Puoliakustiset – sähkökitaran jaloin muoto?

Usein termiä “puoliakustinen sähkökitara” kuullaan käytettävän kaikista sellaisista kitaroista, joissa on f-aukot ja mikrofonit, mikä ei ole täysin oikein, koska se sijoittaa orkesterikitarat ja puoliakustiset samaan ryhmään.

Orkesterikitarassa on aina täysin ontto koppa, tosin joskus siinä voi olla puinen tukipylväs tallan alla. Koppa voi olla täysipaksuinen – kuten esim. Gibson ES-175 -mallissa – tai huomattavasti matalampi, niin kuin vaikkapa Gibson Byrdlandissa. Ratkaisevaa on se, että koppa on ontto, eikä se, onko kitarassa pyöreä ääniaukko (f-aukkojen sijasta) tai mikitys.

Puoliakustinen sähkökitara taas on lankku- ja orkesterikitaran rakenteellinen risteytys, joka on yleensä joko toteutettu niin, että orkesterikitaramaisessa rungossa kulkee keskipalkki (tai muu tukeva rakennelma) tai niin että lankkurunkoon on kaiverrettu isoja resonanssikoloja, jotka on lopuksi suljettu erillisellä kannella (tai pohjalla).

Rockway on Suomen suurin musiikinopetuspalvelu. Mikäli et vielä ole ehtinyt Rockwayta kokeilla, voit napata ilmaisen kokeilun alta. Löydät varmasti taidoillesi sopivaa materiaalia!

Kokeile ilmaiseksi

Pomo asialla

Gibson Guitarsin silloinen toimitusjohtaja, Theodore “Ted” McCarty, oli vuonna 1957 tyytymätön Les Paul -lankkukitaroiden ergonomiaan. Kyllä, soundi oli uusi ja toimiva, ja kitarat olivat kauniita, mutta runko oli turhan pieni ja painava.

Lisäksi kentältä oli tullut palautetta, että tietynlaiset soittajat (lue: perinnetietoinen väki) halusivat soittimen, joka olisi ulkonäöllisesti lähempänä Gibsonin uudempia, ohutrunkoisia Thinline-orkesterikitaroita.

McCarty päätti tehdä asialle jotain ja lopputuloksena syntyi tunnetuin puoliakustinen ikinä – Gibson ES-335. Ohuessa, symmetrisessä vanerikopassa on paksu, vaahterainen keskipalkki, jonka ansiosta ES-335:ssä voi käyttää lankkukitaroita varten suunniteltua tallaa ja kieltenpidintä. Lisäksi keskipalkki myös auttaa orkesterikitaroille tyypilliseen feedback-ongelmaan pienentämällä kopan tilavuutta, sekä hillitsemällä kopan kannen ja pohjan värähtelyitä.

Ison, mutta ohuen runkonsa ansiosta Gibson ES-335 on monien mielestä ergonomisempi ja tasapainoisempi kuin monet lankkukitarat.

Gibson rakensi vuonna 1958 ilmestyneen ES-335:n ympärille pienen tuoteperheen, johon kuuluvat mallit ES-345 (stereoversio ja Varitone-säädin) ja ES-355 (eebenpuuotelauta, Varitone ja vibrato; usein myös stereona). Gibson ES-330 ja sen sisarmalli Epiphone Casino käyttävät samanmuotoista runkoa kuin ES-335, mutta se on ohutkoppainen orkesterikitara (= ei keskipalkkia).

Aina on monta tapaa

Vaikka Gibson ES-335 onkin maailman suosituin puoliakustinen, voi puoliakustisia kitaroita tehdä myös muilla menetelmillä.

Monet vanhat Gretsch “lankkukitarat” (esim. Duo Jet) ovat todellisuudessa puoliakustisia, joiden rungoissa on suuret kaikukopat.

Monet Roger Rossmeislin kehittämistä Rickenbacker-kitaroista on tehty kaivertamalla kokopuuhun isot kolot ja sulkemalla runko sen jälkeen liimaamalla siihen takalevy. Samalla tavalla Rossmeisl toteutti myös Fenderin Telecaster Thinline -mallin.

Airline- ja Supro-brändien takana oleva National Guitars taas teki monet puoliakustiset mallinsa lasikuitukannesta ja -pohjasta (Res-O-Glas), johon oli liimattu puinen keskipalkki sekä puiset tukipilarit.

Soundista sen tunnistaa

Puoliakustiset sähkökitarat sopivat melkeinpä mihin tahansa musiikkityyliin, lukuunottamatta ehkä rankkaa metallia. Monet kitaristit hakevat puoliakustisista soittimista hieman lankkukitaraa avoimempaa keskialueen klangia ja ilmavuutta. Puoliakustinen runko helpottaa usein myös musikaalisesti hyödyllisen feedbackin aikaansaamista.

Viisi edullista puoliakustista sähkökitaraa

Katsauksen viidestä soittimesta kolme pohjautuu Gibson ES-335:een, neljäs on ruotsalainen näkemys 335-tyylisestä designista, ja viimeinen on saanut vahvoja vaikutteita Valco/Airline-kitaroista. Edetään aakkosjärjestyksessä…

Epiphone Dot (399€)

Epiphone on Gibson Guitarsin tytäryhtiö, joka tekee omien mallien (esim. Broadway, Emperor tai Century) lisäksi myös edullisempia versioita monista Gibson-soittimista.

Epiphone Dot on juuri tällainen Gibson-linsenssikopio ja se perustuu vuoden 1958 Gibson ES-335:een. Ensimmäisessä Gibson ES-335 satsissa ei ollut reunalistoitusta otelaudassa. Myöskään Epiphone Dotissa ei näytä olevan reunalistoitusta, vaikka todellisuudessa sen otelauta on listoitettu ruusupuulistoilla (samalla tavalla kuin Epiphone G-400:n otelauta). Mallitunnus tulee kitaran pyöreistä otemerkeistä, joiden vuoksi vuosien 1958-62 Gibson ES-335 -kitaroista käytetään lempinimeä “Dot Neck”.

Edullisesta hinnastaan huolimatta, Epiphone Dot onnistuu pysymään uskollisena ES-335:n alkuperäisreseptille. Kitaran koppa on tehty muotoon prässätystä vaahteravanerista, keskipalkki on vaahteraa, ja kopan sivut on liitetty kanteen ja pohjaan (akustisen kitaran tapaan) lovitetuilla tukirimoilla (engl. kerfed linings).

Testikitaran kaula on veistetty – tässä tapauksessa varmasti sattumalta – erittäin kauniista loimumahongista.

Dotin viritinlapa on lainattu suoraan vuoden 1962:n Epiphone Rivierasta, joka oli firman silloinen – minihumbuckereilla varustettu – versio ES-335:sta.

Suljetut Grover-virittimet toimivat jouhevasti ja varmasti.

Otelautaan on asennettu 22 medium-kokoista nauhaa. Nauhoitus on hoidettu sinänsä hyvin siististi, mutta nauhojen pintaa ei ole kiillotettu, minkä vuoksi kielten venytyksissä tuntuu aluksi hieman kitkaa. Jostain sen edullisen hinnan täytyy tulla, ja kitaran nauhat muuttuvat kiiltäviksi soiton myötä itsestään.

Epiphonen LockTone-talla ja -kieltenpidin pysyvät metallijousien ansiosta myös ilman kieliä paikoillaan, toisin kuin Gibsonin perinnemallissa tai monissa kopioissa.

Epiphonen Alnico Classic- (kaulamikki) ja (tallamikki) Classic Plus -humbuckerit ovat yllättävänkin laadukkaat versiot Gibsonin legendaarisista PAF-mikrofoneista.

Dotin elektroniikkakin on toteutettu klassisella tavalla – kummallekin mikrofonille on omat volume- ja tone-säätimet ja mikrofonit valitaan kolmiasentoisella vipukytkimellä. Epiphone käyttää tässä mallissa perinteisiä isokokoisia potentiometrejä.

Epiphone Dot saapui testiin hyvissä säädöissä. Kymppisatsilla basso-E:n etäisyys 12. nauhasta oli 2,1 mm, ja diskantti-e:n 1,7 mm.

Epiphonen tuotetiedoissa lukee miltei kaikkien mallien kohdalla, että kaulaprofiili olisi “solakka D”, eri mallien todellisista kaulaprofiileista riippumatta. Taustalla on varmaan ajatus siitä, että nuori kitaristinalku voisi pelästyä hieman paksumpaa kaulaprofiilia – mielestäni ihan suotta.

Testi-Dotin kaulassa on ainakin todella mukava, ES-335:n profiilia mukaileva, raamikas D-profiili. Kutsuisin tällaista kaulaa Gibson-terminologiaa käyttäen ’59-kaulaksi – ei ihan pesäpallomailan kaltainen, mutta silti hyvinkin tuhti.

Myös Epiphone Dot -mallin soundi on ehtaa tavaraa:

Kaulahumbucker soi lämpimästi ja täyteläisesti, mutta ei puuroudu (ellei tone potikkaa käännä pienemmälle). Tallamikki taas soi sopivan kirkkaalla äänellä, joka ei kuitenkaan muutu koskaan kireäksi tai teräväksi. Vipukytkimen ollessa keskiasennossa, puhtaan vahvistimen kautta saa aikaiseksi todella kauniita komppisoundeja.

Epiphone Dot – clean:

Epiphone Dot – overdrive:

Maahantuoja: Into-Luthman

Green B&B (458 €)

Green Guitars on Suomessa vielä melko tuntematon kitarabrändi, joka tarjoaa melko laajan valikoiman Kaukoidässä valmistettuja Fender- ja Gibson-klassikoiden kopioita. Jotkin mallit ovat jopa valmiiksi “kustomoituja” erilaisilla mikrofonivaihtoehdoilla tai vanhennetulla viimeistelyllä.

Testissä käyneessä Green B&B -mallissa on vahvoja viitteitä varhaisen 1980-luvun Gibson ES-335:een, sen herkullisen caramel burst -tyylisen viimeistelyn, kaulan volute-vahvikkeen, sekä mustien hattulaatikko-nuppien ansiosta. Liukuväritystä ei ole toistettu B&B:n kaulassa tai kopan pohjassa, vaan kitaran koko kääntöpuoli on – monien vanhojen ES-335:n tavoin – värjätty ruskeaksi.

Vaahteravanerikopan uumenista löytyy erittäin siisti keskipalkki mahongista, mutta tukirimat on B&B:n kopassa jätetty pois. Green-mallin kaula on veistetty vaahterasta.

Green B&B:ssä on nykyaikaiset, suljetut virittimet Kluson-tyylisillä metallinupeilla.

Reunalistoitettuun ruusupuuotelautaan on asennettu 22 medium-kokoista nauhaa, sekä pyöreät abalone-otemerkit. Työnjälki on erittäin siistiä.

B&B-mallissa on tune-o-matic-tyylinen talla, sekä palkkimallinen kieltenpidin.

B&B:n mikrofonit ovat Green Standard -sarjaa, ja ne on kytketty perinteisesti Gibson-tyyliin – kolmiasentoinen vipukytkin, kaksi volumea ja kaksi tonea. Testikitarassa käytetään vintagea pienempiä potentiometrejä, sekä laadukasta koteloitua kytkintä, jossa kontaktit on paremmassa suojassa pölyltä.

Green-mallissa on selvästi maltillisempi kaulaprofiili, kuin esim. Epiphone Dotissa. B&B:n kaula on suhteellisen matala C-profiili hieman laakealla selällä. Tässä on jätetty riittävästi tukea otekädelle ja hyvälle tonelle, mutta soittotuntuma on vintagea vaivattomampi. Kitaran tatsi oli säädetty 010-kielisatsilla mukavaksi (basso-E: 2,1 mm/ diskantti-e: 1,6 mm).

Green B&B on tyylikäs puoliakustinen, joka soi erittäin kauniisti. Sen äänessä pyöreys ja selkeys on ihanteellisessa suhteessa.

Green B&B – clean:

Green B&B – overdrive:

Maahantuoja: Nordsound

Hagström Viking Deluxe Custom (699 €)

Vuonna 1965 ilmestynyt Hagström Viking on varmasti ruotsalaisvalmistajan tunnetuin kitaramalli, sillä Elvis Presley on nähty esiintyvän sen kanssa ’68 Comeback Special -TV-ohjelmassaan.

Alkuperäinen Viking oli hieman erilainen kitara kuin nykyinen, Kiinassa valmistettu malli, sillä sen koppa oli kokonaan ontto, ja kitarassa oli pulttikaula.

Pramea Hagström Viking Deluxe Custom on Viking-malliston tämänhetkinen lippulaivamalli, joka tarjoaa mm. mikrofonien puolituksen. Saimme testiin vuoden 2017 erikoispainoksen, jossa on kaunis, läpikuultava tummanruskea viimeistely (roasted hazelnut).

Nyky-Vikingit ovat oikeita puoliakustisia, ja Deluxe Customin vaahterarungon läpi kulkee mahongista veistetty keskipalkki. Myös tässä Hagströmissä on liimaliitoksella runkoon liitetty vaahterakaula.

Hagström on ollut jo vuosia edelläkävijä ruusupuun käytön suhteen, sillä firma on korvannut kyseisen jalopuun onnistuneesti omalla Resinator-materiaalillaan kaikkien soittimiensa otelaudoissa.

Resinator, joka muistuttaa ominaisuuksiltaan eebenpuuta, valmistetaan ohuista koivusiivuista ja hartsista. Lopputulos on sileä, musta otelautamateriaali, joka ei ole peräisin trooppisista sademetsistä.

Reunalistoitettuun otelautaan on erittäin siististi asennettu 22 medium-kokoista nauhaa, sekä block-otemerkit. Nauhojen kiillotus on jäänyt testikitarassa hieman puolitiehen, mutta nauhojen kevyt karheus tulee katoamaan nopeasti kitaraa käyttämällä.

Resinator-otelaudan lisäksi, kitarasta löytyy toinenkin Hagström-keksintö: firman luja H-Expander-kaularauta on jo 50-luvulta tuttu, ja sen H-muotoinen metallikotelo on istutettu tiukasti kaulapuuhun.

Viking Deluxe Custom -mallista löytyy tune-o-matic tallan lisäksi Hagströmin perinteinen, muodoltaan lyyraa muistuttava kieltenpidin.

Hagströmin omissa ’58 Alnico -humbuckereissa on tässä erikoismallissa avoimet metallikannet, mikä lisännee kitaran soundiin pienen ripauksen diskanttia.

Viking Deluxe Custom tarjoaa perinteisten, Gibson-tyylisten soundien lisäksi myös mahdollisuuden puolittaa yhden tai molemmat mikrofonit. Tätä varten tone-säätimissä on nostokytkimet. Säätimien Gretsch-tyyliset metallinupit näyttävät tyylikkäiltä ja ne helpottavat, Gibson-tyylisiin nuppeihin verrattuna, tuntuvasti nostokytkimien käyttöä.

Tämän Hagströmin kaulaprofiili on erittäin mukavantuntuinen keskipaksu C. Soittotuntuma on kitaran säädöillä hyvin vaivaton (010-satsilla basso-E: 2,0 mm/diskantti-e: 1,7 mm).

Mikrofonien puolituksen ansiosta Hagström Viking Deluxe Custom -malli taipuu pyöreän ja paksun Gibson-soundimaailman lisäksi myös ohuempiin, Fender-tyylisiin soundeihin, mikä tekee siitä selvästi perinteistä puoliakustista monipuolisemman.

Hagström Viking DLX CSTM – clean:

Hagström Viking DLX CSTM – overdrive:

Maahantuoja: EM Nordic

Italia Mondial Classic (640 €)

Italia-kitaroissa yhdistetään tuoreella tavalla 1950/60-luvun eurooppalaisten sähkökitaroiden ennakkoluuloton muotokieli nykyaikaiseen laatuun ja soittotuntumaan. Brändin takana on legendaarinen brittiläinen suunnittelija Trev Wilkinson, mutta soittimet valmistetaan Kiinassa.

Italia Mondial Classic perustuu selvästi Nationalin Supro Dual-Tone malliin, joka valmistettiin aikoinaan lasikuiturungolla (Res-O-Glas). Mondialin runko koostuu osittain ontoksi kaiverretuista puusta (agathis-puu) ja lasikuidusta tehdystä Acousti-Glas-kannesta. Kannen ja pohjan liitoskohta on koristeltu mustalla muovilla.

Mondial Classicin mustaksi lakattu kaula on veistetty vaahterasta, ja se on liitetty runkoon ruuveilla, käyttäen Italian omaa Centre-Lock-liitosta.

Italian jouhevasti toimivissa, nykyaikaisissa virittimissä on Grover-tyyliset nupit.

Ruusupuuotelautaan on erittäin siististi asennettu 22 medium-jumbo nauhaa, ja siihen on upotettu helmiäismäisistä suorakulmioista ja abalone-pyöreistä koostuvat otemerkit.

Kahden Wilkinson Vintage -humbuckerin lisäksi Italia Mondial Classicista löytyy vielä Höfner-tyyliseen ruusupuutallaan upotettu piezomikrofoni “akustisia” soundeja varten.

Piezomikin esivahvistimen paristoa varten rungon takapuolelle on asennettu helppokäyttöinen paristolokero.

Mondial Classicin magneettiset ja piezoelektriset mikrofonit kulkevat kitarassa erillisiä signaalireittejä pitkin, ja kummallakin on oma lähtöjakkinsa.

Mikkivalitsimella ja sitä lähimpänä sijaitsevalla volumella ja tonella hallitaan humbucker-mikrofoneja. Kolmas, lähimpänä kitaran takaosaa sijaitseva säädin on piezosignaalin volume.

Kaulaliitoksen vierestä löytyvät kaksi säädintä ovat piezon bass- ja treble-säätimet.

Mondial saapui testiin hyvissä säädöissä (basso-E: 2,0 mm/treble-e: 1,5 mm), ja kuvailisin sen kaulaprofiilia keskipaksuksi, pyöreäksi D:ksi.

Italian magneettimikrofonit soivat kauniilla ja vahvalla äänellä, jossa on mukana pieni ripaus kiehtovaa keskialueen nasaaliuutta. Mondialin piezomikrofonilla ei luonnollisesti korvata oikeaa akustista kitaraa, mutta mahdollisuus tuottaa sillä akustista muistuttavia soundeja tuo kitaralle kuitenkin roimasti lisäarvoa. Se voi tuoda esimerkiksi Blues- ja Slide-soundeihin enemmän ilmaa, sekä mahdollistaa Pete Townshend -tyylisen kitaran “live-tuplauksen” yhdellä soittimella.

Italia Mondial Classic – mag clean:

Italia Mondial Classic – piezo clean:

Italia Mondial Classic – live doubling – guitars only:

Italia Mondial Classic – live doubling:

Italia Mondial Classic – overdrive:

Maahantuoja: R-JAM Group

Tokai ES-60 (669 €)

Tokai Guitars on ollut jo 1970-luvulta lähtien kopiosoittimien kruunaamaton kuningas, ja brändin menestys jatkuu edelleen. Edulliset mallit tehdään nykyään Kiinassa, mutta kalliimmat Tokait valmistetaan edelleen käsityönä Japanissa.

Tokai ES-60 on Kiinassa valmistettu “versio” vuoden 1960/61 Gibson ES-335 Dot Neck -mallista. ES-60:n erittäin näyttävä sunburst-viimeistely jatkuu kannen lisäksi myös kopan pohjassa ja sivuissa, sekä vaahterakaulan takapuolella.

Vaahteravanerisen kopan sisällä oleva keskipalkki on tässä Tokaissa mahonkia. Testikitaran keskipalkki ei ole ehkä katsauksen silein, mutta palkin kosmetiikka ei tunnetusti vaikuta soundiin millään lailla.

Tokaissa käytetään vintage-teeman mukaisesti laadukkaita uusintapainoksia vanhoista Kluson-virittimistä.

ES-60:n nauhatyö on erittäin siistiä. Ruusupuuotelautaan on asennettu 22 medium-kokoista nauhaa sekä pyöreät otemerkit.

Myös Tokaissa käytetään tune-o-matic-tallan ja palkkimaisen kieltenpitimen muodostamaa parivaljakkoa.

ES-60:n PAF-tyyliset humbuckerit ovat Tokain LSC-F-mikrofoneja. Elektroniikkaosasto koostuu neljästä vintagea pienemmästä potikasta sekä laadukkaasta, koteloidusta (pölysuojatusta) vipukytkimestä.

Tokai ES-60 -mallin solakka kaulaprofiili on erittäin mukava versio Gibsonin varhaisen 60-luvun C-profiilista. Testikitaran “nopea” kaula, laadukas nauhatyö, sekä sen kevyt tatsi (basso-E: 1,8 mm/diskantti-e: 1,6 mm) tekevät soittotuntumasta erittäin mukavan.

Myöskään soundin kannalta Tokai ES-60 ei jätä toivomisen varaa. Kitara soi vahvalla ja erittäin terveellä äänellä – kaulamikki on pyöreä, keskiasento soi avoimesti (etenkin vahvistimen puhtailla asetuksilla) ja tallamikrofonista löytyy sopiva määrä keskialuetta.

Tokai ES-60 – clean:

Tokai ES-60 – overdrive:

Maahantuoja: Musamaailma

Mikäli et vielä ole ehtinyt Rockwayta kokeilla, voit napata ilmaisen kokeilun alta. Löydät varmasti taidoillesi sopivaa materiaalia!

Kokeile ilmaiseksi

_____

Kirjoittaja: Martin Berka