Les Paul -kitaroiden historiikki alkaa olla valmis blogissamme. Ensimmäisessä osassa keskityttiin Les Paul -kitaramallin syntyyn ja nimeomaan Goldtop-kitaroihin. Lue ensimmäien osa täältä: Kitaristin oma kulta – katsauksessa kolme Goldtop-tyylistä kitaraa
Toisessa osassa keskityttiin kitaroiden siirtymistä Bursteihin. Lue koko juttu täältä: Burstin taikaa (Les Paul)
Nyt on aika katsastaa kolme Burst-tyylistä kitaraa.
Mitkä ovat Burst-tyylisen kitaran “perusvaatimukset”?
• Mahonkirunko kaarevalla vaahterakannella ja soololovella
• Runkoon liimattu kaula
• Gibson-tyylinen talla ja kieltenpidin (tai Bigsby-vibra)
• Kaksi humbucker-mikrofonia
Aasialaisen tuotannon pienemmät kustannukset, sekä uudet materiaalit ja menetelmät ovat tuoneet laadukkaita Burst-tyylisiä kitaroita myös edullisille hintaluokille. Ulkonäön suhteen todellinen läpimurto oli, kun keksittiin miten voi liimata erittäin ohuen loimuvaahteraviilun kaarevan kannen päälle. Sen ansiosta saa bookmatched-tyylisen ulkonäön ilman paksun loimuvaahterapalan hintaa.
Saimme – koronaviruksesta huolimatta – kolme Burst-tyylistä kitaraa testiin. Näistä kaksi ovat perinteitä kunnioittavat vintage-tyyliset mallit (Green LP Standard Tesla VR-60 ja Tokai ALS-62), kun taas kolmas on nykyaikaistettu näkemys aiheesta (LTD EC-256FM). Edetään aakkosjärjestyksessä…
Green LP Standard Tesla VR-60
(498 €; Nordsound)
Green Guitarsin LP Standard Tesla VR-60 on hieman syvemmästä soololovesta (ja sen terävämmästä kärjestä) huolimatta selvästi Les Paul Standardin melko suora kopio.
Sekä runkoon liimattu kaula että rungon takaosaa on tehty mahongista. Rungossa käytetään neljää vierekkäistä palaa. Samaa mallia saa myös perinteisellä Lemon Burst -viimeistelyllä, mutta mielestäni testisoittimen Green Burst -väritys näyttää erittäin makealta.
Spekseissä lukee, että reunalistoitettu otelauta olisi ruusupuuta, mutta minusta se näyttää kestovärjätyltä muulta puulajilta, luultavasti Green Guitarsin omalta “rose maple” -vaihtoehdolta. Soittimessa on 22 keskikokoista nauhaa.
LP Standard Tesla VR-60 -mallin metalliosat ovat kromattuja. Virittimet ovat nykyaikaista kestorasvattua sorttia, kun taas KD-brändin talla on kevyesti päivitetty versio alkuperäisestä Tune-o-matic-tallasta.
Green-kitaran nimen loppuosa viittaa tämän version korealaisiin Tesla-humbuckereihin, eikä sähköautomerkkiin. Kitarassa on käytössä kaksi seepra-versiota firman vintage-henkisestä VR-60 Classic -humbuckerista. Näissä mikeissä käytetään Alnico V -vahvuisia magneetteja, sekä vintage-tyylistä käämilankaa. Tallamikrofonissa on aavistuksen verran isompi lähtötaso kaulahumbuckeriin verrattuna.
Greenin LP Standard on täysipaksuisesta rungostaan huolimatta vain aavistuksen verran painavampi kuin LTD-kitara, joka on testikolmikon kevyin soitin.
Testikitaran soitettavuus on erinomainen. Green LP:n vuoden 1960 kaltainen kaulaprofiili, jossa paksuutta on vain maltillisesti, istuu todella mukavasti kädessä. Kitaran akustinen ääni kuulostaa varsin terveeltä.
Tämä oli ensimmäinen kosketukseni Tesla-mikrofoneihin, ja täytyy kyllä sanoa, että VR-60 Classic -humbuckerit kuulostavat makean raikkaalta. Tesla-humbuckereiden maltillinen teho jättää putkivahvistimen esivahvistimessa mukavasti puhdasta headroomia, sekä soittajan plektrakädelle runsaasti dynamiikkaa. Koska kyse on sovitetusta parista, mikkien keskenäisen tasapainon löytäminen on Greenin tapauksessa helppoa.
LTD EC-256FM
(469 €; Musamaailma)
LTD Guitars kuuluu samaan konserniin kuin ESP-, E-II- ja Edwards-brändit, ja se tarjoaa erittäin laajan valikoiman kitaroita ja bassoja soittajalle ystävälliseen hintaan.
LTD EC-256FM on firman oma tulkinta Burst-teemasta ja soittimeen on lisätty useampi nykyaikainen parannus. Tässäkin mallin runko koostuu mahongista (kolme vierekkäistä palaa), johon on liimattu loimuvaahteraviilulla koristeltu kaareva vaahterakansi. EC-256FM:ssä mahonkinen takaosa on kuitenkin kolmasosa vintagea ohuempi, ja sieltä löytyy kaksi mukavuusviistettä – yksi soittajan kyljelle ja toinen soololovessa vasemmalle kädelle. Testisoittimen kaunis Dark Brown Sunburst on vain yksi monista vaihtoehdoista.
LTD:n kaula on mahonkia. Tässä kaulassa käytetään kolmea pitkää, vierekkäistä palaa, mikä lujittaa kaulapuutta vääntämistä vastaan. EC-256FM:n reunalistoitettu otelauta on veistetty paahdetusta jatoba-puusta, ja siihen on istutettu 22 jumbo-kokoista nauhaa.
LTD:n kromatut metalliosat näyttävät lähes samoilta kuin Green-kitarassa, mutta talla ja kieltenpidin tulevat toiselta valmistajalta (Il-Sung) ja virittimiin on painettu LTD:n logo.
Kitaran mikrofonit ovat omaa tuotantoa – tässä käytetään sovitettua paria ESP Designed LH-150 -humbuckerista, jossa tallamikki on hieman vahvempi kuin kaulahumbucker.
EC-256FM:n elektroniikka on virtaviivaistettu, mutta se tarjoaa samalla myös lisää vaihtoehtoja kuin tavallinen Gibson-kytkentä. LTD:ssä on kaksi volume-säädintä – joista tallamikin säädin on kieliä lähin (!) – sekä yksi master tone. Tone-potikassa on nostokytkin, jolla saa kaksikelaiset mikrofonit puolitettua yksikelaisiksi.
Perinteistä ohuemman runkonsa ansiosta tämä LTD-malli on kolmikon kevyin soitin, joka istuu myös erittäin mukavasti soittajan kehoa vasten. Kaulaprofiili on – positiivisella tavalla – keskiverto D, joka tuntuu enemmän nykypäivältä kuin 1950-luvun pesäpallomailat.
EC-256FM:n ohuempi runko ei kuitenkaan tarkoita, että soittimessa olisi jotenkin ohuempi akustinen soundi, vaan tämä kitara soi hyvinkin terveellä äänellä.
ESP Designed -humbuckereissa on maltillisesti tehoa ja runsaasti dynamiikka. Mikkien perusääni on selvästi lämpimämpi kuin esimerkiksi Tesla-humbuckereissa, mikä voi olla etu esimerkiksi suurella gaineilla soitettuna. LH-150-mikkien monitahoinen ja rikas keskialue pysyy myös mikrofonien puolituksessa hyvin esillä.
Tokai ALS-62
(493 €; Musamaailma)
Japanilainen Tokai Guitars on tullut jo 1970-luvulla tutuksi etenkin laadukkaiden Les Paul -tyylisten kitaroiden valmistajana. Nykyään firman kalliimmat mallit (LS- ja LC-mallisto) tehdään edelleen Japanissa, kun taas edullisemmat ALS- ja ALC-kitarat tehdään Tokain omassa pajassa Kiinassa.
ALS-62-mallin saa – Goldtop-version lisäksi – kolmella Burst-vaihtoehdolla. Tokain Violin Finish on firman versio alkuperäisestä cherry sunburst -viimeistelystä, kun taas Lemon Drop- ja testikitaran Honey Burst -viimeistelyissä punaisesta väristä ei ole paljoa “jäljellä”. Lemon Dropissa ei ole lainkaan punaista väriä, kun taas Honey Burstissa on kannen reunoissa kevyt oranssi vivahde.
Testisoittimessa rungon mahonkipohja oli kaksiosainen hyvin huomaamattomalla liimasaumalla keskiviivalla. Kaareva kansi on vaahterasta ja se on saanut ylleen loimuvaahteraviilun.
ALS- ja ALC-sarjalaisten kaulat veistetään mahongin sijaan vaahterasta. ALS-62:n reunalistoitettu otelauta on veistetty jatobasta, nauhojen lukumäärä on perinteen mukaan 22 ja niiden koko on medium. Yläsatula näyttää olevan aitoa luuta.
Tokain virittimet ovat laadukkaita Kluson-kopioita, kun taas talla on vintage-tyylinen Tune-o-matic tallapaloja paikoillaan pitävällä teräslangalla.
Tokai ALS-62:n mikrofonivarustus koostuu kahdesta Tokai LSC-F -humbuckerista. Alkuperäisten Gibson PAF-mikkien tavoin, Tokai-humbuckerit ovat keskenään spekseiltään identtisiä.
Testi-Tokai on tämän kolmikon painavin kitara, vaikka senkin paino pysyy vielä hyvin maltillisessa raamissa. ALS-62:n kaulaprofiili on lähellä vuoden 1959 Burst-mallien profiilia. Se on täyteläinen, mutta istuu paksuudeltaan selvästi vuoden 1958 “pesäpallomailojen” ja suhteellisen ohuen vuoden 1960 profiilin välimaastoon. Testikitaran soitettavuus oli joka tapauksessa erinomainen.
Tokai LSC-F -mikrofonit ovat tämän kolmikon kuumimmat, mutta soundiltaan silti hyvin PAF-tyylisiä. Lontoon kielessä sanottaisiin “vintage on steroids”. Tokai ALS-62 -kitarasta lähtee Burst-mallien tyypillinen “laajakulmasoundi”. Kaulamikrofonilla on lievä taipumus antaa mikkikaksikon vahvempaa signaalia, niin kuin monessa vanhassa Burstissa. Tokain säätimissä on kuitenkin riittävästi säätövaraa, jotta tästä ilmiöstä ei tulisi ongelma.
Kirjoittaja: Martin Berka
