Kitaran lisävarusteet - Kielten paksuus, plektrat, viritin...

Kitaralle on tarjolla laaja valikoima erilaisia lisävarusteita ja vempaimia, joilla on vaikutuksia soittimen...

February 23, 2018 Lisää kommentti

Oppaat Uutiset

Kitaralle on tarjolla laaja valikoima erilaisia lisävarusteita ja vempaimia, joilla on vaikutuksia soittimen soundiin tai joilla kitaristin elämä helpottuu. Mennään tässä jutussa tärkeimmät lisävarusteet läpi.

Kielet

Kitarankielet ovat soittimesi kuluvia osia, joita kannattaa vaihtaa säännöllisin väliajoin. Siitä kuinka pitkään kielisatsi kestää on lähes mahdotonta antaa yleispätevää vastausta, koska se riippuu monista seikoista. Käyttöikään vaikuttavat mm. oman hien koostumus, oma soittotyyli, soittimen säädöt, vibratallan käyttö ja kielten materiaali.

Kieliä kannattaa viimeistään vaihtaa, kun punotuissa kielissä näkyy selkeitä painaumia nauhoista tai iho- ja likajäämiä. Parempi olisi vaihtaa kielet jo silloin, kun niiden soundi on muuttunut tummaksi ja ponnettommaksi tai hienovireessä alkaa ilmestyä epäpuhtauksia. Tässä yhteydessä on varmaan hyvä mainita, että mahdollisia intonaatiosäätöjä tehdään aina tuoreilla kielillä.

Klassisia kitaroita varten on laaja valikoima erilaisia kielisatseja, jotka eroavat toisistaan sekä bassokielten metallipäälystyksestä että kielisatsin vedosta. Kielisatseissa lukee High Tension (kova veto), Medium Tension (keskikertainen veto) ja Low Tension (matala veto). Eri satsien väliset erot eivät ole klassisissa kitaroissa kuitenkaan niin isoja, että ne aiheuttaisivat suuria muutoksia kitaran säädöissä tai intonaatiossa, vaan kyse on etenkin soittotatsista. Tässä voi ja saa vapaasti kokeilla, kunnes itselleen sopivin kielisatsi on löytynyt.

Teräskielisissä kitaroissa – sekä akustisissa että sähkökitaroissa – kannattaa olla tarkka kielten suhteen, sillä kielten veto on teräskielisissä soittimissa huomattavasti isompi. Yhdestä kieltenpaksuudesta ei kannata vaihtaa toiseen, jos ei halua (tai ei osaa) tehdä vaihdon jälkeen tarvittavat muutokset kitaran säätöihin.

Teräskielisissä kitaroissa kielisatsin paksuus nimetään yleensä diskantti-e-kielen mukaan. Pienempi numero tarkoittaa ohuempaa (= kevyempää) satsia.

Sähkökitaristit käyttävät yleensä joko 009-, 010- tai 011-paksuisia kielisatseja, ja lähes aina ns. roundwound-kieliä. Roundwound-satsin bassokielet (kitaran paksuimmat kielet) on päällystetty pyöreällä metallilangalla, minkä ansiosta ne kuulostavat suhteellisen tuoreelta. Monet jazzsoittajat taas käyttävät mieluummin soundiltaan tummempia flatwound-kieliä, jossa bassokielten päällystelanka on joko hiottu litteäksi tai niitä on valmistettu litteällä langalla.

Sähkökitarakielissä on eroja etenkin päällystelangan metalliseoksessa, sekä bassokielten ydinlangan poikkileikkauksessa. Molemmat seikat vaikuttavat soundiin, mutta asia ei ole niin yksiselitteinen, ja asian tutkiskelu vaatisi oman artikkelinsa. Yleisesti voisi sanoa, että “nikkelikielet” soivat lämpimämmin kuin tuoreemmat “teräskielet”.

Teräskielisissä akustisissa yleisesti käytettyjä kielisatseja ovat 011, 012 ja 013. Myös akustisissa kielissä on bassokielten päällystelangoissa eroja metalliseosten suhteen. On olemassa Phosphor-Bronze-, 80/20 Bronze- ja Copper-Bronze-kielet. Niiden soundillisien erojen tutkiskelu ei sekään ole yksiselitteinen, koska se riippuu myös käytetystä kitaramallista, ja homma vaatisi oman artikkelin.

Kaikissa teräskielisissä kitaroissa aloittelijoille paras (lue: vähiten ongelmia aiheuttava) lähtökohta on saada selville – esim. ostospaikalta – omassa kitarassa olevan kielisatsin paksuus, ja pysyä ainakin aluksi samanpaksuisissa kielisatseissa. Eri merkkejä ja eri metalliseoksia voi ja saa vapaasti kokeilla, kunha kielisatsin paksuus pysyy samana.

Teräskielisessä akustisessa kielisatsin pienempi tai isompi paksuus (alkuperäiskieliin verrattuna) edellyttää ainakin muutoksia kalauraudan kireydessä. Joissakin tapauksissa täytyy vaihdon jälkeen myös muuttaa tallaluun korkeutta.

Sähkökitaroissa kielisatsin isompi tai pienempi paksuus edellyttää sekin kaularaudan säätöä ja sen lisäksi tallan ja/tai vibraton säätöä.

HUOM: Intonaatio ( joudutaan aina tarkistamaan kieltenvaihdon yhteydessä, myös silloin kun vaihdetaan samanpaksuiseen satsiin.

Intonaatiosta puhutaan tarkemmin Rockwayn muutaman vuoden takaisella Live-klinikalla.

Tärkeintä on, ettei usko kaikkea mitä nettiforumeissa väitetään. Paksumpi kielisatsi ei tee automaattisesti kitarasoundista “miehekkäämpää”, vaan satsin valinta on aina makukysymys, johon liittyy vahvasti oma soittotyyli. Jimi Hendrix ja Stevie Ray Vaughan käyttivät paksuja kieliä, mutta esim. ZZ Topin Billy F. Gibbonsilla on kitaroissaan päällä ohuita 007- (tavallinen soitto) ja 008-satseja (slide), mutta hänen soundinsa on todella iso.

Viritin

Viritysmittari on aloittelevan kitaristin tärkein (ja miltei pakollinen) apuväline, koska korvakuulolla virittämiseen tarvitaan jo hieman kokemusta.

Viritinlapaan kiinnitettävä klipsiviritin on erittäin kätevä vehje, joka sopii sekä akustisiin että sähkökitaroihin (ja myös muille kielisoittimille). Akustisissa kitaroissa klipsivirittimen etu perinteiseen viritysmittariin on, että klipsiviritin aistii suoraan kitarankielen värähtelyn lavasta, minkä ansiosta tämä viritintyyppi on käytännössä immuuni taustamelulle.

Sähkökitaralle on tarjolla myös lattiaefektin muotoisia viritysmittareita, jotka usein laitetaan efektilaudoissa signaaliketjun alkuun. Koska tällainen viritysmittari mykistää virittämisen aikana kätevästi kitarasignaalia, lattiaviritin on myös kätevä apuväline lavalla kitaravaihdon aikana.

Jos sinun kitarassasi on jo valmiiksi asennettu sisäinen viritysmittari – niin kuin monissa mikitetyissä akustisissa soittimissa – erillisen viritysmittarin hankinta on luonnollisesti turha.

Kitarateline

Laadukas kitarateline on – kitaralaukun tai topatun pussin jälkeen – turvallisin paikka soittimellesi, silloin kun et ole juuri soittamassa. Murtuneen kaulan tai viritinlavan korjaus on taatusti paljon kalliimpi kuin hyvä teline.

Jos sinulla sattuu olemaan nitrolakalla viimeistelty soitin – esimerkiksi lähes kaikki Gibson-kitarat – kannattaa varmistaa, että telineen pehmusteet sopivat nitrolakalle. Joistakin kumimaisista pehmusteista voi jäädä ikävät tummat (tai kupruilevat) jäljet soittimen viimeistelyyn.

Plektrat

 

Eri plektrojen kokeileminen on hauskaa, mieltä avartavaa ja edullista puuhaa, jolla voi olla kuitenkin yllättävän suuri vaikutus omaan soundiin. Plektroja saa eri paksuuksissa, erikokoisena ja -muotoisena, sekä eri materiaaleista valmistettuina.

Paras tapa löytää itselleen sopivin plektra on ensin kokeilla musiikkiliikkeessä erimuotoisten ja -kokoisten plektrojen istuvuutta omaan käteen. Kun kerran sopiva muoto ja koko on löytynyt, voi ostaa sopivan valikoiman eripaksuisia plektroja useissa materiaalivaihtoehdoissa.

Tässäkin ratkaisevin asia, että oma plektra tuntuu ja kuulostaa omasta mielestä hyvältä. Se, mitä joku forumissa väittää, on todellakin toissijainen seikka. Jos itsellesi sopii parhaiten “jazz-plektra”, vaikka oletkin metallimies tai -nainen, so what?


Capo

Capo (tai kapo) on ikivanha, mutta yhä kätevä apuväline, jolla saa ikäänkuin siirrettyä kielisoittimen yläsatula lähemmäksi tallaa kohti. “Avointen” kielten sävelkorkeus muuttuu capon avulla korkeammaksi, mikä mahdollistaa biisin sävellajin muuttamista, ilman uusien sointujen oppimisen tarvetta.

Ensimmäiset capot ruuvattiin edestä suoraan luutun otelautaan, mutta nykyiset capot toimivat suurilta osin metallijousen voimalla tai kiristysruuvilla. Perinnemalleissa voi olla myös kumihenkselilenkki kiinnitystä varten.

Koska eri kitaratyypeissä – klassinen, teräskielinen ja sähkökitara – kaulojen leveys ja paksuus, sekä otelautojen kaarevuus on lähtökohtaisesti erilainen, tarvitaan jokaiselle kitaratyypille oman caponsa.

Capon käyttö on todella helppoa, ja oman löytää kokeilemalla eri mekanismeja.

Tärkeintä capon käytössä on, että muistaa aina varmistaa, ettei capo vedä jotain kielistä sivusuuntaan. Lopuksi tsekataan vielä nopeasti kitaran vire, ja sitten ollaan lähtövalmiina.


Slideputket

Jos sinua kiinnostaa slidekitaran soitto, tarvitset luonnollisesti slideputken.

Alun perin kitaristit valmistivat slideputkensa itse lasipullojen irtisahatuista tai -murretuista kauloista. Nykyään soittajille tarjotaan valmiiksi laaja valikoima erikokoisia putkia eri materiaaleista. Karkeasti yleistä en voisi sanoa, että keraamiset ja lasiputket soivat lämpimämmin kuin purevammat metallislidet, mutta tässäkin kokeileminen kannattaa ehdottomasti.

On myös tärkeä päättää meneekö slideputki nimettömälle vai pikkusormelle, ja etsiä sitten oikeankokoisen mallin. Putken pitäisi istua niin hyvin, ettei se putoa sormelta kesken menon, mutta se ei myöskään saa istua niin tiukalla, ettei sitä saa helposti irti. Yksi poikkeus tähän ovat pieniä vanhoja lääkepurkkeja jäljittävät lasislidet (ns. Coricidin Bottle), jotka istuvat aina suhteellisen löysästi sormen päällä. Slidesoiton saat haltuun Jarmo Hynnisen mahtavalla Rockwayn Slide-kitara -kurssilla.

Kirjoittaja: Martin Berka

Saatat myös pitää

Uusi harjoituskappale kitaralle: Buckaroo


Julkaisimme uuden harjoituskappaleen Country-kitara, jatkokurssiin. Biisinä on Buck Owens and the Buckaroos -yhtyeen...


November 14, 2019

Folk-kokoiset kitarat – pienempi koko, selkeämpi soundi



November 05, 2019

Tulossa Musiikin miksaus: Taajuuskorjauksen alkeet


Julkaisemme 21.11.2019 Musiikin miksaus: Taajuuskorjauksen alkeet -kurssin. Se on ensimmäinen uusista musiikin...


October 31, 2019