoinnissa. Aiemmissa kirjoituksissani olemme käsitelleet sitä, miten soinnut muodostetaan ja mistä niiden sävelet löytyvät kitaran otelaudalta. Improvisoinnissa sointusävelet ovat ns. vahvoja säveliä, jotka tuovat kunkin soinnun karaktäärisen sävyn esiin. Silti pelkkien sointusävelien käyttö soolossa saa soiton kuulostamaan kovin arpeggiomaiselta eikä niinkään melodiselta.
Melodisuutta soittoon
Melodisuudella yleisesti tarkoitetaan laulettavuutta ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun melodia on laulettavissa se on myös helpommin mieleenpainuva. Tämä mielletään musiikissa hyvänä asiana. Pelkkien sointusävelien laulaminen on hieman hankalaa sillä kyseiset sävelet eivät ole vierekkäisiä säveliä vaan vähintään terssin mittaisen välimatkan päässä toisistaan (terssi= kahden sävelen välissä on yksi soimaton sävel. Esim. C ja E, joiden väliin jää D). Tällaiset sävelhypyt ovat hankalampia laulaa kuin vierekkäiset sävelet ja se tekee melodiasta myös hieman vaikeamman kuulijalle ottaa vastaan.
Tässä mahtava improvisointikurssi, jolla opit asteikot helposti:
Melodian rakentaminen
Sointusävelet voidaan sitoa toisiinsa käyttämällä niiden väliin jääviä asteikon säveliä ja kromaattisia säveliä. Melodia on hyvä rakentaa niin, että sointusävelet ovat kohdesäveliä, joiden annetaan soida pitkään. Sen sijaan näitä kohdesäveliä voi lähestyä nopampia aika-arvoja käyttäen asteikon säveliä pitkin tai erilaisilla patterneilla.
Vieläkin enemmän lisäväriä melodiaan saamme hyödyntämällä ns. sointujen lisäsäveliä. Normaali kolmisointu koostuu nimensä mukaisesti kolmesta eri sävelestä. C duuri soinnun tapauksessa ensimmäinen sävel on soinnun perussävel eli C. Tähän lisäämme C:stä lasketun kolmannen sävelen eli E:n sekä viidennen sävelen eli G:n. Nämä kolme säveltä muodostavat yhdessä terssipinon. Terssi on siis kahden sävelen välinen tasoero, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että kahden sävelen väliin jää yksi soimaton sävel.
Sointujen lisäsävelet
Voimme jatkaa terssipinoa lisäämällä samalla kaavalla sointuun sen seitsemännen sävelen, joka C:n tapauksessa on B. Tällöin soinnun nimeksi tulee Cmaj7 ja se on sävelmääränsä mukaisesti nelisointu. Nyt voimme myös melodiassa huomioida soinnun uusi sävel ja sen myötä saamme soittoon lisäväriä.
On mahdollista jatkaa edelleen tätä terssipinoa lisäämällä sointuun sen yhdeksäs sävel, joka C:n tapauksessa on D. Tällöin soinnun nimeksi muodostuu Cmaj9 ja käytössämme on yhä enemmän uusia sointusäveliä.
Lisäsäveliä voi myös muuntaa eli korottaa tai alentaa mutta se muuttaa soinnun saundia radikaalisti. Yleisesti ottaen lisäsävelet otetaan suoraan asteikosta mutta esim. blues musiikissa C sointuun lisätty seitsemäs sävel ei yleensä ole B vaan alennettu B eli Bb (tällöin C soinnun nimeksi muodostuu C7). Tietyissä musiikkityyleissä on oma sävynsä, joka muodostuu muunnettujen lisäsävelien ansiosta.
Lisäsävelet käyttöön
Yleisesti ottaen sointu tulee ensin, johon melodia reagoi. Etenkin improvisoidessa tämä järjestys totetutuu ja soitossa voi ottaa huomioon soinnun tarjoamat lisäsävelet. Niitä voi myös soittaa vaikkei niitä soinnussa oliskaan. Tällöin täytyy vain ottaa huomioon musiikkityylin lisäksi koko sointukierto, joka kertoo tuleeko lisäsävelen olla luonnollinen vai muunnettu.
Kirjoitin lyhyen esimerkkisoolon, joka voisi olla osa omasta improvisaatiostani. Sointukierto on tonaalinen, neljän soinnun muodostama kierto: C, F, Am ja G. Soolo hyödyntää kolmisointujen säveliä, jotka ovat usein tahdin alussa olevia pidempiä säveliä. Niiden välissä liikutaan erinäisiä patterneja käyttämällä ja eri tekniikoita hyödyntäen.
1. Soolo alkaa puolinuotin mittaisella kokosävelbendillä soinnun yhdeksännestä sävelestä terssiin. Tätä seuraa F nuotin kautta lyhyt arpeggio, joka sisältää Cmaj9 soinnun säveliä.
2. Seuraavaksi soitamme nopean edestakaisen liu’un, joka alkaa F soinnun terssistä, käy 9 sävelessä ja palaa terssiin. Tämän jälkeen soitamme lyhyen F arpeggion, johon voi soveltaa sweeptekniikkaa.
3. Kolmas tahti alkaa puolinuotin mittaisella, Am soinnun perussävelellä. Sitä seuraa sekstolipatterni, joka laskeutuu Am pentatonista asteikkoa käyttäen.
4. Sointukierron viimeinen tahti alkaa G soinnun perussävelellä, jonka jälkeen soitamme G7 arpeggion, josta puuttuu terssi.
5. Viides tahti aloittaa sointukierron alusta ja soitamme kaksi sointusäveltä, perusäänen sekä terssin. Tästä seuraa kahdeksasosanuoteilla C duuri arpeggio.
6. Seuraavassa tahdissa soitamme alkuun F soinnun perusäänen, jonka jälkeen taas sweeptekniikkaa käyttäen Fmaj7 arpeggion.
7. Am soinnun kohdalle soitamme aluksi soinnun 4. sävelen, jonka jälkeen sen kvintin(5. sävel) sekä puolisävelbendin kautta terssin, joka laskeutuu soinnun 9. säveleen.
8. Viimeisessä tahdissa hyödynnämme trioli aika-arvoja. Tahti alkaa kahden kielen välisellä patternilla, jonka joka toinen sävel on soinnun perussävel. Sen kanssa vuorotellaan soinnun kvinttia sekä 4. säveltä. Tahti viimeistellään tulemalla asteikon vierekkäisiä säveliä pitkin alaspäin.
Pyrin hyödyntämään soolossa sointusäveliä laajalti sekä vuorottelua melodisemman sekä patterneihin perustuvan soiton kanssa. Sooloanalyysien kautta pystymme ymmärtämään musiikkia paremmin ja soveltamaan tätä tietoa myös omaan soittoon.
Rockway on Suomen suurin musiikinopetuspalvelu. Itsekin olen liputtanut Rockwayn puolesta jo vuosia ja kurssejakin olen palveluun tehnyt. Tässä mahtava improvisointikurssi, jolla opit asteikot helposti:
Treeni-iloa!
-Samuli
Lisää kommentti