Silloin oli synat rautaa
Nykypäivän näkökulmasta katsottuna on ehkä vaikea uskoa, että vielä 1980-luvulla fyysinen syntetisaattori oli ainoa vaihtoehto, ja että jotkut koneet saivat jopa legendaarisen maineen.
Nykyään on tarjolla valtavasti softasyntikoita, jotka tarjoavat tietokoneen (tai jopa tabletin) käyttäjälle miltei rajattomasti hyvin kompleksejakin soundeja. Silloin oli valittava kukkaron ja oman soundimieltymyksen mukaan, millainen syna (tai synamoduuli) tulee taloon.
Älä unohda tutustua Rockwayn synakurssiin:
SYNTETISAATTORIEN SOITTOA JA TEORIAA
Japani: 1, USA: 0
80-luku oli synamaailmassa suurten murroksien aikaa:
1960- ja 70-luvuilla syntetisaattoreista suurin osa tuli USA:sta, ja ne toimivat käytännössä kaikki perinteisellä analogisella subtraktiivisella synteesillä. Subtraktiivinen synteesi perustuu siihen, että yhden (tai useamman) oskillaattorin tuottama ylisävelrikasta aaltosignaalia muokataan verhokäyrien ja filtterien avulla.
1980-luvun kynnyksellä digitaalitekniikka oli riittävästi kehittynyt, että se kelpasi äänitykseen ja signaaliprosessointiin. Alussa uusi tekniikka oli saatavilla ainoastaan hyvin kalliissa järjestelmissä – esimerkiksi Synclavierissä, Fairlight CMI:ssä tai PPG Wavessä – mutta mikrosirujen ja etenkin muistisirujen jatkuva halpeneminen mahdollisti pian digitaalisten syntikoiden ja samplereiden laajamittaisen voittokulun, sekä koneiden yhä kasvavan polyfonian.
80-luvun myydyimmät syntetisaattorit tulivat kaikki Japanista:
• Yamaha DX7 (1983-89) oli ensimmäinen suhteellisen edullinen FM-synteesiä käyttävä digisyna. DX-seiskan kellomaisen helisevä sähköpianosoundi soi silloin kaikissa hiteissä, ja se on vieläkin suosittu.
• Roland D-50 (1987-90) käytti Linear Arithmetic -nimistä synteesiä, joka yhdisti sample-pohjaista raakamateriaalia digitaalisiin aaltomuotoihin. Nämä ainekset pystyi sitten miksata yhteen, moduloimaan keskenään ja suodattamaan hyvin rikkaiksi soundeiksi. D-50:ssä oli mukana myös digitaalinen efektiosasto. Syna tuli tunnetuksi etenkin hyvin ilmavista jousi-, kuoro- ja synasoundeistaan.
• Korg M1 (1988-95) oli ensimmäinen suhteellisen edullinen täysin sample-pohjainen syna ja työasema. M1 tarjosi laajan kattauksen “luonnollisia” soittimia, sekä synasoundeja, mutta sen lisäksi myös digitaalisia efektejä, rumpukoneen ja moniraitaisen MIDI-sekvensserin. Koko paketista tuli kosketinsoittajan helposti kuljetettava kotistudio ja keikkakone.
Uusien synojen monipuolisuuden kääntöpuoli oli silloin usein näyttöjen pienuus ja käyttöliittymien kömpelyys, mikä johti 1980-luvulla siihen, että monet soittajat eivät enää uskaltaneet ohjelmoida itse omia soundeja. Tästä syntyi hyvin nopeasti uusi ammattiryhmä – soundiohjelmoija – sekä hyvin vilkas liiketoiminta erilaisilla soundipankeilla, joita myytiin omaan synaan sopivassa muodossa (C-kasetti, cartridge-muisti, muistikortti tai magneettinen levyke).
Feeniksin lailla
1980- ja 90-luvut ovat nykyään trendikkäästi “retroa”, myös musiikissa, ja viime vuosina heiluri oli vahvasti liikkumassa fyysisien (mini-) syntikoiden puoleen (katso myös: https://blog.rockway.fi/minisynat-hittituotteet-katsauksessa). Eikä siis ihme, että monet 80-luvun synamaailman legendatkin ovat nousseet feenikslinnun lailla esiin uusissa fyysisissä kuosissa.
Yamahan minisynojen sarja on nimeltään Reface, ja sieltä löytyy Reface DX -malli, joka tarjoaa uusintapainoksen DX7-tyylisistä FM-soundeista.
Rolandilla taas on vielä laajempi Boutique-sarjansa, jossa tarjotaan firman klassikkosynoja kätevinä pikkumoduuleina. Boutique-moduuleja voi käyttää sellaisenaan tai sitten ne voi sujauttaa lisävarusteina saatavaan K-25m-minikoskettimistoon.
Yamaha Reface DX (363 €)
Yamaha Reface DX ei ole jonkun tietyn DX-synan klooni, vaan uusi FM-synteesiä käyttävä minisyntikka.
FM-synteesi (frequency modulation = taajuusmodulaatio), joka keksittiin jo 1960-luvulla, perustuu samaan tekniikkaan kuin analoginen FM-radio, vaan sillä erolla, että synteesissä sekä kantoaalto (= perusääni) että modulaattori toimivat kuuluvassa taajuuskaistassa.
Yamahan tapauksessa osittain hyvin kompleksien aaltomuotojen raaka-aineeksi käytetään sekä kantoaaltona että modulaattorina eri taajuuksisia ja/tai vaiheisia siniaaltoja. Yamahan terminologian mukaan jokaista siniaaltogeneraattoria kutsutaan operaattoriksi (= operator). DX-synoissa operaattorit on perinteisesti järjestetty eri preset-kytkennöillä, joita kutsutaan algoritmiksi.
Myös Reface DX toimii samalla tavalla – se tarjoaa neljän operaattorin FM-synteesiä feedbäckillä (säädettävällä takaisinkytkennällä), ja 12 eri algoritmia.
Yamahan minisyna tarjoaa kahdeksanäänistä polyfoniaa, mutta todella paksuja basso- ja soolosoundeja varten Reface DX:ää voi käyttää myös monofonisena.
Sisäinen digitaalinen multiefekti tarjoaa seitsemän eri efektiä, joista voi valita kaksi samanaikaiseen käyttöön valitussa soundissa.
Yamahan sisäisessä muistissa on tilaa 32:lle patcheille.
Reface CS:n tavoin myös DX-versiosta löytyy audioloopperi biisi- tai riffi-ideoita varten.
Kevyttä kuuntelua varten pikku-Yamaha tarjoaa myös kaksi sisäistä kaiutinta.
Takapaneelista löytyy täysikokoisia jakkeja sustain-pedaalille, sekä kuuloke- ja audiolähtöille. Aux-tulo taas on toteutettu minijakkina. USB-portin vierestä löytyy vielä Yamahan minikokoinen MIDI-portti, johon liitetään pakettiin kuuluva Y-johto täyskokoisilla DIN-lähdöillä.
Reface DX toimii joko 12 voltin verkkomuuntajalla (kuuluu pakettiin) tai kuudella AA-paristoilla.
Reface DX käytössä
Yamaha Reface -sarjassa käytetty kolmen oktaavin koskettimisto kuuluu ehdottomasti minikoskettimistojen parhaimmistoon. Sen ansiosta mini-DX tuntuu sormien alla pienikokoiselta oikealta soittimelta, eikä lelulta.
Olisin itse kaivannut ehkä jonkinsorttista vipua tai pyörää modulaation kontrolleriksi, mutta ei aina voi saada kaikkea, etenkin näin kompaktissa synassa. Pitch Bend -vipu toimii kuitenkin todella hyvin, ja liukukytkin oktaavivalintaan on sekin sijoitettu hyvään paikkaan.
Minusta kannattaa ehdottomasti tutustua FM-synteesin saloihin, koska sen hyvin laaja ja monimuotoinen soundimaailma tekee puuhasta hyvin antoisan. Analogisyntikan kanssa on usein hauska aloittaa soundien ruuvailua ihan tyhjästä, Reface DX:ssä on ehkä helpompi valita yksi valmiista soundeista, ja kokeilla rauhassa miltä eri algoritmin valinta kuulostaa tai miten eri parametrien muutokset vaikuttavat lopputulokseen. Reface DX:n vintagea isompi näyttö ja Yamahan onnistunut käyttöliittymä tekevät soundien editoinnista selvästi helpompaa kuin 80-luvulla. Yamahalta saa myös ilmaisen Soundmondo-ohjelman (PC tai iOS), jolla voi imuroida toisien käyttäjien patcheja tai ladata omat luomukset pilveen käytettäviksi.
Soundiltaan Yamaha Reface DX on mielestäni täysosuma. Tässä tarjotaan klassisia FM-soundeja kompaktissa koossa ja erittäin reiluun hintaan. Reface DX:ltä löytyy ne 1980-luvulta tutut Rhodes-, marimba-, “kitara-” ja bassosoundit, joista DX7 tuli aikoinaan legenda, ja niiden lisäksi myös maukkaita leadsoundeja, FM-mattoja ja efektisoundeja.
Yamaha Reface DX näyte 1
Yamaha Reface DX näyte 2
Maahantuoja: F-Musiikki
Roland Boutique D-05 (noin 400 €) + K-25m (noin 100 €)
Roland Boutique -sarja koostuu useammasta oman firman klassikkosynojen uudelleenpainoksista pienoiskoossa. Saatavilla on eri analogisyntikoiden lisäksi myös vokooderi (VP-03), sekä rumpukone (TR-08). Kaikki Boutique-sarjan mallit on toteutettu samankokoisina, kestävänoloisina moduuleina, jotka kaikki sopivat joko Rolandin DK-01-telakkaan (noin 65 €) tai kahden oktaavin K-25m-minikoskettimistoon.
Uusi Boutique D-05 on täysin yhteensopiva alkuperäisen Roland D-50 -synan kanssa, minkä ansiosta omia vanhoja patcheja pystyy käyttämään myös uusintapainoksessa.
D-05 tarjoaa 16-äänistä polyfoniaa, ja sen muistissa on tilaa kuudelle Preset-pankille (64 patcheja per pankki), kahdeksalle User-pankille, sekä 64 sekvensseripatternille. Moduulista löytyy polyfoninen 64 askeleen sekvensseri, sekä hyvin monipuolinen arpeggiaattori. Jokaisessa patchissa on myös omat asetukset EQ:lle ja digiefekteille (kaiku ja chorus).
D-05-moduulin vasemmassa nurkassa löytyy kaksi nauhaohjainta pitch bendiä ja modulaatiota varten, sekä D-50:n kuuluisan joystickin pienoisversio, joka toimii sekä patchin reaaliaikaisena kontrollerina/mikserinä että nopeana editointivälineenä.
Roland-moduuli saa käyttövirtansa joko neljältä AA-paristolta tai tavalliselta USB-älylaitelaturilta. Audioliittimet on toteutettu minijakeilla – en ole itse näiden pikkuliittimien suurin ystävä, mutta minun täytyy myöntää, että Rolandin käyttämät komponentit vaikuttavat kestäviltä. Kevyttä kuuntelua varten löytyy D-05:ssä jopa pieni sisäinen kaiutin.
Rolandin Linear Arithmetic -synteesin pienin rakennuspalikka on nimeltään Partial. Jokainen Partial koostuu kahdesta aaltogeneraattorista ja optionaalisesta kehämodulaattorista. D-05 tarjoaa seitsemän eri Partial-kytkentää (= Structure) – joko kaksi synageneraattoria tai kaksi PCM-aaltoa tai kummastakin yksi.
Yhdessä patchissa voi olla maksimissaan neljä Partialia – kaksi Upper Partialia ja kaksi Lower Partialia. D-05-moduulissa on neljä valmista kytkentöä Upper ja Lower Partialeja (ja efektiosastoa) varten, joista voi valita yhden per patch.
Kun tähän lisätään vielä pitch-, filtteri- ja amplitudiverhokäyrien tuomat muokkausmahdollisuudet, ei LA-synteesin monipuolisuus enää yllätä.
Roland D-05 ja K-25m käytössä
Boutique-sarjan moduulin ja minikoskettimiston yhdistelmää on vaikea lyödä, mitä tulee pro-luokan syntikan kannattavuuteen.
K-25m tuntuu varsin tukevalta, ja sen telakkaosa mahdollistaa myös äänimoduulin asettamisen viistosti Minimoogin tavoin. K-25m:n koskettimisto tuntuu aavistuksen verran löysemmältä kuin Yamahassa, mutta sekin toimii tasaisesti. Koska kyseessä on yleispätevä ja äärimmäisen kompakti koskettimisto kaikille Boutique-moduuleille, K-25m:llä ei ole omaa säädintä oktaavivalinnalle. Tämä tarkoittaa, että oktaavivaihdot täytyy tehdä jokaisessa moduulissa eri paikassa, moduulin rakenteesta riippuen. D-05:ssä täytyy käyttää synamoduulin Transpose-toimintoa, mikä on hitaampi toimenpide kuin simppeli ylös- ja alas-nappi.
Vaikka yhteen synapatchiin kuuluu LA-synteesissä monta osaa – ja tarjolla on suhteellisen pieni näyttö – D-05:n synteesi on helppo ymmärtää ja suhteellisen helppo ohjelmoida. Myös Rolandin tapauksessa on ehkä helpointa aloittaa patchin teko leikkimällä valmiin soundin parametreillä, ja katsoa mitä tapahtuu. Netistä löytyy myös epävirallisia softaeditoreita D-05:lle, jos tietokoneen käyttö soundien ruuvailussa kuulostaa houkuttavammalta.
Soundin kannalta Roland D-05 on täydellinen kopio klassikkosynasta. Se tuo takaisin D-50:n koko soundikirjon – paksuista liideistä atmosfäärisiin mattoihin, sekä helisevistä malletsoundeista eloisiin, sample-höystettyihin jousi- ja torvisoundeihin.
Roland D-05 näyte 1
Roland D-05 näyte 2
Maahantuoja: Roland Scandinavia
SYNTETISAATTORIEN SOITTOA JA TEORIAA
Kirjoittaja: Martin Berka
