Eddie Van Halenia pidetään ja pidettiin yhtenä maailman parhaimmista rock-kitaristeista. Hän on ravistellut musiikkimaailmaa ensimmäisestä Van Halen -nimeä kantavasta albumista alkaen ja jo sitä ennenkin yhtyeen soitellessa Californian klubeilla.
Tässä kirjoituksessa keskitytään etenkin Eddien soittoon ja analysoidaan sitä, mikä teki hänen soitostaan poikkeuksellista.
Alkuaskeleet musiikin pariin
Eddie Van Halen syntyi Hollannissa. Seitsemän vanhana hän muutti perheensä kanssa Amerikkaan. Piano-opinnot hän oli jo aloittanut kuuden vanhana ja harrastus jatkui myös uudella mantereella. Eddiellä oli pätevä pianonsoiton opettaja ja hänen kauttaan Eddie tutustui mm. Bachin ja Mozartin musiikkiin. Hän jopa voitti paikallisen pianokilpailun mutta kuitenkin jälkeenpäin totesi, ettei piano tuntunut hänelle tarpeeksi haastavalta tai kiinnostavalta.
Vaikka pianonsoitto säilyikin aina hänen elämässään ja musiikissaan, vaihtoi hän instrumentin hetkeksi rumpuihin. Pian kuitenkin kävi ilmi, että hänen veljellään Alexilla oli enemmän taipumuksia rumpujensoittoon, joten lopulta Eddie sai käsiinsä kitaran.
Eddien kehitys kitaristina
Van Halenin intohimo musiikkiin kanavoitui pian täysin kitaransoittoon. Eddien harjoittelikin tunteja päivittäin joko kävellen ympäri kotiaan kitara kaulalla ja huoneessaan tutkien kitaransoiton saloja.
Pian Eddie perusti veljensä Alexin kanssa yhtyeen ja he pääsivät esiintymään koulussaan jo neljännellä luokalla. Live-esiintymisten myötä hän ymmärsi, että tätä hän haluaa tehdä ammatikseen.
Eddien suurimpia kitaraidoleita olivat Eric Clapton ja Jimmy Page. Näiltä mestareilta tuli otettua paljon vaikutteita esimerkiksi soolojen myötä. Pitkä historia piano-opintoja olivat jättäneet myös jälkensä ja klassisen musiikin elementit kuuluvat myös kitaransoittosaankin.
Kitaratekniikoiden kehittely uudelle tasolle
Eddien Van Halen on kenties parhaiten tunnettu tapping-soittotekniikastaan. Se on soittotekniikka kitaralla, jossa kumpikin käsi tuodaan otelaudalle.
Voit tutustua tapping- ja muihin soittotekniikoihin tältä kurssilta:
Eddie on kertonut saaneensa idean tappingiin katseltuaan Jimmy Pagen soittoa, jossa hän teki pull-offeja ja hammereita vapaalle kielelle. Tästä inspiroituneena Eddie tuumi, että mitä jos saman asian tekisi oikealla kädellä, jolloin vasemmalla kädellä voisi liikutella pohjanuottia otelaudalla. Tappingsoitto muistuttaa hieman pianonsoittoa kummankin käden ollessa otelaudalla ja tämä tyyli oli ymmärrettävästi Eddielle tuttua entuudestaan.
Hän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen, joka käytti tätä tekniikkaa. Sitä ovat todistetusti käyttäneet mm. flamenco- ja jazzkitaristit vuosia ennen häntä. Eddie kuitenkin antoi tälle tekniikalle nimen ja popularisoi sen suurelle yleisölle. Aina kiinnostuneena musiikista ja kitaransoiton mahdollisuuksista hän vei tätä tekniikkaa pidemmälle ja jalosti sitä uusille sukupolville.
Tappingvariaatiot Eddien Van Halenin tapaan
Yllä on esitetty perinteinen tapping-patterni. Sillä usein soitetaan sointuarpeggioita ja tässä esimerkissä soitetaan Am-arpeggio. Pidä pohjassa otelautakäden etusormella e-kielen 5. nauha. Soita plektrakäden etu- tai keskisormella saman kielen 12. nauha hammerilla. Tämän jälkeen nykäise keskisormi pull-offilla pois, jolloin 5. nauha alkaa soimaan. Tämän jälkeen soita otelautakäden nimettömällä tai pikkurillillä saman kielen 8. nauha hammerilla.
Pyri soittamaan tämä kuvio dynaamisesti sekä rytmisesti mahdollisimman tasaisesti. Toista kuvio useita kertoja putkeen ja liitä kukin kolmen nuotin sarja saumattomasti yhteen, jolloin ne muodostavat yhdessä mielenkiintoisen soljuvan arpeggiokuvion. Tätä tekniikkaa kuullaan jokaisella Van Halen albumilla ja esimerkiksi heidän ensimmäisellä julkaisullaan Eruption-kappaleessa sitä kuullaan runsain mitoin.
Eddie sovelsi tätä tekniikkaa kaikkiin sointuarpeggioihin ja erilaisilla rytmisillä variaatioilla. Hän jopa sovelsi useampaa sormea plektrakädessä tappingiin kuten kappaleessa Judgement Day juuri ennen kitarasooloa.
Tässä soitetaan tämä pitkään toistuva kuvio, jossa soitetaan b-kielen 14. nauha plektrakäden keskisormella tai nimettömällä käyttämällä tappingia. Tämän jälkeen soitetaan plektrakäden etu- tai keskisormella d-kielen 14. nauha samalla tekniikalla. Näiden jälkeen soitetaan otelautakäden keskisormella g-kielen 12. nauha hammerilla ja lopuksi saman käden etusormella a-kielen 12. nauha hammerilla. Yhdessä nämä muodostavat neljän sävelen mittaisen 16-osasarjan, jota toistetaan monta kertaa putkeen.
Tapping huiluäänet
Eddie kehitti myös tavan soittaa huiluääniä käyttämällä tappingtekniikkaa. Tämä metodi mahdollistaa minkä tahansa sävelen muuttamisen huiluääneksi. Hän käytti tätä soittotyyliä niin rytmisoitossaan kuin sooloisaankin ja esimerkiksi kappaleen Spanish Fly introssa soitetaan Asus9-arpeggio tällä tekniikalla.
Pidä otelaudalla 5. nauhaväli painettuna. Napauta tappingilla plektrakäden sormella samaista säveltä samalta kieleltä oktaavia ylempää. Tässä tapauksessa oikea kohta on 17. ja 18. nauhavälin välistä. Älä kuitenkaan jätä plektrakäden sormea kielelle vaan nosta se heti pois, jolloin soitettu sävel muuttuu huiluääneksi. Tämä sama tekniikka toimii mille tahansa sävelelle kaikilla kitaran kielillä.
Perkussiivinen tapping
Kappaleen Mean Street introssa Eddie esittelee taas uuden tavan soveltaa tappingtekniikkaa. Se alkaa hyvin perkussiivisella kitarakuviolla, josta on kuulokuvan perustellaan erittäin vaikea hahmottaa, miten se on soitettu.
Kyseessä on tahdin mittainen patterni, jossa soitetaan 16-osanuotteja. Soita plektrakäden etusormella kahden ohuimman kielen 12. nauhaväli. Käytä tähän tappingia ja varo, etteivät muut kielet pääse soimaan tämän myötä. Nuottiin merkatut x:t edustavat dempattuja kieliä, jotka soitetaan läpsäisemällä otelautakäden sormet kielille niin, että ne tuottavat yhden perkussiivisen dempatun äänen. Siinä ei pyritä saamaan säveliä soimaan vaan tuottamaan ns. kuollut sävel. Tämän jälkeen napauta plektrakäden peukalolla paksuimman e-kielen 12. nauhavälin kohdalle, jolloin sävel muuttuu huiluääneksi. Sovella näitä elementtejä nuotin näyttämällä järjestyksellä. Kuvio vaatii paljon tarkkuutta ja hallintaa ja kuulostaa vaikuttavalta toimiessaan.
Huiluäänet kitaralla
Eddie oli erityisen viehtynyt kitaralla tuotettaviin huiluääniin. Niitä voidaan soittaa kitaralla monella eri tavalla ja Eddie käytti pääsääntöisesti kolmea eri tekniikkaa niiden soittamiseen. Lue Eddien huiluäänistä täältä.
Luonnollinen huiluääni saadaan soittamalla mitä tahansa kieltä ja kevyesti koskettamalla kieltä tietyistä kohdista. Yleisimmät kohdat, joista huiluääni syntyy helposti on kielen 12. ja 13. nauhan välinen alue, 7. ja 8. nauhan välinen alue sekä 5. ja 6. nauhan välinen alue.
Tapping huiluääni esitettiin jo edellä, jossa kieleltä painetaan sävel ja samainen ääni soitetaan tappingilla oktaavia ylempää nopeasti napauttamalla, jolloin ääni muuttuu huiluääneksi. Tappingin ei tarvitse välttämättä tapahtua oktaavia ylempää vaan esimerkiksi myös kvintin päästä napauttamalla syntyy uusi huiluääni.
Pinch harmonic eli plektran avulla soitettu huiluääni kuului myös Eddien repertuaariin. Se toimii hieman samoin kuin tapping huiluääni mutta tappingin sijaan sävel soitetaan plektralla oktaavia ylemmästä kohdasta samalta kieleltä kuin mitä mitä säveltä otelaudalla painetaan. Anna plektrakäden peukalonsyrjän osua kieleen samalla kun näppäät sen plektralla ja ääni muuttuu huiluääneksi.
Näissä kaikissa tekniikoissa on oma saundinsa, joita Eddie sovelsi suvereenisti soitossaan.
Viimeinen erikoinen huiluääni sovellus on ns. huilluäänitrilli, jossa soitetaan otelaudalla trilliä kahden sävelen välillä. Otetaan esimerkiksi a-kieleltä 5. ja 7. nauhaväli, joita vuorotellaan nopeasti käyttämällä legatoa eli hammereita ja pull-offeja. Pidä tämä trilli yllä samalla kun liu’utat kevyesti oikean käden kämmensyrjää samaa kieltä pitkin. Sävelkorkeus muuttu huiluäänten myötä käden liikkuessa kielellä. Voit kuulla tätä tekniikka esimerkiksi Big Fat Money kappaleen loppussa.
Van Halenin tremolo
Toinen erittäin paljon huomiota herättänyt tekniikka Eddien soitossa oli hänen tapansa soittaa tremoloa. Tremolossa soitetaan plektralla säveltä vuoropikaten hyvin nopeasti. Se voidaan tehdä vain yhdellekin sävelelle ja se on tapa soittaa pitkiä säveliä esimerkiksi mandoliinilla, jossa sävel ei muuten soi muutama sekuntia pidempään. Kitaralla sitä käytetään kun halutaan sävelen soivan tasaisella dynamiikalla pitkään.
Niin ikään Eruption kappaleessa kuullaan legendaarinen melodiaosuus, jossa Eddie käyttää tremolopikkausta.
Huomionarvoista tässä on erityisesti Eddien tapa soittaa tremoloa. Siinä missä plektraa yleensä pidetään etusormen ja peukalon välissä hän vaihtoi nopeissa pikkauskuvioissa plektran keskisormen ja peukalon väliin. Tämän lisäksi yleisesti suositaan sivuttaista ranneliikettä pikatessa, jossa ranne tuetaan tallan alueelle. Sen sijaan Eddie nosti ranteen ilmaan ja soitti tremolon ravistuksenomaisella, pyörivällä ranneliikkeellä. Sillä metodilla hän sai tremolon hyvin nopeaksi ja samalla rennoksi.
Vibrakammen käyttö
Yksi EVH:n tavaramerkeistä oli hänen erilaiset efektit vibrakampea käyttäen. Hän oli alusta alken Floyd Rose-tallan käyttäjä, jossa kammella voitiin sekä laskea että korottaa sävelkorkeutta. Tähän usein yhdistetään huiluääni, jossa soitetaan esim. g-kielen 5. nauhalta luonnollinen huiluääni, joka painetaan kammella alas. Tätä efektiä kutsutaan dive-bombiksi ja se on heavymusiikkissa erittäin käytetty efekti.
Eddie oli vahvasti mukana kitaroiden ja niiden osien suunnittelussa ja niiden esittelemisessä suurelle yleisölle. Esimerkiksi 5150-albumilla hänellä oli käytössään kitarassaan trans-trem-tallasysteemi. Tavallisella tallalla jos soitetaan sointu ja painetaan se kammella alas menee sointu ulos vireestä koska kielet eivät löysty samassa suhteessa. Trans-trem-tallassa sen sijaan tämä ongelma on korjattu ja siinä on mahdollista laskea sekä nostaa sointujen virettä kammen avulla. Voit kuulla tätä efektiä esimerkiksi Summer Nights kappaleessa.
EVH kitarat ja laitteet
Eddie oli hyvin perillä kitaran anatomiasta ja hän rakensikin itse maineikkaan Frankenstein kitaransa. Tähän kitaraan Eddie käyttö Fender Stratocasterin runkoa, johon hän lisäsi Gibsonin humbucker mikrofonin sekä Floyd Rose-tallan. Lisäksi hän maalasi sen puna-musta-valko-raidalliseksi, joka yhdistetään nykyään vahvasti Van Halen värimaailmaan.
Myöhemmin Eddielle rakennettiin custom kitara Music Man-valmistajan toimesta ja kitara päätyi sarjatuotantoon. Se on kitaristien keskuudessa suosittu kitaramalli ja sitä on päivitetty aikojen saatossa viimeisimpään Wolfgang-malliinsa.
Ensimmäisillä VH albumeilla kitarasaundi on raaka, joskin hyvin täyteläinen ja rehellinen. Eddien soundille oli tunnusomaista kaiutettu saundi, joka oli äänitetty ilman päällekkäisäänityksiä. Kaiun lisäksi hän käytti silloin tällöin flanger-efektiä, jota kuullaan mm. Ain’t Talkin’ ‘Bout Love kappaleen introssa.
EVH oli peloton musiikillisessa seikkailussaan ja loistavien kappaleiden lisäksi hän kehitteli jatkuvasti kitarasaundia sekä soittotekniikoita. Hän hyödynsi kaikkia kitaran ominaisuuksia kuten volyymipotikkaa yhdistettynä delay-efektiin kuten kappaleessa Cathedral tai soitti samaan aikaan ohuimmalla kielellä tremoloa ja vasemmalla kädellä hammereita muille kielille kuulostaen kahdelta kitaralta kuten kappaleessa Little Guitars introssa kuullaan.
Ruskea saundi “brown sound”
Eddie on erittäin kuuluisa ns. ruskeasta soundistaan. Se on haetuin kitarasaundi internetistä ja onkin tavoittelemisen arvoinen saundi. Se on lämmin, orgaaninen high-gain särösaundi, joka saadaan yhdessä humbucker kitaramikrofoneilla yhdistettynä Marshall Plexi Super Lead-tyyppisen vahvistimeen. Niinkuin aina kitaransoitossa, pelkät laitteet eivät takaa tiettyä saundia vaan sen ydin on aina soittajassa itsessään. Eddien tapa käsitellä kitaraa on hyvin omintakeinen eivätkä niin soittotekniikat tai laitteet ole hänen soittonsa ydin vaan hänen persoonallinen ja äärimusikaalinen tapa soittaa ja ilmaista itseään.
Hän fraseerasi soittoaan tyylikkääsi eikä hän ollut vain solisti vaan ennen kaikkea kitaristi, säveltäjä ja muusikko. Valtaosin VH kappaleissa hän soittaa rytmikitaraa ja usein jää huomiotta, että hän on siinäkin omaa luokkaansa. Hänellä oli taito saada yksinkertainenkin rytmikitararaita kuulostamaan mielenkiintoiselta ja elävältä. Hänen soittonsa oli täynnä yksityiskohtia ja intohimo musiikkiin kuuluu joka kappaleessa niin rytmisoitossa kuin sooloisskain.
-Samuli
