1980-lukua voidaan hyvällä syyllä kuvailla kitaramusiikin vuosikymmeneksi. Ajan suurinta musiikillista huutoa olivat hard rock-yhtyeet, joissa laulajien lisäksi kitaristit toimivat bändien keulakuvina. Esimerkiksi yhtyeet Van Halen, Whitesnake, Extreme ja Bon Jovi ovat valtavaan suosioon 80-luvulla nousseita bändejä, joissa on legendaariset kitaristit. Esittelen tässä kirjoituksessa muutaman likin kunkin yhtyeen kitaristilta, jotka ovat leimaavia juuri kyseiselle kitaristille sekä tälle aikakaudelle. Lisäksi tarjoan myös joitakin hyvin paljon käytettyjä asteikkoja, joilla soolot rakennetaan.
80-luvun estetiikkaa leimasi värikäs ja huomiota herättävä pukeutuminen, joka vastaavasti kuului myös myös musiikissa ja kitaransoitossa. Arvossa oli taidokas virtuoosimainen soitto, jossa usein yhdistyivät melodiset elementit erilaisiin nopeisiin soittotekniikoihin. Tämän tyylisellä soitolla pyrittiin välittämään energistä tunnetta, joka vetosi vapautta ja nuoruutta ihannoivalle kohdeyleisölle.
Kuuluisat kitaristit
Jotain legendaarisia kitaristeja, jotka nousivat maailmanmaineeseen 80-luvulla ovat mm. Eddie Van Halen, Steve Vai, Nuno Bettencourt tai Richie Sambora. Heitä kaikkia yhdistää virtuoosimainen soittotaito mutta yksistään se ei riitä takaamaan vankkaa suosiota läpi vuosikymmenien vaan sen lisäksi terävä sävellyskynä, josta kultakin artistila irtosi kuluisia hittikappaleita.
Soittotekniikan hallinta
80-luvun kitarointiin kuului oleellisena osana monipuolinen tekninen osaaminen. Kitaristin tuli hallita niin vuoropikkaus, legato, sweep kuin tapping.
Eddie Van Halenia pidetään yhtenä tärkeimpänä kitaran soittotekniikan jalostajana. Hän toi mm. tappingin tunnetuksi suurelle yleisölle ja kyseistä soittotapaa ei oltu ennen kuultu rock-musiikin piirissä. Steve Vai jalosti soittotekniikkaa siitä mihin Eddie jäi vieden teknisen osaamisen jopa pidemmälle. Nuno Bettencourt puolestaan yhdisteli tekniseen rockilmaisuun elementtejä funk-musiikista. Richie Sambora puolestaan toimi osasäveltäjänä eräissä kaikkien aikojen suurimmista rockhiteistä ja kirjoitti soolonsa yleensä lyhyiksi ja napakoiksi.
80-luvun sävelkieli
Toki 80-luvulla tehtiin laadukasta musiikkia kaikissa genreissä mutta historiankirjoihin on pitkälti jäänyt rockmusiikki, jossa kullakin vuosikymmenellä on omat esteettiset norminsa. 80-luvun kitarointi perustuu pitkälti bluesmusiikin tuntemukseen ja siinä käytettyihin asteikkoihin. Mukaan sekoitetiin joitain vaihtoehtoisia asteikoita, joilla saatiin sooloihin uutta väriä. Esitän alla muutamat tyypilliset asteikot, joilla sooloja voi lähteä rakentamaan. Esitän jokaisen asteikon tässä a-sävellajissa.
Pentatoninen asteikko
Pentatoninen asteikko on yleisin asteikko, jota käytetään rock-musiikissa. Siinä on viisi eri säveltä, jotka ovat a-sävellajissa a, c, d, e ja g. Tähän asteikkoon pohjautuu moni muu asteikko, joten pentatonista asteikkoa voidaan pitää eräänlaisena perusasteikkona.
Soita asteikkoa ylös ja alas sekä käytä sen soittamiseen eri tekniikoita kuten vuoropikkausta ja legatoa. Näin saat siihen hallintaa ja enemmän irti sen käyttämisestä.
Tällä kurssilla perehdytään vuoropikkaukseen.
Blues asteikko
Bluesasteikko pohjautuu pentatoniseen asteikkoon ja siihen lisätään yksi ääni lisää, joka tulee kolmannen ja neljännen sävelen väliin. Bluesasteikon sävelet ovat a, c, d, eb, e ja g. Siinä on hyvin omanlaisensa tunnistettava saundi ja nimensä mukaisesti sitä käytetään paljon bluesmusiikissa mutta myös lähes kaikissa muissakin musiikin tyyleissä.
Doorinen blues asteikko
Doorinen bluesasteikko on hyvin pitkälti kitaristien käyttämä asteikko sen tässä esitetyssä muodossa, joka perustuu sen soitettavuuteen kitaran otelaudalla. Asteikossa soitetaan kitaran kolmella paksuimmalla kielellä bluesasteikkoa ja kullakin kolmella ohuimmalla kielellä käytetään samaa sormitusta, jotka tekevät sen soitosta helppoa. Kaikilla kolmella ohuimmalla kielellä soitetaan nauhavälit 5, 7 ja 8, joiden myötä pentatoniseen asteikkoon verraten lisäsäveliksi saadaan b, eb ja f#.
Duuri pentatoninen asteikko
Duuri pentatoninen asteikko pohjautuu perinteiseen pentatoniseen asteikkoon mutta tässä tapauksessa jokainen c-sävel korotetaan c#:ksi. Tämä asteikko sopii duurissa kulkeviin kappaleisiin, joita esimerkiksi Extreme-yhtye sävelsi paljon.
Eddie Van Halen likki
Eddie on yksi 80-luvun vaikutusvaltaisimmista kitaristeista. Hänen soittotyylinsä on valtavan monipuolinen eikä sitä voi kiteyttää vain yhteen likkiin kuten ei kenen muunkaan kitaristin. Musiikillisesti Eddie käytti kaikkia musiikin sävyjä eikä pitäytynyt sävelvalinnoissaan vain yhden likin varassa. Silti hänen sooloissaan on myös toistuvia elementtejä, joista yksi tyypillinen löytyy legendaarisesta Jump-kappaleesta.
Likki on lyhyt ja se pohjautuu Bb-bluesasteikkoon. Samankaltainen likki kuullaan myös mm. Panama-kappaleessa, joka kertoo sen, että Eddie on mieltynyt tähän kuvioon. Se onkin varsin kekseliäs siinä mielessä, että siinä missä moni kitaristi usein soittaa asteikkoa suoraan ylös tai alas, liikutaan tässä asteikon sävelillä hieman polveilevammin.
Likki on kappaleessa kuultuna melko ripeätempoinen, joten tutustu siihen aluksi hyvin hitaasti. Mieti sormitus tarkasti niin, että olet tietoinen millä sormella soitat minkäkin sävelen. Saman tietoisuus on hyvä soveltaa myös plektrakäteen. Harjoittele tarkoin minkä suuntaisella plektraniskulla mikäkin sävel soitetaan ja mitkä sävelet soitetaan legatolla.
Tällä kurssilla tutustutaan legato-soittoon.
Steve Vai likki
Steve Vai hyödyntää soitossaan paljon erilaisia soittotekniikoita, joista suuressa roolissa on slidet eli liu’ut. Hän soittaa monessa eri yhteydessä kuvion yhdellä kielellä, jossa käytetään samaa ideaa erilaisin variaatioin. Tätä likkiä voidaan soveltaa mihin tahansa rytmiikkaan tai asteikkoon ja tässä esimerkissä käytössä on Em-asteikko ja likin sävelet löytyvät myös doorisesta bluesasteikosta.
Pikkaa likin ensimmäisen sävel ja liu’uta se seuraavaan säveleen. Pikkaa taas tämä sävel ja liu’ta seuraavaan. Jatka samaa tekniikkaa soveltaen sitä nuotissa esitettyihin säveliin ja tuloksena on hyvin mielenkiintoisen kuuloinen melodiakulku.
Nuno Bettencourt likki
Nuno Bettencourt on loistava kitaristi, joka käyttää monipuolisesti erilaisia soittotekniikoita luoden hyvin tunnistettavan saundin. Hänellä on virtuoosimainen soittotaito mutta hän osaa myös säveltää yksinkertaisia hittikappaleita sekä soittaa kauniita melodioita. Hän on tunnettu maineikkaan Extreme-yhtyeen kitaristina mutta on toiminut myös sessiomuusikkona mm. Rihannan bändissä.
Eddien Van Halenin tapaan Nuno käyttää myös paljon tapping tekniikkaa, jota hän soveltaa niin asteikoiden kuin arpeggioidenkin soittamiseen.
Oheisessa esimerkissä hän soittaa tappingilla e-pentatonisen asteikon.
Esimerkin likki koostuu neljästä sävelestä, joka lopulta sovelletaan koko asteikkoon. Soita ensimmäinen sävel plektrakäden tappingilla, josta soitetaan kahdella pull-offilla kaksi seuraavaa säveltä. Neljäs sävel soitetaan seuraavalta kieleltä hammerilla, jonka jälkeen kuvio alkaa alusta. Pyri saamaan kuvioon tasainen rytmi ja soita jokainen sävel kuuluvasti.
Richie Sambora likki
Richien Sambora on tullut tunnetuksi Bon Jovi-yhtyeen kitaristina sekä säveltäjänä. Hän on myös julkaissut sooloalbumeja ja on tunnettu tyylitajuisesta soitostaan, jossa yhdistyy musiikillinen iskevyys sekä taituruus.
Esimerkin likki löytyy kappaleen You Give Love A Bad Name soolon lopusta. Siinä käytetään c-pentatonista asteikkoa matalasta asemasta. Soita kuvio hieman plektrakädellä dempaten ja vuoropikkausta käyttäen.
Likin tempo on melko nopea, joten soita sitä aluksi hyvin hitaasti ja vähitellen nopeuta tempoa taitojen karttuessa.
Hyviä treenihetkiä!
-Samuli
Lue myös: Legendaarisimmat kitarariffit – viiden riffin harjoitus
