Katsaus, Piano

3 digitaalipianoa kotiin, keikalle tai studioon

Kotiin, keikalle tai studioon – kolme digitaalipianoa

Siitä lähtien kun FM-synteesi ja samplausteknologia ovat mahdollistaneet niiden keksimisen 1980-luvulla, digipianosta on tullut kestosuosikki muusikkojen keskuudessa. Digitaalipianoa ei tarvitse virittää ja sitä pystyy soittamaan myös kuulokkeilla naapureita häiritsemättä. Nykyään on olemassa myös digitaalisia flyygeleitä, jotka näyttävät erehdyttävästi akustiselta flyygeliltä, mutta suurilta osin digipianoja pystyy helposti kuljettamaan, vaikkapa topatussa pussissa auton takapenkillä.

Jos olet kiinnostunut pianonsoitosta tsekkaa esimerkiksi Rockwayn uusi Suomipoppia pianolla (osa 2) -kurssi.

Hyppää kurssille

Digipiano, sähköpiano, kiippari…hä?!


Soitintyyppien nimet voivat joskus mennä sekaisin, minkä takia on hyvä mennä nopeasti aiheen terminologia läpi:

Digitaalipianot kuuluvat – syntetisaattorien ja urkujen tavoin – kosketinsoittimiin, joita kutsutaan tuttavallisesti usein kiippareiksi (englantilaisesta sanasta keyboard). Digipianon painopiste on kuitenkin vahvasti laadukkaissa akustisissa pianosoundeissa, sekä painotetussa koskettimistossa (klaviatuurissa), joka taitavasti jäljittää akustisen pianon vasarakoneiston tuntumaa. Joissakin digitaalipianoissa ei ole sisäistä äänentoistojärjestelmää (vahvistin ja kaiuttimet). Tällaisia soittimia kutsutiin alkuaikoina keikkapianoksi, koska niiden paino oli muita malleja ratkaisevasti kevyempi. Nykyiset vahvistimet ovat kuitenkin niin kevyitä, että keikkapiano-termiä käytetään yleisesti myös sellaisiin soittimiin, joilla on omat kaiuttimet, jos soitin on vain helposti kuljetettava.



Sähköpiano (engl. electric piano) oli digitaalipianon edeltäjä ja pianomaailman vastine sähkökitaralle, jossa yhdistyvät mekaaninen äänilähde ja elektromagneettinen mikrofoni (engl. pickup). Tunnetuimmat sähköpianot ovat Wurlitzer Piano 200A ja Fender Rhodes, joissa soittimen soundi on peräisin äänirautaa (tai haitarikieliä) muistuttavista metallipaloista. Nämä sähköpianot kuulostavat kellomaisilta – hyviä esimerkkejä olisivat esimerkiksi What I’d Say (Ray Charles) ja Get Back (The Beatles). Saksalaisessa Hohner Clavinetissa taas käytettiin pianotyylisiä kieliä, mutta sen soundi muistuttaa eniten cembaloa tai sähkökitaraa (niin kuin Stevie Wonderin biisissä Superstition). Yamahan CP70/CP80 -sarjan soittimet taas olivat mikrofoneilla varustettuja, suhteellisen kompakteja akustisia flyygeleitä, joissa koskettimisto vasarakoneistoineen ja harppumainen kieliosa pakattiin kuljetusta varten kahteen eri roadcaseen. Hyviä esimerkkejä CP-sarjan soundista ovat Billy Joelin My Life tai pianosoolo Simple Mindsin Alive And Kicking -biisissä.



Tuoreen sadon hedelmiä


Tässä uusimman sukupolven digitaalipianojen testissä huomasin ainakin kaksi perusseikkaa:

Ensimmäinen huomio koskee nykypäivän koskettimistojen huimaa laatua. Tätä juttua varten testatuissa digipianoissa – joiden hinta kohdistuu johonkin 550 ja 650 euron väliin – klaviatuurit tuntuvat hyvin luonnolliselta. Näihin koneistoihin on rakennettu aidot pienoisvasarat, ja koskettimien painostus muuttuu autenttisella tavalla hieman “raskaammasta” bassorekisteristä kevyempään diskanttiin. Koskettimistot ovat myös hiljaisia – ne eivät kolise häiritsevästi esimerkiksi luurikäytössä. Klaviatuureissa on pieniä eroja soittotuntumassa, mutta sama koskee myös akustisia flyygeleitä. Steinwayn soitin tuntuu selvästi erilaiselta kuin Bechstein tai Yamaha.

Toinen seikka on uudemman teknologian hyödyntäminen (itse-) opetuskäyttöön, sekä säveltämiseen ja sovittamiseen. Rolandista ja Yamahan pianosta löytyy esimerkiksi erillinen kätevä soittotila (Twin Piano/Duo), jossa koskettimet splitataan niin, että opettaja ja oppilas voivat soittaa samanaikaisesti keskirekisteristä. Molemmissa malleissa – FP-30 ja P-125 – on USB-lähtö, joilla digipianoa voi käyttää tietokoneen tai älylaitteen kanssa. Rolandilla on tämän lisäksi vielä tulo USB-tikulle, josta onnistuu musiikin suoratoisto ja jonne pystyy tallentamaan omaa soittoa, sekä Bluetooth-yhteys. Yamaha taas tarjoaa sisäisen muistin yhden biisin äänittämiseen (kaksi raitaa), sekä sisäisen rumpu-ja-basso-säestyskoneen.


Korg D1 (katuhinta noin 580 €)



Jos on tarkoitus käyttää digitaalipianoa olohuoneen lisäksi myös bändin kanssa lavalla, on Korg D1 mielestäni paras valinta testikolmikosta. Jämäkän tuntuinen soitin painaa 16 kiloa.



Tärkein perusta siihen on Korgin perinteinen etupaneeli, jolla pääsee suoraan yhdellä napin painalluksella jokaiseen D1:n kymmenestä soundiryhmästä. Soundit pystyy tässä digipianossa vaihtamaan nopeasti ja vaivattomasti. Taustavalaistut painonapit ilmaisevat selkeästi missä mennään lähes kaikkien säädettävien parametrien osalta.

Tarjolla olevien soundiryhmien nimet ovat Piano 1, Piano 2, E. Piano 1, E. Piano 2, Harpsichord/Clavinet, Vibes/Guitar, Organ 1, Organ 2, Strings ja Choir. Jokaisessa ryhmässä on kolme eri soundia. Soundivalikoima on melko laaja ja kauttaaltaan hyvin laadukas. Kahden soundin valitseminen päällekkäistä soittamista (layer) varten on helppoa, mutta koskettimistoa ei voi D1:ssä jakaa kahdelle rinnakkaiselle soundille (split).

Hienosäätämistä varten Korg D1 tarjoaa kosketusvoimakkuuden säätöä (Touch), jolla pystyy vaikuttamaan miten digipiano reagoi soittajan kosketusvoimakkuuteen. Brilliance vaikuttaa soundien diskanttitasoon, ja lisäksi ovat vielä tarjolla chorus- ja kaiku-efektit. Korgissa on myös säädettävä metronomi.



Takapaneelista löytyy stereolähdöt, sustainpedaalin (kuuluu hintaan) jakki, virtaliitin, sekä perinteiset MIDI-liittimet. Kuulokeliitin on sijoitettu laitteen etupuolelle.

Olohuonekäyttöä varten Korg D1 tarvitsee ulkoista äänentoistoa, niin kuin esimerkiksi aktiivisia tietokonekaiuttimia. Jos on aikomusta pitää digipianoa pelkästään kotikäytössä, kannattaa tsekata Korgin valikoimasta hieman vanhempaa SP-280 -mallia, jolla on samankaltaiset ominaisuudet (ja hinta) kuin D1, mutta joka tarjoaa lisäksi sisäistä äänijärjestelmää (2 x 22 W).

Korg D1 on mielestäni hyvä valinta keikkailevalle pianistille ja kotistudioon.

Ääni- ja soittonäytteitä:

https://soundcloud.com/martin-berka-1/korg-d1-thats-all
https://soundcloud.com/martin-berka-1/korg-d1-thats-all-piano-organ
https://soundcloud.com/martin-berka-1/korg-d1-coming-around-again-1
https://soundcloud.com/martin-berka-1/korg-d1-coming-around-again

Maahantuoja: EM Nordic


Roland FP-30 (katuhinta noin 630 €)




Minun mielestäni Roland FP-30:n vahvuudet ovat enemmän koti- ja opetuskäytössä kuin bändikäytössä, vaikka 23 kiloinen digipiano tuntuu hyvin kestävältä. Perustan mielipiteeni kahteen seikkaan:

Vaikka FP-30:llä on tämän testin laajin soundivalikoima (35 soundia), pystyy livekäytössä käyttöliittymän takia vaihtaa lennossa vain kolmen esivalitun soundin välillä. Lisäksi Roland ei tarjoa erillisiä linjalähtöjä mikseriä varten, vaan PA:ta varten (tai studiossa) audiosignaalia saadaan ainoastaan kuulokelähdöistä splitteriadapterilla (ei kuuluu hintaan).



Niin kuin monissa uusissa digitaalipianoissa, FP-30:n käyttöliittymä perustuu etupaneelin painonappien ja klaviatuurin koskettimien yhteistyöstä. Jotkut toiminnot on merkitty koskettimien yläpuolelle, mutta esimerkiksi soundivalintaa varten kannattaa oppia soundien sijainnit ulkoa. Soundit vaihdetaan pitämällä halutun soundikirjaston nappia alhaalla (Piano, E. Piano tai Other), samalla kun painaa alaoktaavin koskettimia. Kotona tämä käy helposti, mutta lavalla kesken biisin tämä tapa on liian aikaa vievä.

Rolandin soundikirjasto on melko laaja ja hyvin laadukas, vaikka olisin ehkä kaivannut vielä paria muuta sähköpianosoundia tarjottujen kolmen lisäksi. Tärkeimmät ovat kuitenkin FP-30:n akustiset pianot, ja niiden laadussa ei todellakaan ole valittamista. Erikoisuuksina voisi mainita akustisen ja sähköbasson soundit, sekä erittäin hienon haitarin.

Kuten mainitsin jo jutun alussa FP-30 tarjoaa sekä layer- (Dual) ja split- että opetusmoodit (Twin Piano).

Soundeja voi muokata Brilliance-säädöllä ja efektinä on tarjolla säädettävä hallikaiku. Myös FP-30 mahdollistaa klaviatuurin kosketusherkkyyden säätämisen. Rolandissakin löytyy sisäinen metronomi, sekä kahdeksan eri rumpupatternia.



Älylaitteiden appeja varten on tarkoitettu kätevä langaton Bluetooth-yhteys, kun taas takapaneelin USB-liittimet mahdollistavat kommunikoinnin tietokoneen kanssa, sekä harjoitustaustojen (SMF tai WAV) soittamista ja oman soiton äänittämistä. Pedal 2 -liitin on lisävarusteena saatavaa kolmen pedaalin yksikköä (KPD-70) varten (joka toimii vain firman omilla pianojaloilla), joka tekee FP-30:stä pedaalien suhteen oikean flyygelin. Lisäksi KPD-70 mahdollistaa myös nuottisivujen kääntämisen joissakin nuottiohjelmissa.

Roland FP-30:n sisäinen vahvistin tarjoaa 11 wattia stereoääntä, joka kuulostaa erittäin terveeltä.

Roland FP-30 on mielestäni laadukas valinta kotipianoksi.

Ääni- ja soittonäytteitä:

https://soundcloud.com/martin-berka-1/roland-fp-30-thats-all
https://soundcloud.com/martin-berka-1/roland-fp-30-thats-all-piano
https://soundcloud.com/martin-berka-1/roland-fp-30-coming-around-1
https://soundcloud.com/martin-berka-1/roland-fp-30-coming-around

Maahantuoja: Roland Scandinavia


Yamaha P-125 (katuhinta noin 630 €)




Yamahan P-125 soveltuu hyvin sekä olohuoneen digipianoksi että kevyeen keikkailuun. Vaikka Yamahan ulkokuori tuntuu paljon muovisemmalta kuin esimerkiksi Korg D1:n vastine, antaa P-125 kuitenkin kokonaisuudessa hyvin kestävän vaikutelman, ja sen alhainen paino (vain 12 kiloa) on kuljettamisessa todella iso plussa.



Yamaha P-125 tarjoaa 24 soundia, jotka on järjestelty kuuteen soundipankiin – Piano, E. Piano, Organ, Clavichord/Vibraphone, Strings, sekä +Bass. Jokaisessa pankissa on siis neljä soundia (perus plus kolme variaatiota). +Bass-pankki splittaa koskettimet automaattisesti niin, että vasen käsi soittaa bassosoundeja (tai basso ja komppisymbaali).

Yamahan soundikirjo on melko laaja ja hyvin laadukas. Loistavien akustisten pianosoundien lisäksi haluaisin nostaa esiin P-125:n mainiot cembalot.

Yamahakin tarjoaa Split- ja Dual-moodien (layer) lisäksi myös opetustoiminnon nimeltään Duo, jossa opettaja ja oppilas pystyvät molemmat soittamaan pianon keskirekisterissä samanaikaisesti.

P-125:ssä löytyy neliportainen kosketusherkkyyden säätö, sekä säädettävä kaiku (neljä hallityyppiä). Yamahan Table EQ -toiminto optimoi P-125:n kaiuttimien soundia, kun digipianoa soitetaan tavallisella pöydällä. Sound Boost taas on Yamahan sisäinen loudness-korostus.

Yamahan digitaalipiano tarjoaa perinteisen metronomin lisäksi jopa kevyen säestysautomatiikan (rummut ja bassoa), joka tunnistaa itse oikeat soinnut soitetuista nuoteista.


Takapaneelin USB-portin avulla Yamaha P-125 pystyy kommunikoimaan tietokoneen tai älylaitteen kanssa. USB-väylän kautta digipianoa voi äänittää suoraan esimerkiksi audiosekvensseriin, tai käyttää digipianoa soittamaan MIDI- tai audiotiedostoja.

Audiolähtöjen ja sustainpedaalin liittimen lisäksi löytyy vielä toinen pedaaliportti, jonne voi liittää (lisävarusteena saatavan) kolmipedaalisen pedaaliyksikön (LP-1), jos käytössä on samalla myös firman oma olohuoneteline (L-125).


Yamaha digipianolla on kaksi täysikokoista kuulokelähtöä laitteen etupuolella.

Yamahan sisäänrakennettu äänentoistojärjestelmä on tehokas (2 x 7 W) ja kuulostaa todella hyvältä.

Kaiken kaikkiaan Yamaha P-125 on mielestäni toimiva kokonaisuus, joka sopii saumattomasti sekä kotiin että bändikeikalle.

Ääni- ja soittonäytteitä:

https://soundcloud.com/martin-berka-1/yamaha-p-125-thats-all
https://soundcloud.com/martin-berka-1/yamaha-p-125-thats-all-piano
https://soundcloud.com/martin-berka-1/yamaha-p-125-coming-around-1
https://soundcloud.com/martin-berka-1/yamaha-p-125-coming-around

Maahantuoja: F-Musiikki

Kirjoittaja: Martin Berka

Lisää kommentti