Imrovisoinnin alkeet, osa 1.
Imrovisoinnin alkeet, osa 3.
Fraseerauksella soittoon ilmettä
Viime kerralla aloitimme tutustumisen improvisoinnin alkeisiin kitaralla. Aiheena tämä on erittäin laaja ja kun olemme saaneet haltuun alun tekniset ja teoreettiset osa-alueet, astuu mukaan tulkinnalliset elementit. Fraseeraus tuo soittoon ilmettä ja liu’uilla, bendeillä, vibratolla sekä muilla äänen väriä muuttavilla tekniikoilla saa soittoon uniikkin saundin.
Kun musiikin teoreettiset säännöt ovat kaikille samat niin nimenomaan persoonallisella fraseerauksella voit tuoda oman äänesi esille. Kuitenkin kaikilla muusikoilla on vain 12 säveltä käytössään mutta silti niin monella on heti tunnistettava soittotyyli. Usein kyse ei ole niinkään sävelvalinnoista vaan juurikin siitä, miten ne tuo esiin.
Tässä mahtava improvisointikurssi, jolla opit asteikot helposti:
Licksoitto vs. sointusävelet
Edellisessä blogissa tarjosin viisi käytännöllistä perusasteikkoa, joilla voi lähteä tutustumaan improvisoinnin maailmaan. Niitä voi soittaa tiettyjen sointukiertojen päälle keskittymättä sen suuremmin yksittäisiin säveliin. Se on hyvin tyypillinen tapa etenkin rock musiikissa improvisoida, johon myös sekoitellaan valmiiksi opeteltuja lyhyitä melodiakulkuja, eli fraaseja tai lickejä.
Aina kuitenkaan tämä lähestymistapa ei ole paras lopputuloksen kannalta. Solistin soittoon vaikuttaa suuresti taustamusiikin luonne. Mikäli tempo on hidas ja yleissointikuva pelkistetty, korostuu yksittäisten sävelten merkitys. Musiikissa ei ikinä pidä väheksyä yhdenkään sävelen merkitystä mutta toisinaan huomio saattaa olla suuremmissa linjoissa ja toisinaan taas yhdessä pitkässä sävelessä.
Soinnun rakenne
Käyttää solisti kumpaa lähestymistapaa tahansa, on hänen silti syytä hallita kumpikin, eli lickpohjainen tai asteikkoon nojaava tai sointuihin tähtäävä tapa. Hyvä lähtökohta on se, että on tiedossa mitä säveliä taustalla oleva sointu sisältää. Tätä tietoa soveltaen käytämme näitä säveliä improvisoinnissa. Kaikki sointusävelet ovat hyvin vahvoja säveliä ja sopivat täydellisesti soitettavaksi kyseisen harmonian päälle. Muita asteikon säveliä voi käyttää polkuna, jota pitkin liikumme sointusävelestä toiseen.
Kaikki perus kolmisoinnut koostuvat nimensä mukaisesti kolmesta eri sävelestä: perussävel eli 1. sävel, siitä laskettu kolmas sävel eli terssi sekä perussävelestä laskettu viides sävel eli kvintti. Am soinnun tapauksessa nämä sävelet ovat A (perussävel), C (terssi) sekä E (kvintti). Voit luoda tällä kaavalla Am asteikon jokaisesta sävelestä kolmisoinnun.
Yllä on tab, jossa on Am asteikon jokaisesta sävelestä rakennettu kolmisointu. Alimmaisena on aina perussävel ja sointumerkinnät löytyvät nuottiviivaston yläpuolelta. Voit näistä soinnuista luoda muutaman soinnun mittaisia kiertoja, joiden päälle voit soittaa kunkin soinnun säveliä. Samat sävelet löytyvät useasta eri kohdasta otelautaa, joten voit tällä haastaa otelautatuntemuksesi ja etsiä esim. Am soinnun sävelet kaikista mahdollisista kohdista, joka kieleltä 12. nauhaan saakka, kuten seuraavassa esimerkissä on esitetty.
Aluksi on hyvä edetä sointu kerrallaan. Tutustu rauhassa sointusävelten soittoon vain yhden soinnun päälle. Kun tämä tapa alkaa tuntua tutulta voit lisätä sointukiertoon uuden soinnun, esim. F:n. Selvitä kuitenkin ensin, mitkä ovat F soinnun sävelet. Sen jälkeen etsi ne otelaudalta ja sovella käytäntöön improvisoinnin muodossa. Tästä juuri on kyse improsoinnissa; sovellamme hetken mielijohteesta ennaltaopittua tietoa uuteen muotoon.
Ohessa pieni esimerkki, miten improvisoitu melodia voisi edetä Am – F sointukierron päälle.
Melodia hyödyntää pitkien sävelet kohdalla sointusäveliä. Nopeammissa kohdissa käytetään sointusävelten lisäksi myös Am asteikon säveliä. Niitä pitkin pääsee hyvin seuraavaan kohdesäveleen eikä soitto kuulosta tällöin liian arpeggiomaiselta vaan saa luontaisemman tunnun.
Älä unohda improvisointikurssia, jolla opit asteikot helposti:
Sointujen laajentaminen
Sointujen sävelet rakentuvat ns. terssipinoittain. Terssi merkitsee kahden sävelen välistä tasoeroa, joka sen tapauksessa tarkoittaa sitä, että kahden sävelen välissä on yksi sävel. Jos tarkastellaan Am sointua, on ensimmäisen (A:n) ja siitä kolmannen sävelen (C:n) välissä yksi soimaton sävel (B). Näiden kahden sävelen välistä matkaa kutsutaan siis terssiksi. Myöskin kolmannen sävelen (C:n) ja viidennen sävelen (E:n) välissä on yksi soimaton sävel (D). Tämäkin on näin ollen terssi. Voimme laajentaa kolmisointua nelisoinnuksi lisäämällä pinoon vielä uuden terssin. Lähdemme siis viidennestä sävelestä (E:stä) ja lisäämme siihen terssin, joka on 7. sävel eli G. Kun Am sointuun lisätään G sävel, tulee soinnun nimeksi uuden sävelen mukaisesti Am7. Voimme myös hyödyntää näitä lisäsäveliä improvisoinnissa, joihon keskitymme enemmän seuraavassa blogissa.
Hyviä treenihetkiä!
-Samuli
Lisää kommentti