Minisynat – Hittituotteet katsauksessa

Kolme minikokoista syntikkaa – pieni koko, isot soundit

Vielä muutama vuosi sitten näytti vahvasti siitä, että fyysisestä syntetisaattorista olisi nopeasti tulossa marginaalituote. “Softasyna” oli silloin päivän sana, ja monilla ammattimuusikoillakin oli lavalla tai studiossa mukana enää masterkoskettimisto ja syntikkaplugareita pyörittävä läppäri. Isojen brändienkin synavalikoima oli supistunut muutamaan hassuun malliin, eikä niiden myyntiluvuissakaan ollut kehumista.

Viime aikoina tuulet ovat kuitenkin kääntyneet voimakkaasti. Ensin astuivat kuvaan monet eri pikkuvalmistajat, jotka tarjosivat (ja tarjoavat edelleenkin) laajan valikoiman erilaisia synamoduuleja, niin kuin esimerkiksi oskillaattoreita, filttereitä tai sekvenssereitä. Heti niiden perässä alkoi ilmestyä myös isoilta brändeltä modulaari-hardwarea, sekä muutama mielenkiintoinen analogi-digitaali-hybridi.

Uusin suuntaus ovat minikokoiset fyysiset syntetisaattorit hyvin muusikoille ystävällisillä hinnoilla. Vaikka nämä uutuussynat näyttävät minikoskettimistoineen lähes leikkikaluilta, ovat koneiden speksilistat ja soundit kuitenkin pro-tasoa.

Rockwayltä löytyy myös kurssi nimeltä “Syntetisaattorien soittoa ja teoriaa“, joka antaa hyvät lähtökohdat kaikille synista kiinnostuneille. Kannattaa käydä läpi!

Syntetisaattorien soittoa ja teoriaa -kurssi

Jatketaan katsausta ja tutustutaan siis lähemmin kolmeen eri minisynaan.

 

Yamaha Reface CS (332 €) – helppokäyttöinen mallintava

Yamahan vuonna 1976 ilmestynyt CS-80 on yksi polyfonisten analogisynojen suurimmista klassikoista, ja sen soundia voi ihailla monissa isoissa hiteissä (esim. Peter Gabrielin “Don’t Give Up”, Toton “Africa” tai Vangelisin Blade Runner -soundtrack). Erinomaisesta soundistaan huolimatta CS-80:n tuotanto lopetettiin jo vuonna 1980. Alan nopea kehitys – mm. MIDI-protokollan tulo – teki mallista turhan nopeasti “vanhanaikaisen”.

Yamahan Reface -uutuusmallisto koostuu neljästä kompaktista kosketinsoittimesta:

Reface CP tarjoaa valikoiman piano- ja sähköpianosoundeja, kun taas Reface YC on sähköurkuihin (ja Leslieen) erikoistunut soitin. Synapuolella taas on CS-synan lisäksi tarjolla Reface DX, joka tuo 1980-luvun DX7-soundeja takaisin.

Vaikka Reface CS (testissä) on hyvin kompakti ilmestys, vaikuttaa tämä syntikka mukavan kestävältä. Soittimen kosketusherkkä minikoskettimisto tuntuu myös yllättävän laadukkaalta, ja on mielestäni tämän katsauksen paras. Reface CS:n omat kaiuttimet ovat hauska lisäys, silloin kun halutaan jammailla tai harjoitella nopeasti, mutta ne eivät luonnollisesti pysty toistamaan syntikan muhkeita bassoja.

Reface CS on ns. mallintava analogisyna. Se tarkoittaa, että soitin käyttäytyy ja kuulostaa analogiselta, mutta konepellin alla sykkii kuitenkin nykypäivän digitaalielektroniikka.

Testatusta kolmikosta uutuus-Yamaha tarjoaa selvästi matalamman kynnykseen soundien luomiseen. Tämä onkin erittäin tervetullut, sillä CS:ssä ei ole lainkaan presetmuistia, vaan soundeja joutuu/saa ruuvata kokonaan itse. Paitsi silloin, jos omistaa iOS-laitetta. Yamahalta on nimittäin saatavilla ilmainen Reface Soundmondo -appi, josta voi imuroida (ja johon voi ladata) Reface-soittimien soundeja USB-johdolla.

CS-synan säätöpaneeli on erittäin selkeä ja kaikkiin parametreihin pääsee käsiksi liukusäätimillä ja -kytkimillä.

Pikku-Yamaha tarjoaa peräti kuusi oskillaattori-moodia – multisaha, kanttiaalto/pulssi, oscillator sync, kehämodulaattori, FM-synteesi – eri parametreihin vaikuttavan LFO:n, tehokkaan filtterin, sekä neljä efektiä (särö, chorus/flanger, phaser, delay) soundien raaka-aineiksi.

Reface CS:llä on kahdeksanääninen polyfonia, mutta syntikkaa pystyy käyttämään myös monofonisena, jolloin on tarjolla lisäherkkuna säädettävä portamento.

Tarkkasilmäinen lukija on varmaan jo huomannut, että tämä soitin tarjoaa vain bendaus-stickin ohjauslaiteeksi. LFO:n Depth-säädin ajaa kuitenkin ongelmitta “puuttuvan” modulaatiopyörän asiaa.

Sisäänrakennettu audioloopperi toimii hyvin, mutta looppia ei pysty tallentamaan mihinkään, mikä on sääli. Mielestäni tarkkaan kvantisoiva askelsekvensseri olisi ehkä parempi vaihtoehto aloittelijalle.

Takapaneelilta löytyy liitin sustain-pedaalille, aux-tulo, kuulokelähtö, sekä stereofoninen linjalähtö. Ulkoisen laitteiston kanssa CS kommunikoi USB-portin tai MIDI:n kautta.

Soundiltaan Yamaha CS on yllättävän monipuolinen, sillä soittimesta saa esimerkiksi FM-synteesin tai kehämodulaattorin ansiosta myös terävämpiä “digitaalisia” soundeja esiin. CS-synan filtteri ei ole ehkä maailman jyrkin tapaus, mutta tämä ei haittaa Yamahan erittäin laadukasta kokonaiskuvaa. Soundi on iso ja muhkea, soittimen efektit ovat laadukkaat, ja synan polyfonia on iso plussa esimerkiksi mattosoundien soitossa.

Yamaha CS:n demobiisin löydät TÄSTÄ.

 

Korg Monologue (309 €) – nykyaikainen analogisyna

Korg Monologue on kompakti monofoninen syntetisaattori, jossa yhdistyvät täysin analogisen äänilähteen ja digitaalisen käyttöjärjestelmän edut. Monologue ei ole Korgin uusintapainos jostain tietystä klassikkosynasta, vaan nykypäivän synavelhon tarpeisiin räätälöity soitin.

Synan kosketusherkkä Slim Key -koskettimisto on todella hyvä kompromissi täysikokoisen ja minikoskettimiston välillä. Klaviatuurin mensuuri on tässäkin lyhennetty hieman, mutta samalla koskettimiin on jätetty riittävästi pituutta nopeaakin soittoa varten.

Monologuen vipukytkimet, painonapit ja säätimet tuntuvat erittäin laadukkailta. Synan yläpaneeli on tehty alumiinista ja soitin on saatavilla viidessä eri värivaihtoehdoissa. Soittimen pohja on muovia, kun taas takareunaa koristaa kaunis puulevy.

Takapaneelista löytyy MIDI- ja USB-porttien lisäksi linjatulo- ja lähtö, kuulokelähtö, sekä Sync In- ja Out-jakit.

Tämä Korg toimii kuudella AA-kokoisella paristolla tai firman omalla virtalähteellä (hinta noin 35 €), joka ei valitettavasti kuulu myyntipakkaukseen.

Monologue tarjoaa kaikki tarvittavat ainekset omien analogisoundien luomiseen, jopa muutamalla erikoismausteella höystettynä. Syntikassa löytyy kaksi oskillaattoria, jotka tarjoavat kumpikin kolme eri aaltomuotoa. VCO2 pystyy hienovirittämään laajalla skaalalla ja synkkaamaan ykkösoskillaattorin kanssa. Molemmat VCO:t pystyy myös kehämoduloimaan. Oskillattoreiden Shape-säätimillä taas pystyy muuttamaan aaltomuotojen tiheyttä perusmuodoista melko monimutkaisiin muotoihin.

Filtteri on helppokäyttöinen ja soundiltaan hyvin laadukas tapaus.

Verhokäyrägeneraattorissa Korg on löytänyt toimivan tavan virtaviivaistaa EG-osaston käyttöä, kaventamatta kuitenkaan sen tarjoamia vaihtoehtoja. Perinteisen ADSR-käyrän sijaan Monologuessa käytetään AGD-rakennetta (Attack, Gate, Decay). Kätevä vipukytkin tarjoaa kolme eri vaihtoehtoa – kolmannella on jopa eri käyrät VCA:lle ja filtterille. Lisäksi pystyy lähettämään verhokäyrän signaalia myös kolmelle eri lisäkohteelle (Pitch 1, Pitch 2, Cutoff) säädettävällä voimakkuudella (myös invertoituna).

LFO:ssa on tarjolla kolme eri aaltomuotoa, sekä kolme toimintamoodia, ja senkin signaalia pystyy kohdistamaan kolmeen eri paikkaan (VCO Pitch, VCO Shape, Filter Cutoff).

Viimeisenä palikkana signaalitiellä on säädettävä yliohjaus/särö.

Tämän Korgin digitaalinen käyttöjärjestelmä näkyy monissa kätevissä toiminnoissa:

Todella kummallisia soundeja varten on Monologuessa tarjolla kätevä Microtuning-toiminto, jolla pystyy virittmään koskettimet standardivireestä poikkeaviin lukemiin.

Monologuessa on myös erittäin monipuolinen digitaalisesti ohjattu sekvensseri. Sekvensseri tarjoaa 16 askelta (ketjun pituutta voi tarvitessa myös muuttaa ohjelmakohtaisesti). Oman sekvenssin voi joko äänittää soittamalla tai ohjelmoida askel kerrallaan. Missä Monologuen digitaalinen sekvensseri poikkea analogisesta step-sekvenssereistä on sen tarjoama Motion Sequence -toiminto. Motion Sequence mahdollistaa reaaliaikaisten parametrimuutoksien äänittämistä osana sekvenssiä. Näin pystyy esimerkiksi lisäämään bendauksia tai filtterin muutoksia jo äänitetyn sekvenssin päälle. Sekvenssiin voi lisätä jopa neljä Motion Sequence -kerrosta päällekkäin, mikä tekee patterneista todella eloisia.

Monologuen digitaalisuuden näkee myös siitä, että synassa löytyy runsaasti tallennustilaa. Syntikassa on 100 ohjelmapaikkaa. 80:ssä näistä paikoista löytyy jo valmiiksi ladattuja tehdasohjelmia sekvensseineen (joita pystyy kuitenkin pyyhkimään). Sekvensserin sisältö on ohjelmakohtainen ja tallentuu ohjelman mukaan koneen muistiin.
Windows-koneiden käyttäjät voivat imuroida itselleen myös Sound Librarian -softan, jolla voi järjestellä Monologuen patcheja syntikan muistossa, sekä lähettää, vastaanottaa ja editoida Microtuning-settejä.

Minun mielestäni Korg Monologue on mainio monofoninen analogisyna nykymuusikon tarpeisiin. Vaikka soundien ja ominaisuuksien kirjo on Monologuessa melko laajamittainen, osoittautuu soitin kuitenkin varsin helppokäyttöiseksi.

Korg Monologuen demobiisin löydät TÄSTÄ.

 

Roland JD-Xi (noin 500 €) – konemuusikon työasema

Roland JD-Xi on JD-XA-hybridisyntikan pikkuveli, jossa pieni on kuitenkin vaan soittimen koko. Ominaisuuksien lista on JD-Xi:ssä pitkä ja hyvin vaikuttava – tämä on todellakin täysverinen hybridisyna hyvin kompaktissa koossa.

JD-Xi:n minikoskettimisto tuntuu ehkä hieman muoviselta, mutta koneen säätimet ja napit vaikuttavat laadukkailta.

Pikku-Rolandin muistiin mahtuu 128 ohjelmaa (patcheja), joista puolet ovat presettejä ja puolet vapaasti ohjelmoittavissa. Jokaisessa ohjelmassa on samanaikaisesti tarjolla neljä äänilähdettä – kaksi digitaalista synakerrosta, yksi rumpusetti, sekä yksi aito analogisyna. Part Select -näppäimillä valitaan mitä äänilähdettä halutaan muokata, soittaa tai mykistää. JD-Xi:llä on 129-ääninen polyfonia, joista 128 ääntä on varattu digitaalikerroksiin (Synth 1, Synth 2, Drums) ja yksi ääni monofoniselle analogikerrokselle.

Jokainen ohjelma tarjoaa myös peräti neljä samanaikaista efektiä soundien höystämiseen, ja efektiasetukset tallentuvat myös ohjelmakohtaisesti muistiin. Effect 1 tarjoaa säröefektejä, kun taas kakkosefektistä saa neljä eri modulaatioefektiä. Niiden jälkeen tulvat vielä delay- ja kaiku-osastot.

Jokainen ohjelma tarjoaa myös peräti neljä samanaikaista efektiä soundien höystämiseen, ja efektiasetukset tallentuvat myös ohjelmakohtaisesti muistiin.

Effect 1 tarjoaa säröefektejä, kun taas kakkosefektistä saa neljä eri modulaatioefektiä. Niiden jälkeen tulvat vielä delay- ja kaiku-osastot.

Rolandin patternsekvensseri on yllättävän monipuolinen, sillä sen askelpituus voi olla 16-osa nuottien lisäksi myös 32-osa tai kahdeksasosa-trioli. Yksi pattern voi olla maksimissaan neljä tahtia pitkä, ja sekvenssin pystyy tallentamaan ohjelmakohtaisesti koneen muistiin. Sekvensserissä on neljä raitaa, yksi jokaista ohjelman äänilähdettä varten. Sekvenssit voi joko soittaa reaaliaikaisesti (Real Time Rec) tai ohjelmoida askel kerrallaan (Step Rec tai TR-Rec).

JD-Xi:ssä löytyy sekvensseri lisäksi vielä arpeggiaattori, joka tekee soinnuista erilaisia valitun ohjelman tempoon tahdistettuja kuvioita.

JD-Xi:n digitaalisyna tarjoaa myös mahdollisuuden käyttää yhtä ohjelmakerrosta synan oman joutsenkaulamikrofonin kanssa. Digisynaosastolta löytyy runsaasti erilaisia laadukkaita vocoder- ja auto pitch -soundeja. Rolandin Auto Note -toiminto taas mahdollistaa valitun digikerroksen soundin “soittamista” omalla laululla. JD-Xi:n elektroniikka lukee silloin äänesi vireen ja soittaa synasoundin sen mukaan – tavallaan ribbon controller, joka toimii sormen sijaan äänellä.

Takapaneelista löytyy USB- ja MIDI-porttien lisäksi vielä tulo linja- tai kitarasignaalille, stereofoninen linjalähtö, sekä kuulokeliitin. JD-Xi toimii pakettiin kuuluvalla verkkomuuntajalla.

On hyvin yllättävää, kuinka helppokäyttöinen laite JD-Xi todella on, vaikka Rolandin ominaisuuksien lista on todella pitkä ja soittimen tarjoamat mahdollisuudet ovat niin laajamittaiset. Tämä on pitkälti synan erittäin onnistuneen käyttöliittimen ansiota, jossa kaikki tärkeät toiminnot ja parametrit ovat esillä yläpaneelissa säätiminä ja näppäiminä. Näin ollen myös digitaalisoundien ja rumpuosaston muokkaaminen on helppoa ja intuitiivista.

JD-Xi:ssä on suorastaan nerokkaalla tavalla onnistuttu tiivistämään koko verhokäyrägeneraattorin parametrikirjo yhteen säätimeen, jolla voi siirtää korvakuulon perusteella portaattomasti nopeasti syttyvästä käyrästä urkutyylisen vaihtoehdon kautta hitaasti ja pehmeästi syttyvään käyrään. Tätä helpommaksi asiat ei voi enää saada.

Soundiltaan Roland JD-Xi kattaa suvereenisti koko skaalan syna- ja kosketinsoundeja. Firman SuperNatural-teknologiaa hyödyntävät digikerrokset tarjoavat laadukkaiden piano- ja kosketinsoundien lisäksi aimo kattauksen Rolandin klassikkosynien soundeja. Rumpuosastossa taas on saatavilla laaja valikoima legendaarisia Roland/Boss-rumpukonesoundeja (luonnollisten vaihtoehtojen lisäksi).

Analogiosasto tarjoaa vain yhden pääoskillaattorin (saha, kolmio tai kanttiaalto), mutta tämän kerroksen mainio suboskillaattori, sekä erittäin maukas analogifiltteri, tekevät soundista yllättävän ison.

Minun mielestäni Roland JD-Xi on erittäin hyvin onnistunut kokonaisuus, joka sopii mainiosti esimerkiksi synavelhon kotistudion keskiöön.

Vinkki: Roland tarjoaa lisävarusteena JD-Xi:lle tehdyn, laadukkaan gigbagin, jossa syna kulkee turvallisesti mukaan vaikkapa treenikämppään.

Roland JD-Xi demobiisin löydät TÄSTÄ.

Äläkä unohda “Syntetisaattorien soittoa ja teoriaa“, joka antaa hyvät lähtökohdat kaikille synista kiinnostuneille. Kannattaa käydä läpi!

Syntetisaattorien soittoa ja teoriaa -kurssi

Kirjoittaja: Martin Berka

Lisää kommentti