Sähkökitaramallien erot - Samulin blogi

Tässä blogissa tutustutaan tyypillisimpien sähkökitaramallien välisiin eroihin. Sen lisäksi, että eri...

September 27, 2018 Lisää kommentti

kitara sähkökitara Samulin blog

Tässä blogissa tutustutaan tyypillisimpien sähkökitaramallien välisiin eroihin. Sen lisäksi, että eri sähkökitaramallit näyttävät hyvin erilaisilta, niissä on myös hyvin erilainen soittotuntuma ja saundi. Soittajat valitsevat nimenomaan näiden ominaisuuksien mukaan itselleen sopivimman mallin.

Jotkut kitaramallit profiloituvat tiettyyn musiikintyyliin ja ne voivat olla rakennettukin tämän tyylin vaatimukset huomioiden. Kuitenkaan ei ole tavantonta soittaa esimerkiksi jazzia ns. rock-kitaralla. Lopulta itse soittaja vaikuttaa eniten kitaran soundiin ja monesti sama soittaja kuulostaa lähes samalta millä soittimella tahansa.

guitar-crazy_2019571i


Kitaramallien erot

Kun lähdetään erikoistumaan tiettyyn musiikintyyliin tai soittotapaan perusteellisesti on soitinmalli kuitenkin hyvä ottaa huomioon sillä se edesauttaa niin toivotun saundin kuin soittotekniikankin saavuttamisessa.

Esimerkiksi mikäli haluat soittaa teknisesti haastavaa, nopeata tekniikkaa vaativaa metallimusiikkia on hyvä valita soittimeksi sellainen malli, joka ominaisuuksiensa puolesta tekee kyseisen soittotavan mahdollisimman helpoksi. Nopeammassa soitossa suositaan usein tasaista otelautaa sekä ohutta kaulaa. Nopeassa plektratyöskentelyssä suositaan herkkiä mikrofoneja, jotka poimivat herkemmätkin plektraniskut voimakkaasti tehden soittotuntumasta helponoloisen. 

Kitaranmikrofoneilla on erittäin suuri vaikutus kitarasta tulevan saundin ominaisuuksiin. Usein esimerkiksi heavy-musiikissa suositaan ns. aktiivi-mikrofoneja, jotka toimivat omalla paristollaan. Ne poimivat saundin tehokkaammin ja tuottavat kovemman äänentason kuin ns. passiivi-mikrofonit, jotka eivät tarvitse omaa virtalähdettään. Sen sijaan esimerkiksi country-musiikkia soitetaan pääsääntöisesti puhtaalla soundilla. Tällöin kitaramalli valitaan sen mukaan, jonka ominaisuudet tuottavat mahdollisimman kirkkaan puhtaan soundin. 

Sähkökitaransoiton voit aloittaa Soittamaan sähkökitaraa kurssillamme:

HYPPÄÄ KURSILLE


Yleisimmät kitaramallit

Tyypillisimmät helposti saatavilla olevat kitaramallit ovat Stratocaster, Les Paul, Telecaster ja Superstrat. Näiden lisäksi löytyy lukuisia muita eri malleja ja muotoja, joista voit valita itsellesi sopivimman. Kuitenkaan ei kannata tehdä valintaa pelkän ulkonäön perusteella vaan ota huomioon myös kitaran soittotuntuma sekä saundi. Soitinliikkeen myyjä osaa suositella sopivaa soitinta kuhunkin musiikintyyliin tai soittotapaan.

Itse suosin soittosaundiltaan monipuolista kitaraa, joka toimii useissa eri musiikintyyleissä. Tämän lisäksi olen viehtynyt tekniseen ja nopeahkoon soittoon ja suosin kitaroita, joiden soittotuntuma on mahdollisimman helppo. Tähän vaikuttaa kitaran kaulan ja otelaudan muoto, tallan ominaisuudet, äänenvärisäädinten sijainti sekä mikrofonien herkkyys.
 

Stratocaster 

Kenties maailman tunnetuin sähkökitaramalli on Leo Fenderin vuonna 1954 esittelemä stratocaster. Mallina se on kevyt ja istuu syliin mukavasti. Stratocasteria käytetään kaikissa musiikintyyleissä ja sen voi nähdä monen arvostetuimman kitaristin käytössä kuten Jimi Hendrixin tai Eric Claptonin.

fender-stratocaster-mexican-standard-2011-sss-fretboard-228019

Stratocasterissa on helposti tunnistettava miellyttävä äänenväri, joka toimii hyvin lähes kaikissa musiikintyyleissä. Stratocasterissa on kolme yksikelaista mikrofonia, joiden äänenväri on ohuehko mutta tarjoaa paljon säätövaraa.

Stratocasterin talla tarjoaa myös mahdollisuuden käyttää vibrakampea, jolla voi laskea kitaranvirettä ja tehdä erinäisiä kikkoja, joilla saa mielenkiintoisia sävyjä soittoon.

Myös tämän mallin kaulaprofiili on omanlaisensa. Otelauta on aavistuksen kupera ja kaula on paksuhko, joka tarjoaa omanlaisensa soittotuntuman. Strato on hyvä valinta niin aloittelijalle kuin ammattilaisellekin, joka kaipaa soittimeltaan monipuolisia mahdollisuuksia eri tyyleihin.
 

Les Paul

Les Paul-mallinen kitara on kenties helpoimmin tunnistettava kitaramalli. Sen toi markkinoille linjatuotantona ensimmäisenä Gibson, jota on jäljitellyt myöhemmin myös moni muu merkki.

Les Paul Tradition

Les Paul on luotettava yleiskitara, jolla voi soittaa mitä musiikintyyliä tahansa mutta se pääasiallisesti yhdistetään rockmusiikkiin. Muunmuassa Jimmy Page sekä Slash ovat olleet uskollisia Les Paul-käyttäjiä vuosikymmenten ajan.

Kyseinen malli tunnetaan erityisesti saundistaan, joka on tumma sekä voimakas. Kitarassa on yleensä kaksi humbucker-mikrofonia, jotka yhdistettynä kaksiosaiseen tallaan tarjoavat runsaasti sustainia soittoon. Sustainia lisää myös kitaran paino, joka onkin huomattava verrattuna vaikkapa Stratocasteriin

Les Paulin otelauta on tasainen, joka tarjoaa omanlaisensa soittotuntuman ja äänenvärisäätimet ovat rungon alaosassa, jolloin ne eivät ole plektrakäden tiellä. 

Telecaster

Stratocasterin tapaan Fenderin lanseerama Telecaster on sen rock-musiikkiin mielletyn serkkunsa country-versio.

telecaster

Telecaster on soittimena monipuolinen ja suurin ero siinä on Stratoon verrattuna tremolo-tallan tilalla oleva ashtray-talla. Kyseinen talla yhdistettynä kitaran jousitukseen muodostavat omanlaisensa twang-soundin, joka on erittäin suosittu countrymusiikissa.

Kaulamikrofonina oleva "lipstick" tarjoaa paljon eri saundivaihtoehtoja vain voluumisäädintä kääntämällä.

Telecaster oli mm. kitaralegenda Danny Gattonin luottosoitin ja se sopii kaikentasoisille soittajille lähes mihin tyyliin tahansa.

Superstrat

Superstrat ei varsinaisesti virallinen nimitys milletkään tietylle mallille vaan sillä tarkoitetaan useamman valmistajan tarjoamaa mallia, joka on ikäänkuin Stratocasterin ylikehittynyt serkku. Superstrat on etenkin modernien soittajien valinta ja sitä ei ole niinkään suunnattu mihinkään tiettyyn musiikintyyliin vaan enemmänkin tekniseen soittotapaan.

ibanez

Se on suunniteltu niin, että sillä on helppoa soittaa nopeasti ja tehdä muita otelauta-akrobatiaa vaativia kikkoja. Tunnetuimmat valmistajat kyseiselle mallille ovat Ibanez, Jakcson, Schecter ja Charvel. Mm. Steve Vai ja Eddie Van Halen ovat edesauttaneet soittotyylillään tämän mallin syntymiseen. Se ei ole niinkään syntynyt valmistajan näkökulmasta vaan soittajien puolelta, jotka ovat vaatineet kitaraltaan enemmän kuin mitä saatavilla olevat ovat pystyneet tarjoamaan.

Superstratin kaula on ohut ja otelauta tasainen. Tämä sekä suuret nauhat tekevät soittotuntumasta helpon ja osaltaan edesauttavat nopeata soittamista. 

Humbucker mikrofonit tuottavat vahvan äänet ja toisinaan näissä kitaroissa käytetään aktiivimikrofoneja, joilla saadaan aikaiseksi erityisen herkkä ja jopa kompressoitu saundi.

Tallana käytetään usein Floyd Rose-tallaa, joka on ns. kelluva. Sillä voi niin laskea kuin nostaakin virettä ja kielilukot pitävät vireen tehokkaasti kohdillaan. Lukkojen vuoksi kieleten vaihto on hieman työläämpää kuin muissa kitaroissa mutta vähentää myöhemmin virittämisen tarvetta.

Näitä kaikkia kitaramalleja löytyy kaikista hintaluokista ja kannattaakin kokeilla jokaista, jotta saat hyvän kuvan kunkin mallin ominaisuuksista.

Lisää syväanalyysiä uusista erilaisista kitaramalleista ja niiden ominaisuuksista löytyy täältä.

-Samuli

Saatat myös pitää

Metallimusiikin kulmakivi - Heavy-komppaus


Tässä blogissa esittelen muutamat vinkit hevikomppauksen aloittamiseen tai kehittämiseen.


December 11, 2019

Yleisin kitarakomppi: Harjauskomppi


Tässä blogissa availen hieman lisää komppauksen alkeita, mitkä soveltuvat niin akustiselle- kuin sähkökitarallekin...


December 04, 2019

Tears In Heaven -kappaleen intro


Tässä blogissa esittelen kuuluisan kappaleen intron, joka on soitettu akustisella kitaralla. Tulen esittelemään...


November 27, 2019